Onneksi lähdin

Heräsin ja nousin aamulla puoli kuudelta, koska olin eilen ottanut pitkähköt päiväunet. Mietin, joko aamuhiihto tulisi kysymykseen, mutta päätin sitten kuitenkin laittaa hällään tulen ja tehdä lapselle mannapuuron ennen kouluun lähtöä. Joskus olen hyvä äiti.
Minulla oli lääkäriaika ennen yhtätoista ja sitten leffatreffit kahden maissa, joten mietin, että siinä välissä ehtisi päivänvalolla käydä suihkimassa. Mutta olinkin kaupunkireissun jälkeen niin väsynyt, että söin ja panin sohvalle pötköttämään, katsoin Ville Haapasaloa Silkkitiellä ja otin siinä pienet päiväunet.
En millään meinannut jaksaa nousta kahdeksi hakemaan Riittaa elokuviin, mutta kun olin luvannut, niin toki menin. Katsottiin Rakkauden rasvaprosentti, joka oli ihan ookoo, muttei minusta niin kovin romanttinen komedia ja muutenkin aika tavallinen.
Kun tulin viiden jälkeen kotiin, olin taas vaihteeksi väsynyt, niin että jatkoin sohvapötköttelyä ja Silkkitietä ja otinpa taas pienet torkutkin. Illemmalla alkoi tuntua siltä, että voisi sitä käydä hiihtämässä. Olisi ollut yksi kirje postitettavana, eli siinä aiemmin harkitsin kävelyretkeä postipisteeseen, mutten jaksanut. Joten lähdin kahdeksan jälkeen Iinattiin suksien kanssa.
Keli oli aivan mahtava. Ei tarvinnut kuin vain antaa mennä. Pakkasta oli aste tai kaksi, ei tuulta, luisto loistava. Ellinmaan pitkän mäen sai antaa mennä lykkimättä vauhtia edes loppumäen nyppylällä.
Se on jännä, kun hiihtää, niin siinä on semmoinen psykologinen juttu, että puolimatkassa matka rupeaa lyhenemään. Nyt varsinkin, kun lähdin hiihtämään kahdeksan kilometrin parkkipaikalta, niin sitä oli aina sen 800 metriä edellä km-kylteistä. Vaikka oikeasati viiden kilomatrein kohdalla on vielä toiset viisi kilometriä hiihtämättä.
Sain eilen viestin Tuijalta, vanhalta (siis mua nuoremmalta) teiniaikojen ystävältä, joka oli lukenut mun blogiani. Tulivat mieleen meidän yläasteajan liikuntatunnit - ja ne lukuisat lintsaukset. Oltiin muka suunnistamassa pottutehtaan maastossa, ehkä yksi rasti haettiin ja mentiin kylään mun tädille. Rikos on varmaan jo vanhentunut, joten voi tunnustaa julkisesti. Hiihtotunneilla enimmäkseen oltiin jonkin tekosyyn varjolla kävelemässä. Meillä oli kyllä hauskaa aina, ja oltiin me muutenkin kovia kävelemään. Kerran olin Tuijan luona viikonloppukylässä, niin lähdettiin Lampinsaareen. Ei varmaan kehdattu tai uskallettu liftata, joten käveltiin sinne. Sitten takaisin käveltiin Varisnevan kautta. Silloin illalla olisi jo liftattu, muttei siellä kulkenut autoja. Muistan, kun pellolla olevat viljatöhöttimet näyttivät aivan dinosauruksilta. Oli syysyö, ja nähtiin komeita revontulia. Laskettiin seuraavana päivänä, että oli kävelty 22 kilometriä. Minulla oli isosiskolta perityt vähän isot Retut jalassa, ja rakothan niistä tuli, tai ainakin jalat kipeiksi. Mutta kuten taisin jo mainita, meillä oli aina hirveän hauskaa kävellessä ja muutenkin.
Kumpi lie sitten ollut siihen aikaan suurempi rikos: se, että me lintsattiin liikuntatunneilla melkein aina kun mahdollista (no, ei ehkä ihan aina), vaan se, että 70-luvun pakkoliikuntatiukka opettaja sai meidät inhoamaan liikkumista - varsinkin hiihtoa - vuosikymmeniksi sen jälkeen. Opetti muuten minulle liikuntaa oppikoulun ykköseltä asti lukioon, ja vielä lukiossa sanoi minua väärällä nimellä.
No, onpa sittemmin opittu hiihtämäänkin, ja Tuijan lapset hiihtivät yhteen aikaan ihan tosissaan kilpaa, kävivät urheilulukiotkin. Minun lapseni eivät ole oppineet hiihtämään; kuopus tykkää liikkumisesta, varsinkin yksikseen kuntoilusta, mutta hiihtämisessä sille tulee liian kuuma. Ei ole ollut teknisiä asusteita koululiikuntaan. Eipä silti, oli sillä jumppavehkeetkin aina koskemattomina repussa, kun se tykkäsi pitää teepaitaa ja collegehousuja ja piti kai samat vaatteet liikuntatunneillakin. Tytär oli jossain vaiheessa alaluokilla hyvä hiihtämään, mutta sitten innostus lopahti. Täytyy myöntää, että itse ei ole ollut kovin hyvä opettamaan lapsia liikkumaan, ja jokin suksien voitelu, joka vanhemmilta olisi alakoululaisille vaadittu, on minulle aina ollut täyttä hepreää ja asia, johon en halua puuttua. Siihen aikaan kun olisi pitänyt ohjeta lapsensa liikunnalliseen elämään, lenkillä käynnit olivat itselle sellaisia omia hetkiä, jolloin ei kaivannut hidastuksia mukaan.
Siis kymppi tuli lisää, saldo on 60 km eli 10 prosenttia talven tavoitteesta. jos tulee hyvä hiihtotalvi, niin ehkä siihen pääsenkin. Jos en, niin sitten harrastan enemmän pötköttelyä. Mutta nyt alkaa olla jo nukkumaanmenoaika.

