sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Hik!

Auran majan kymppi tänään, siis tämän talven eka ja vika kerta. Mulla nanoissa sopiva pito ja luisto ookoo, mutta hiihdin Raijan perässä ja tahtiin, eikä sillä ollut pitoa ollenkaan, mutta alamäissä se pärjäsi, vaikk olen varmaan 15 kiloa painavampi. Koska eilinen hiihto oli aika raskas - aamulla  kroppa kankea -, niin tälle päivälle riitti kiltti ja rauhallinen sunnuntaijutteluhiihto. Meillä meni aikaa varmaan... olisin sanonut että puolitoista tuntia, mutta kun Jussikin sanoi odottaneensa meitä toista tuntia, niin sitten täytyi mennä yli kaksi. Mutta monet asiat siinä saatiin puhuttua, ja sää oli upea. Pointsit Raijalle, joka lähti kympille huolimatta huonosta pidosta!
Sitten saunottiin, käytiin syömässä hyvää kreikkalaista ruokaa ouzojen ja viinin kera ja sitten vielä kultturistisella olusella Heinäpään oluttuvassa. Siitä kai sitten tuli tämä hikka.
365 plakkarissa. Vieläkö pääsisi pääsiäisenä hiihtomaastoihin?

lauantai 24. maaliskuuta 2012

350 plus jotain

Honkasessa Pertin lenkki 18,2 km Jussin kanssa tänään. Latu alkaa jo olla pehmeä paikoittain, mutta ihan jees. Eli nyt kokonaissaldo tänä talvena on jotain 355 suunnilleen noin about, kun vähän pyöristelee. Mutta kuinka kauan tätä herkkua saa nauttia, nevönou.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Lentokeli

Olin laiska ja menin töihin autolla, sitten OTN:lle lipunmyyntiin iltapäiväksi. Siellä oli lippupaperi lopussa ja muuta häslinkiä, joten kävin kierroksilla, kun sieltä pääsin. Haaveilin sohvasta ja Voice of Finlandista ja oluttölkistä, mutta mietin, että ehkä pitäisi se puolen tunnin kävely kuitenkin käydä, jotta saisi päivän hyötyliikunnan. Mulla oli sukset autossa, joten päätin sitten lähteä hiihtämään, kun Akukaan ei ollut kotona. Niinpä nappasin hiihtovaatteet ja ajoin tuohon lähimmälle latuparkkipaikalle. Keli oli todella luikas, jäinen ja lentävä. Ei tarvinnut kuin välillä vähän suikkaista sauvalla vauhtia. Nanotkin toimivat hyvin. Aika kulunut oli latu-ura, niin etten sitten pimeässä uskaltanut kiertää Ellinmaan kautta. Olisi se mäki lennättänyt todella lujaa, mutta jos ladussa olisi ollut jokin sivuveulaus, niin vauhdissa olisi voinut käydä huonosti. Onhan se latu valaistu, mutta silti. 8,8 km näin perjantai-iltana oli ihan hyvä, meni 50 minuuttia.
Jännää että tuolla Iinatin metsissäkin on karhuja näin pimeällä kun yksin hiihtää. Siis latu on valaistu, mutta metsä tietysti pimeä. Siellä niitä petoja vaanii meheviä hiihtäjiä... Onneksi suihkin ohi niin kovaa, etteivät ne kerenneet kannoille.
Reipas minä.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Tanssiaaaahhh...

Kun kevät on vauhdilla uhkaamassa tuossa nurkan takana - vaikka hiihtokeli on yöpakkasten takia ihan mainio vielä -, on varauduttava ajatukseen, että hiihtokuntoilu vaihtuu kohta muihin lajeihin. Minun keskiviikkolajini on koko talven ollut rumbita, ja siinä kyllä saa hien irti. Tanssimisen lisäksi tehdään joka kerta vatsaliikkeitä ja venytellään, mikä tekee hyvää, kun ei aina kotona tule niitä tehtyä. Nyt harjoitellaan myös kevätnäytökseen, eli tanssitaan yhteensä kaksi tuntia ja vartti kerrallaan. Rumbitaa veivaan huhtikuun loppupuolelle, ja siihen mennessä on kyllä hiihdotkin hiihdetty. Täytyy ruveta ajattelemaan sauvakävelyä (joka tosin tuntuu aivan lällyltä aina hiihtotalven jälkeen), kenties lenkkeilyä (josta en niin hirveästi tykkää), rospuuttoaikana jotain hydrobicia ja mitähän muuta.
Huomenna on muuta tekemistä, perjantaina samoin, mutta jos lauantaina lähtisi ladulle taas, mikäli keliä vielä piisaa. Pääsiäisenä jos ajelisi jonnekin pohjoisemmas... Olisi aika jännä.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Latu jatkuu!

