Ei sää suosi nyt ulkoilmaelämää Lakesidessa. Sen verran kuntoiltiin aamulla, että tyhjennettiin Swensonien vene vedestä ja vedettiin ylemmäs rantaan. John oli jättänyt viestin, että Kelly vetäisi sitä ylemmäs. Minä sanoin, että me voidaan Aleksin kanssa se tehdä. Mutta sitten naapuri soitti ja sanoi veneen olevan veden vallassa, ja rantaan piti lähteä heti. Se näkyy naapurista paremmin, tänne on pensaita edessä. Tuntia aiemmin vene oli vielä ollut kuivilla, mutta nyt aallot löivät yli perän, niin että vene oli puolillaan vettä. Se siis piti saada ensin ylemmäs, että kannatti edes yrittää tyhjentää. Minä herätin Aleksi kolmanneksi, ja sitten venettä kiskottiin ja kiskottiin ylemmäs. Koko ajan satoi. Järvi on harmaa ja tyrskyinen. Eilisessä lehdessä varoitettiin tulvista: Flathead Riverin vesi oli jossain jo noussut melkein metrin verran eli kolme jalkaa.
Heta meni treffeille Kalispelliin, me tultiin Aleksin kanssa laiskottelemaan kotiin. Kelly ja John lähtivät lapsenlapsensa eskari-graduationiin Columbia Fallsiin.
Eilen tiistaina me ajettiin Bigforkiin, jossa on yksi katu tehty vanhan jenkkikaupungin näköiseksi. Oli siinä pari aitoa vanhaa rakennusta vielä tallessa Electric Avenuella - aikanaan ensimmäisellä sähköt saaneella kadulla. Nätti kaupunki, paljon kuppiloita ja turistiroinakauppoja. Käytiin lounaalla perinteisessä burgeripaikassa, ja yhdestä kaupasta ostin huckleberry-hunajaa ja -lemonadejauhetta. Käytiin myös ostamassa liput tämäniltaiseen musikaaliin 9 to 5. Palatessa ajettiin Kalispelliin ja käytiin kirjakaupassa: Heta oli voittanut myös sinne lahjakortin ja löysi sieltä kiinnostavan kirjan - ja niin löysi myös Aleksi. Minua paleli ja väsytti kovasti, joten me tultiin ajoissa kotiin.
Tuo huckleberry (liekö sukua Mark Twainin Finnille) on täkäläinen villi marja, mustikan tapainen mutta maukkaampi. Siitä on kaikenlaisia tuotteita täällä, mutta esimerkiksi Michiganissa se ei kuulemma kasva. Se on kyllä tuotteistettu hyvin. Minä olen maistanut sitä täytekakussa, jäätelössä ja sundaessa. Ostin tänään myös pikku purkin hilloa, itselle tuliaiseksi.
Maanantaina oli nätti ja jopa lämmin ilma. Aloitettiin päivä Kellyn kanssa käymällä reilun tunnin patikoinnilla tuossa vastarannan kukkuloilla, luterilaisen leirikeskuksen reiteillä. Täällähän ei mikään ole yhteiskunnan ylläpitämää ja ilmaista. Vastarannalta oli hyvät näkymät tänne päin ja järvelle. Kun Heta meni treffeille (se oli voittanut lauantain partyssa 50 taalaa ja kulutti sitä lounaaseen kavereidensa kanssa), me mentiin Aleksin kanssa patikoimaan Lone Pine Parkiin (maksettiin vain 5 taalaa parkkeeraamisesta). Sieltä ylhäältä oli hienot näkymät yli koko kaupungin ja laakson. Kävelimme alas kukkulalta ja sitten taas ylös, jossa kierrettiin jokin pikku näköalareitti. Taas yli tunti tuli trampattua.
Viikonloppuna oli niitä partyja, ja lauantaina lisäksi ajeltiin tuon järven ympäri ja opeteltiin tankkaamaan auto amerikkalaisittain. Eka paikassa ei kortti suostunut toimimaan, joten haettiin sitten toinen paikka, jossa pystyi maksamaan kassalle. Oli sekin monimutkaista: ensin piti käydä ilmottautumassa kassalle, sitten ei saatu bensaa tulemaan, haettiin apua - se bensapistoolin teline ei noussut itse ylös kuten meillä vaan piti itse nostaa, jolloin aine alkoi virrata - ja lopulta saatiin tankki täyteen. Tänään piti taas tankata, mutta nyt onnistui ihan nätisti korttiautomaatista. Nämä mäkiset maastot näköjään vievät paljon polttoainetta, kenties tuo automaattivaihteistokin.
Lauantai-iltana vein Hetan kaupunkiin niiden graduation-bileisiin - ja hain pois viideltä aamulla. Se tapahtuma oli valvottu, ja siellä oli ruokaa ja juomaa ja arpajaisia: pääpalkintoina auto ja 1500 dollaria. Heta oli voittanut myös kaksi jäätelökorttia, jotka tuhottiin eilen Bigforkissa. Oli hiukan kylmä, mutta jäätelö aina maistuu.