Rukalla pakkaspäivänä 29.12.2012

2013 hiihtovuosi alkoi

Päivä valkeni aamupäivällä,  niin kuin se tähän aikaan vuodesta hitaasti valkenee. Oli pilvistä, luvattu lumisadetta iltapäiväksi. Yhdentoista aikaan näkyi jo jotakin satavan hiljakseen, joten aloin puhua Jussille hiihtämisestä. Toki siitä eilenkin jo sovittiin uudenvuoden juhlinnan lomassa.
Ennen puoltapäivää saatiin hiihtokamppeet päälle, pyykit kuivumaan ja toiset koneeseen, juomapullo äitin musta-punaherukkamehusta mukaan ja auto rapattua. Ajettiin Iinattiin. Lunta satoi jonkin verran, mietin, kuinka on tahmea keli. Mutta yllättäen olikin parempi keli kuin eilen: latu ei ehkä ollut niin luistava, niin hiihdetty, mutta toisaalta pito oli parempi ja muuten latu paremmassa kunnossa. Lämpötila oli juuri plussan puolella. Ja niin mentiin.
ÄRSYTTÄVÄÄ oli se, että osa luisteluhiihtäjistä hiihtää osin pertsaladun päällä, niin että kun on pehmeä lumi ja latu, niin ura menee pilalle. Varsinkin vastamäet - jotka siis eivät ole mitään Rukan vastamäkiä - ja sisäkurvit olivat aivan rikki. Vasemmassa laidassa luistelulatua olisi kyllä tilaa, mutta ilmeisesti tekniikka on niin huono toisilla, etteivät pysty pysymään omalla puolellaan.
Kymppi siis tuli taas kierrettyä, ja oli ihana tulla kotiin, käydä suihkussa ja tehdä Jussin kanssa mustikkarahkaa. Proteiinipaukku liikunnan jälkeen. Lihaksetkin ovat jo pehmenneet, niin ei tunnu enää jäykältä lähteä liikkeelle. Nyt onkin sitten väsyttänyt, kun nukuin hiukan huonosti. Tukansänki pisteli omaa ihoa tyynyä vasten, en ymmärrä miten.
Rintasyöpä leikattiin lokakuussa, sytostaattihoidot alkoivat marraskuun lopussa, ennen joulua sain toisen satsin. Syöpäoppaissa kehotettiin, että pitäisi ulkoilla ja liikkua kunnon mukaan, edes kävellä talon ympäri tai istua pihakeinussa. Olen harrastanut keskimäärin noin tunnin kävelyitä joka päivä, nyt tuli se neljän tunnin hiihtokin. Kunnon mukaan.
Tämän talven saldo 50 km. Se on 8,33 prosenttia tavoitteesta.

Iinatissa on latu!

