Vein Jussin lentoasemalle, ja vaikka kuinka olisi väsyttänyt, niin urheasti otin sauvat ja kävin kiertämässä uudehkoilla molleropohjakengilläni Iinatin takalenkin. Yllätys, yllätys, kiersinkin se kapinallisesti eri suuntaan. En siis noudattanut virallista kiertosuuntaa, mutta eipä siellä ketään tullut vastaankaan. Minä niin äkkiä kyllästyn kiertämään samaa rataa.
Koko päivän väsytti töissä, ja niinhän tuo väsytti muitakin. Vähän piristyin töiden jälkeen torilla pressiklubin hallituksen kokouksessa, vaikka erikoisasiantuntijajäsen Arto pakotti minut juomaan jotain alkoholipitoista. Sitten pyöräiltiin vinhaa vauhtia eläkeläisjäsen Hannun kanssa Värtön rantaa pitkin kotiin. Mahtavat tyrskyt oli joessa, ja rannimmaiset pyörätiet olivat Ainolan puistossa veden vallassa.
maanantai 13. elokuuta 2012
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Viikonvaihde
Kävinpä perjantaina jatkamassa kunto-ohjelmaani: 40 minuutin lenkki niin, että tein 5 kertaa 30 sekunnin pyrähdyksiä. Ajoitin hiukan väärin lenkin pituuden, niin että kun 40 minuuttia oli täynnä, oli vielä reilu kilometri kotiin. Sen lopun kävelin. Puolen minuutin intervallit menivät yllättävän äkkiä, vaikka hikihän siinä tuli. Toisaalta perjantaina oli paljon helpompi saada itsensä ulos kuin torstaina.
Eilen lauantaina oltiin mustikassa äitin kanssa, kolme ja puoli tuntia kyykkimässä metsässä. Tänään sitten perattiin niitä marjoja, mutta kun oli niin nätti ilma, niin lähdettiin vielä iltakävelylle Koivurannan kahvilaan. Tuli pakoillinen hyötyliikunta tällekin päivälle.
Kohta voisi mennä vaikka nukkumaan.

torstai 9. elokuuta 2012
Hikipisaroita asfaltilla
Siellä ne juosta lonkuttavat, Lontoon rataa kiertävät. Naisten 800 metrin välierät ja olympialaiset, tiedoksi jälkipolville.
Äsken lonkutin minäkin. Eilen oli lepopäivä, väsytti vaan kuten väsytti jo tiistainkin, mutta eilen en sitten saanut itseäni liikkeelle, vaikka aioin. Tänään olin autolla töissä (luulin että pitää kuskata tytärtä taidenäyttelyyn, mutta se olikin pyörällä liikkeellä), ja siksi oli vähän pakko raahata itsensä liikkeelle. En yritäkään esittää sellaista liikuntafriikkiä, jonka keho vaatii päästä hikoilemaan ja joka nauttiin siitä, kun saa rääkätä itseään, tai jolle on luontaista vaan lähteä lenkille joka päivä. Olen laiska, ja sohva ja kirja ja Facebook ja viinipönttö vetävät minua huomattavasti vahvemmin puoleensa kuin lenkkipolku. Mutta yritän saada itselleni sellaisen rytmin, että keho vaatisi päästä ainakin ulos säännöllisesti. Nyt minua motivoivat ne muutamat alkukesästä keräämäni ylikilot; on se kumma kun niistä eroon pääsemisessä menee paljon enemmän aikaa ja tuskaa!
Lähdin Iinatin polkuja kohti ensin 10 minuuttia kevyttä hölkkää, sitten 30 minuuttia reipasta juoksua, sitten pysähdyin kävelemään ehkä reilut viisi minuuttia ja loput reilun 10 minuuttia taas juoksin suht reippaasti. Mennessä jo ehdin ihmetellä, että sunnuntain lenkillä merkille panemani kolmen ison kiven ryhmä puolen tunnin kohdalla on hävinnyt, kun ei sitä alkanut tulla vastaan, mutta lopulta se sitten kuitenkin siellä oli. Juoksin vielä siitä ohi, kun vauhtia oli enemmän - ehkä 20 metriä seiraavan kiven kohdalle, ennen kuin käännyin.
Nyt oli paljon ihmisiä liikkeellä, juoksemassa, kävelemässä, sauvojen kanssa, pyörällä, koiran kanssa. Monet ovat niin naama kurtussa, että itse yritän aina hymyillä, ettei juoksu näyttäisi niin tuskalliselta. palatessa tuli vastaan pari miestä, minuun verrattuna nuoria, ehkä siinä 30-40-vuotiaita. Toisella oli sauvat, joita se siirsi kraaps, kraaps aina eteenpäin. Mies oli pitkä, mutta silti sauvat olivat liian pitkät. Ehkä se oli lukenut jostain, että kun sauvat säätää hiukan pitemmiksi, kävely on tehokkaampaa, ja lyhyemmillä taas kevyempää. Se vaan ei ottanut huomioon sitä, että sauvoilla tulisi työntää vauhtia eikä vaan antaa niiden jäädä taakse ja sitten raapia maata pitkin eteen.
Lopulta kun tulin kotiin olin tehnyt lenkin 5 minuuttia nopeammin kuin sunnuntaina, siitä huolimatta että kävelin osan. Se reippaampi juoksu näköjään toi vauhtia, vaikka arvelin hengästyksen ja hikoilun johtuvan myös suht hyvästä syömsiestä siinä puolitoista tuntia ennen lenkkiä.
Mutta onpa nyt tyytyväinen olo. Minusta ehkä on tulossa hyvä ihminen.
Ne hikipisarat tippuivat asfalttiin tuossa venytellessäni auton vieressä. Mun naama hikoilee niin niin paljon. Jännä kun on eri lasit juostessa, niin hiki valuu eri kohdasta. Silmälasit ohjaavat virtoja.
Kappas, kai kenialainen David Rudisha teki ME:n 1.40.91 miesten 800 metrin juoksussa.