Höpsis, töpsis, ei tämä talvi loppunutkaan, vaikka kaupungissa näyttää lumi sulavan ja rapakot valtaavat kadunkulmat. Yöllä oli pakkasta, eikä päiväksikään luvattu juuri plussaa, joten päätin mennä autolla töihin (miten muutenko - no, pyörällä tietenkin kuten eilen jääuratasapainoilin) ja ottaa hiihtokamppeet mukaan. Iinatissa oli paljon autoja ja latu mainio ja iltapäivän aurinkosää. Lentokeli oli oikein. Vain parissa aurinkopaikassa lipsui hiukan, ja alikäytävät olivat vähän likaiset, mutta hiihtäminen oli täyttä nautintoa tietokoneen ääressä känötetyn päivän jälkeen. Voi vitsi, tämä elämä on luksusta!
Olisin halunnut joella käydä, mutta siellä hiihtämisestä oli kuulemma varoitettu, joten tänä talvena se jäi väliin. Harmillista, etten sinne kerennyt enkä hoksannut.
Tuo 9,3 km tänään, eli kertymä on jotain tyyliin 330 km, vai mitä.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Aurinkolatu

Minä jo ajattelin, että onko tämän talven hiihdot hiihdetty, kun Oulu on rapakoita täynnä, lämpötila plussalla, kevät päällä täyttä vauhtia, eikä tiedossa mitään reissua pohjoisempiin maisemiin. Mutta toki tänään katsottiin, että yöllä on ollut kylmää, eilen tuli vähän uutta lunta ja keli voisi olla hiihtokelpoinen. Mentiin Kempeleen Honkaseen ja hiihdettiin 18 km:n Pertin lenkki. Keli oli PARAS, aurinko paistoi, nanot toimivat, ei ollut ruuhkaa, ja pikkuisen matkaa kun hiihti niin oli ihan erämaassa. Mahtavaa, ihanaa, upeaa... Me harjoiteltiin hymyilyä Amerikkaa varten, ja saatiin jopa niitä takaisinkin vastaantulijoilta ja myös tervehdyksiä. Jee! Talven kokonaissaldo noin 320 km.

Jotenkin mulla pyörii mielessä Saariselkä ja viime talven hiihtoloma siellä. Silloin tehtiin suht pitkiä lenkkejä (kun tämänpäiväinen oli mulle talven pisin), ja yhtenä päivänä lähdettiin Rumakurun ladulle, joka on muistaakseni yli 30 km. Me tosin harhailtiin alussa jossain varmaan tunti, kun jotenkin luettiin karttaa väärin ja haettiin latua väärältä suunnalta, eli kilometrejä tuli sitten enemmän.
Alkumatka oli ihanaa pientä kumparetta tunturipuron vierustalla, siis aika tasaista kuitenkin. Eikä juuri ketään muista ladulla, poroja jossain aukiolla, mutta nekin säikähtivät meitä ja juoksivat pois. Ennen tunturia pysähdyttiin hetki laavulla; siellä oli lämmin hiillos eli joku mennyt vähän ennen meitä. Sitten tuli rankka nousu tunturille: kaksi kilometriä pelkkää haarakäyntiä ja jopa ihan poikittaista nousua, joka vei meiltä tunnin. Uuuh. Mutta sitten oltiin ylhäällä, ja kuru oli näkemisen arvoinen, kuten tietysti myös maisemat yleensä Saariselällä. Alaspäin tulo ei ollut onneksi yhtä jyrkkä, vaan latu tuli pikkuhiljaa tunturin kuvetta alas, ei siis edes vauhtilaskua.
Ilta alkoi hämärtää, kun lähestyttiin mökkiä, ja muistaakseni viime kilometreillä oli vielä joku normaalinousu, joka silloin jo tuntui rankalta - ja matka pitkältä. Mutta selvittiin siitä, eikä rankka päiväreissu kostautunut seuraavana päivänä väsymyksenä, vaan me vaan jaksettiin jatkaa hiihtohiihtolomaa.
Se on aika makea tunne, kun huomaa jaksavansa (ja muistaa, että joskus ei jaksanut, että oli aika poikki yhden liikuntasuorituksen jälkeen). Joskus kympin hiihto oli suoritus, mutta nyt se on vain välipala, sellainen normaali iltahiihto. Kannattaa kuntoilla ja kannattaa aloittaa se vaikka myöhään. Siitä tulee niin kiva fiilis. Sitten jaksaa kaikkea muutakin, vaikka bailata jossain vanhusrokkitapahtumassa koko illan. Tai rampata kesällä New Yorkin katuja...

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Tanssia vaan

Tänne humpsahti kevät ja loskakeli, joten viikon kuntoilu on painottunut työmatkapyöräilyyn ja tanssimiseen, jota keskiviikkona harrastin useamman tunnin, ensin rumbita-harjoituksissa, sitten Vanhuus rokkaa -konsertissa.  Jos aamulla katsoisi, onko ollut pakkasta yöllä, jolloin voisi ehkä olla ladulla luistoa.