Näin kävi, kun lunta tuli torstaita vasten yöllä ja eilen lisää: nyt on ladut tehty. Sunnuntaina vielä yritettiin Rukalla hiihtämään pyrytyksestä huolimatta, mutta naamaan iskeytyvät neulamaiset lumet saivat meidät kääntymään aika äkkiä takaisin. Joten siivottiin mökki ja ajeltiin hyvissä ajoin Ouluun, eikä keli ollut edes yhtä paha kuin mennessä. Kotona sitten odottivat lumityöt ja pyykkivuoret. Tänä aamuna oli tullut lunta vielä lisäälisäälisää.
Mutta. Silti oltiin reippaita ja lähdettiin katsastamaan Iinatin latu. Luisto oli hyvä ja pito kohdittain liiankin hyvä: kun meni kalanruotona Ellinmaan mäet ylös, niin sai riisua sukset ja rapata lumet pohjista pois, että pääsi laskemaan vaihdilla alas. Mutta kokonaisuudessaan hyvä luisto, hyvä sää (just kai pakkasen puolella tai asteen plussalla), hyvä seura, latu kohtalainen. Ja vitsi mikä hyvä olo sitten hiihdon jälökeen, varsinkin kun kotisauna oli lämmin, kun tultiin kotiin.
Eli vuoden 2012 lopun saldo oli yhteensä 40 kilometriä mulla. Tänä vuonna jatketaan. Hyvää vuotta 2013!

Hiihtokausi avattu

Ruka. Kuusamo.
Tultiin torstaina viiden jälkeen, pyry tuotiin mukana, syötiin Prismasta ostettua valmisruokaa ja saunottiin, käytiin kävelyllä Ruka-kylässä ja jossain pubissa yhdellä - oli pakko keksiä tekosyy päivän liikuntasessiolle.
Eilen hiihdin kymmenisen kilometriä eli Rukan ympäri Eeva-Kaarinan kanssa. Jussi lähti etukäteen menemään ja teki kahdenkymmenen kilometrin lenkin, mutta minä olin solidaarinen ja sosiaalinen ja odotin jalkavammaista ystävääni - vaikka ei E-K varmaan sen huonokuntoisempi sitten oikeasti ollut kuin minäkään mutta yritti esittää. Hyvin jaksettiin, mutta näin hiihtokauden aloitukseksi tuo kymppi oli aivan tarpeeksi, kun lähtö kutenkin meni iltapäivän puolelle.
Tänään lähdettiin liikkeelle ajoissa Jussin kanssa, ja koska Jussi oli jäänyt velkaa Korpikahvilaan, oli pakko tehdä se sama lenkki kuin Jussi eilen. Aluksi piti tietysti käydä Ruka-kylässä hakemassa käteistä, että pystyi sen velan maksamaan. Pakkasta oli tälle päivälle luvattu 20 astetta, mutta mittari näytti alle 12 aamupäivällä. Joku sanoi alavilla paikoilla iltapäivän puolella olleen -23, ja kyllä matkan varrella kasvoihin kylmä ottikin välillä, mutta hiihtämistä ei sinänsä haitannut. Tai nanot olivat tänään alusta asti tahmeat, joo.
Oli tarpomista, jo aluksikin ja varsinkin lopussa, ja välillä näkyvyys oli huono silmälasien huurtumisen takia, mutta sisulla ja hartiavoimilla ja hyvällä peruskunnolla taaperrettiin lenkki ympäri. Sitten mökillä ruokaa ja saunaan ja pienet iltapäiväunet, ja ei kun menoksi kavereiden mökille iltaa istumaan. punaviini auttoi asiaa niin, ettei väsymys päässyt päälle. Maailma parani varmaan piirun verran taas.
Komeat olivat maisemat Rukan auringonpaisteessa, illemmalla täysi kuutamo.