tiistai 7. elokuuta 2012
Lonkat liikkumaan
Tänään alkoivat loppukesän tanssitunnit, ja hiki valui! Mira pisti meidät vaanheti tanssimaan ja tanssimaan, ja yritäpä siitä pysyä perässä. Tunnille menin autolla, koska satoi niin paljon - kastuin töistä tullessa.
Koska tämä kesän myötä kehkeytyi myös matkustusblogiksi, niin kerronpa, että aloitin tänään myös venäjän kertailun tavoitteena päästä ensi kesänä Pietariin kielikurssille ja ehkä seuraavana pitemmälle junamatkalle itänaapuriin.
Ostin citydiilistä kymmenen kerran kortin uudelle tanssi-kehonhuoltosalille, jossa voisi syksyn aikana jotain pilatesta tms. käydä harrastelemassa.

maanantai 6. elokuuta 2012
Sauvat suihkien
Sauvat suihkien vietin 25 minuuttia aamulla Iinatin takalenkillä vietyäni mieheni lentokentälle. Ostin lauantaina sellaiset kuperapohjaiset kengät, joilla tulen hoikaksi ja kauniiksi. Joo, saattoi niillä kävellä ja kyllä ne aiheuttivat sen, että tuli enemmän hiki kuin normaalisti sauvakävelyllä. Hauskat ovat, eivät olleet kalliit.
Sitten normit työpyöräilyt ja auton pesua ja vahausta kaupabn päälle. Nyt väsyttää; piti katsoa miesten 100 metrin finaali yöllä.

sunnuntai 5. elokuuta 2012
Enkka!
Jee, pääsin tavoitteeseeni ja juoksin tunnin lenkin 60 minuutissa! ;)
Ehkä suurin saavutus oli päästä ylös sohvalta ja lenkkipolulle. Eilen olin lähdössä, mutta kun Jussikin oli pyörää korjaamassa, niin rupesin minäkin tekemään jotain hyödyllistä ja roudasin yhden puupinon liiteriin. Aamupäivä menikin levähdellessä, koska perjantaina harrastettiin syömistä ja kulttuuria Rauhalassa sekä yökyläilyä Intiössä. Oltiin toki pyörällä liikkeellä, joten perjantainakin tuli se yhteensä tunti pyöräilyä, kun työmatkat laskee mukaan.
Tänään hökkäsin ehkä jotain 7 minuutin km-vauhtia.

torstai 2. elokuuta 2012
Ukkoskuuroja ja sauvan heilutusta
Pyhä suunnitelmani tehdä tunnin juoksu tänään kariutui ukkosroppeihin. Niinpä aloin tehdä ruokaa ja niinpä syötiin ja niinpä piti jäädä ruokalepäämään ennen lenkkeilyä ja niinpä nukahdin sohvalle ja niinpä en enää viitsinyt kahdeksan jälkeen juosta ja niinpä sauvakävelin kolme varttia. Niinpä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)