Sunnuntaina käytiin Kellyn ja Johnin kanssa vesillä, me Aleksin kanssa kajakeilla, he kanootilla. Tehtiin aika pitkä reissu tuossa ympäri lahtea. Laitan tänne taas kuvia Kalispellista ja Lakesiden maisemista, kun jaksan niitä ladata.
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Flathead High School
Aito amerikkalainen koulu näyttää juuri siltä kuin elokuvissa: käytävät, lokerot, tunnilta toiselle kiirehtivät oppilaat. Tässä Hetan lokero, jonka sai numerokoodilla auki.
Kaveriporukka lattialounaalla. No, olihan koulussa ruokalakin, mutta nämä taiteilijat kokoontuivat omaan paikkaan hengailemaan ja syömään. Lounaaksi oli monenlaisia vaihtoehtoja hampurilaisista salaatteihin, ja hinta oli kohtuullinen. Taidettiin me kolme syödä kympillä, vaikka meiltä kahdelta tietysti meni vierashinta.
Kuvistyön viimeistelyä: jäljennös Rudolf Koivun kuvasta, liekö ollut Koivu ja tähti -satuun. Kuva piti saada valmiiksi, koska se laitettiin lopulta koulun kirjastoon. Äiskä ja isoveli vähän auttoivat ja siveltimien pesussa. Kuvaa väritettiin vielä toisena päivänä, vaikka koulu oli näiltä päättöluokkalaisilta jo loppunut ja kuvisluokassa oli ihan toisten tunti. Kelly kertoi myöhemmin, että opettaja Ms. Cuthrie on ihan huippuluokan kuvisope. Heta ei kiellä määritelmää. (Heta oli open mielestä spectaculous oppilas.)
Tyttäreni stagella, sillä hän kävi keväällä kahdella teatterikurssilla.
Näyttelemisen lisäksi Heta suunnitteli erään näytelmän puvustuksen ja teki tämän julisteen.
Graduation 1.6.2012. Vaihto-oppilaat kävivät tavallaan junior-luokan mutta silti graduoituivat senioreiden mukana eli saivat samanlaiset diplomit, päälle mustat hunttarat ja pahvihatut päähän.
Graduated!
Meidät oli kutsuttu lauantaina Hetan ystävän Briannan juhliin. Oranssi ja musta ovat Flathead High Schoolin tunnusvärit.
Ja kenen kuva oli seuraavan päivän paikallislehden kannessa? Koska kuvateksti ei näy, kerron, että siinä Heta Nikula halaa kaveriaan Jene Amundsenia. Toimittaja ei ollut hoksannut, että Heta on vaihto-oppilas; aksentti oli lopulta niin paikallinen, että kaveritkin olivat ihmetelleet, että miten sun perhe tulee Suomesta...
Sunnuntaina olimme Natalien juhlissa, ja tässä vuosikirjan ympärillä kuvia, diplomi yms.
Heta ja Brianna, friends forever! Teimme juhliin suomalaista pullaa (voilla leivottuna) ja se sai suuret kehut ja reseptipyynnön. Unohdimme Kellyn keltaisen muovikulhon Briannan luo, ja sitä on sitten saatu metsästää päiväkaudet: kun joku oli kotona Briannalla, kulho olikin Briannan autossa ja Brianna jossain menossa. Saatiin kulho lopulta kuitenkin takaisin, vaikka pari kertaa käytiin turhaan ohi kulkiessa mutka kyselemässä sitä.
Natalien bileissä. Natalie sai huippupaperit ja stipendit vaikka kuinka moneen collegeen. Aikoi mennä Montana State Universityyn Missoulaan opiskelemaan nurserya. Natalie oli valittu aiemmin myös Homecomin Queeniksi (Hetan halaama Jene oli King) ja näkyi esiintyneen monissa näytelmissä ja isoissa rooleissa. Natalie piti myös puheen graduationissa, ja se oli todella hyvä puhe.
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Flathead Lake korkattu
Äsken jäi päivitys kesken, kun tuli illallisen aika: kalatacoja tai olisin itse sanonut -burritoja, miten vaan.
On uhattu Aleksin kanssa, että uidaan tuossa keväänkylmässä järvessä, and so we did. Välissä käytiin kuumassa uimatynnyrissä, mutta toisen uinnin jälkeen ei kyllä tehnyt enää mieli mennä sinne.