Lumitöitä

Tässä viime aikoina liikuntaminimi on tullut lumitöissä. Eilen pukkailin kevyttä hötylunta kaksikin kertaa, ja tänään lunta oli vähän enemmän, joten pihaa nuollessa meni vähän pitempi aamutuima. Oli ihana aamu, pakkasta kahdeksisen astetta, nouseva aurinko värjäsi taivaanrannan pilvet vaaleanpunaiseksi, kun aloittelin, ja sain nähdä taivaan värin muuttuvan siniseksi. Menin ulos heti noustuani, ennen aamiaista. Saman tien sitten vein kiehuvaa vettä kompostiin lämpöpatteriksi maitopurkeissa ja hain pari telineellistä polttopuita sisälle. Kompostissa on jo reilu 40 astetta, eli se taas lämmittää itsekin itseään. Päältä se ehti kovien pakkasten aikaan vähän jäätyä, mutta sain vesipurkkisysteemillä sen taas käyntiin. Jee.
Joogaaminen on kyllä jäänyt, paitsi että venyttelen joka aamu kädet ja jalat aika hyvin sängyssä: pottuvarpaista kiinni ja jalat suoraksi vuorotellen hengityksen tahtiin, nilkkojen pyöritystä, vartalonkiertoja ja suorien käsivarsien pyöritystä siinä aamuradiota kuunnellessa. Hitaat aamut ovat ihana asia, sairausloman hyvä puoli. Toinen hyvä puoli on hyvin nukutut yöt. Hassua olla ihan terveenä sairauslomalla (puoli toista kuukautta vielä täydellä palkalla), mutta saapa nähdä seuraavan sytostaattitiputuksen jälkeen, tunnenko vielä itseni hyväkuntoiseksi ja terveeksi. Loma on kyllä muuten tehnyt hyvää.
Otin eilen sukset ja sauvat esille ja yritin tutkia netistä, joko Iinatin latu on tehty. Lunta on tullut lisää, mutta liekö kuntopolulla vielä tarpeeksi raskasta latukonetta varten. En löytänyt netistä tietoa, joten pitänee mennä kävelylle katsomaan. Olisi noita joulunalushommia tässä kotonakin, joten ei passaa kovin pitkää lenkkiä tehdä, mutta voisi tuon päivänvalon hyödyntää ja vasta sitten alkaa siivota rytkäyttää ainakin yksi huone. En tosin vielä löytänyt monoja, joten en hiihtämään pääsisikään. Iik, sitä paitsi luvataan kylmempää ilmaa.
Otin tavoitteeksi hiihtää tänä talvena vähintään yhtä opaljon kuin viime talvena, yli 600 kilometriä. Tavoite ei ole mahdoton, koska olen nyt päivät kotona ja voin tehdä pitempiä hiihtoja päivisin, aina kun keliä piisaa. Jos täältä lähtee Iinatin lenkille ja kiertää vielä Ellinmaan, niin tulee varmaan se 18 kilometriä kokonaisuudessaan. Eipä minulla muutakaan tekemistä ole, jos vaan pysyn kunnossa - ja sillä hiihtämisellähän sitä pysyy.

Lopulta joogasin

Olen suunnitellut monta viikkoa, mutta vasta tänä aamuna sain itsestäni irti pistää jooga-dvd koneeseen, raivata tilaa olohuoneen lattialle ja tehdä puolen tunnin jooga. Rasittavaa vaan, kun matto oli roskainen, niin tarttui kaikenlaista vaatteisiin (imuroisinko vai puistelisinko maton?), ja toiseksi kun ohjelmassa tehdään  niin nopeasti, ettei voi tehdä samaan tahtiin, vaan välillä pitää painaa pausea kesken kaiken, että ehtii muutaman hengityksen verran tehdä liikkeitä. Mutta enää ei ota selkään joogata aamulla, kuten muutama vuosi sitten teki. Yritän ottaa tavaksi joogata aamuisin.
Päivällä kävin pyörällä kaupungilla, sieltä tullessa tein kevyet lumityöt. Eilen oli enemmän puskemista, sai kävellä pihan ristiin rastiin aika monta kertaa.
En jaksa tänne kirjoittaa jokaista kävelyllä käyntiä. Viikko sitten oli muutama päivä kovia pakkasia, joten kävelyt jäivät vähemmälle, ja yhtenä päivänä siivosin muutaman tunnin, niin eipä sitten enää ollut tarvis lähteä liikkumaan. Harmi, kun on tartuntariskin takia kielletty uimahallissa käynti ja samasta syystä kuntosalit; olisin nyt jopa sielläkin voinut opetella käymään.
Lunta on tullut sen verran, että odottelen latujen tekemistä. Sitten hiihdän kyllä joka päivä. Vähän jo katsastelin tuota lenkkipolkua, että jos vaan menisi hiihtämään sinne ilman latua. No, ehkä maltan odottaa, että tulee hiukan lisää lunta ja sitten ne ladutkin. Sankivaarassa on varastolumilatu ollut jonkin aikaa, mutta se on kilometrin risaus - ei minua varten. Lähteä nyt autolla tuonne kauas sahatakseen kilometrin lenkkiä, kun melkein omasta pihasta pääsee metsäpolun kautta kunnon ladulle kohta.