Vesi järvessä oli varmaan jotain 15-asteista. Yritin uida itseni lämpimäksi, mutta ranteita ja niskaa alkoi palella, niin en sitten enää tohtinut. Eka kerran oli mahtava tunne, kun olin niljakkaita rantakiviä pitkin tasapainoillut uimasyvyyteen ja pulahdin uimaan, niin näin edessäni sateenkaaren lumihuippuisia Kalliovuoria vasten. Wau. Toisella kerralla myös sukelsin, kun Aleksi väitti, ettei päätä kastamaton uinti ole talviturkin heittämistä. Mutta toisella kerralla tuli nopeammin lämmin ja mukava olo. Nyt on sekin tehty, niin ei jää harmittamaan. Sisukkaat, rohkeat suomalaiset.
Ajeltiin tänään myös Whitefishiin ja Big Mountainille, jossa on talviurheilukeskus ja kesälläkin sellainen kelkkakouru kuin Rukalla sekä myös köysirata, mutta ne eivät vielä olleet auki. Emme löytäneet myöskään näköalapaikkaa, johon pysähtyä tsiikailemaan. Tien varrelta kyllä oli hienoja näkymiä Whitefish-järvelle.
On uhattu Aleksin kanssa, että uidaan tuossa keväänkylmässä järvessä, and so we did. Välissä käytiin kuumassa uimatynnyrissä, mutta toisen uinnin jälkeen ei kyllä tehnyt enää mieli mennä sinne.
Vesi järvessä oli varmaan jotain 15-asteista. Yritin uida itseni lämpimäksi, mutta ranteita ja niskaa alkoi palella, niin en sitten enää tohtinut. Eka kerran oli mahtava tunne, kun olin niljakkaita rantakiviä pitkin tasapainoillut uimasyvyyteen ja pulahdin uimaan, niin näin edessäni sateenkaaren lumihuippuisia Kalliovuoria vasten. Wau. Toisella kerralla myös sukelsin, kun Aleksi väitti, ettei päätä kastamaton uinti ole talviturkin heittämistä. Mutta toisella kerralla tuli nopeammin lämmin ja mukava olo. Nyt on sekin tehty, niin ei jää harmittamaan. Sisukkaat, rohkeat suomalaiset.
Ajeltiin tänään myös Whitefishiin ja Big Mountainille, jossa on talviurheilukeskus ja kesälläkin sellainen kelkkakouru kuin Rukalla sekä myös köysirata, mutta ne eivät vielä olleet auki. Emme löytäneet myöskään näköalapaikkaa, johon pysähtyä tsiikailemaan. Tien varrelta kyllä oli hienoja näkymiä Whitefish-järvelle.
Hiking in Montana
Tämä kuntoilublogio on taas kuntoilublogi! Kävin Hetan koordinaattorin kanssa aamulla toista tunnin patikoinnilla tuossa järven toisella reunalla. Mahtavat maisemat, hengästyttävät nousut. Päivällä käytiin Aleksin kanssa yhtä pitkäkestoinen lenkki Lone Pine Parkissa, jossa korkeuserot olivat vielä jylhemmät.
Eilen oltiin ainakin tunti melomassa tuossa järvellä. Tultiin tänne Lakesideen siis tiistaina, ja olen täällä käynyt kävelylläkin iltaisin.
Eilen oltiin ainakin tunti melomassa tuossa järvellä. Tultiin tänne Lakesideen siis tiistaina, ja olen täällä käynyt kävelylläkin iltaisin.
New York 28.6.12
High Line, vanha katutason yläpuolella kulkeva tavarajunarata, josta on tehty puistomainen kävelyrata istutuksineen, taideteoksineen, lököilypaikkoineen. Oli KUUMA!
Piipahdimme Columbia Universityn kampuksella katsomassa paikallista opiskelumeininkiä. Aleksi mietti jatko- tai vaihto-opiskelumahdollisuuksia...
Harlem, jonka lukuisista kirkoista olin sarjan kuvia, mutten niitä tänne laita. Ostin Harlem Marketista parit korvikset ja tinkasin hinnan kohtuulliseksi.
Spanish Harlem, meksikolainen ateria (kaktusburritoja) paikallisessa kuppilassa, jossa pääsimme myös vessaan!
Näkemisen arvoinen kirjakauppa Strand, joka oli Union Squaren kupeessa. Ei sieltä tosin löytänyt mitään, kun kirjat eivät olleet kovin loogisessa järjestyksessä.
Union Square
Iltapalaksi maissileipää Bryant Parkissa. Ei maistunut muuten, joten meni amerikkalaisittain roskiin. Arvaapa, mitä tuossa Snapple-pullossa oikeasti on!
lauantai 2. kesäkuuta 2012
New York 27.5.2012
Coney Island
WTC, Aleksi
China Town
Kesäkääryleitä ja Tsingtaoa vietnamilaisessa ravintolassa.
Brooklyn Bridge
Klassinen auringonlasku
Vapaudenpatsasta ei menty katsomaan tämän lähempää - ja kuvakin on zoomattu.
Kuvia: New York 26.5.2012
Manhattan 26.5.12
Aleksi ja Empire State Building. Bryant Park. Times Square. Central Park. Grand Central Terminal. Port Authority Terminal.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)