sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Uusia latuja

Torstai oli niin kiire päivä, etten ehtinyt hiihtämään: aamupäivällä pitkään nukuttuani vein tytön töihin ja kävin kaupassa, sitten iltapäivällä verikokeessa, neljältä pojan kanssa kirjaostoksilla, ja illalla piti ajaa Vihantiin sovittamaan tyttären vanhaintanssipukua. Olisi jossain välissä ollut tunti aikaa hiihtää, mutten kerta kaikkiaan jaksa ottaa sellaista minuuttiaikataulua nyt, kun oikeasati olen sairaslomalla ja toipilas tms.
Perjantaina oli tiputus, ja kävelin toki sairaalaan ja takaisin. Illalla kävin vielä ihan pienellä kävelyllä sen verran, että poikkesin jokirantaan katsomaan, olisiko sielä latu. Oli siellä reunassa sellainen perinteisellä hiihdetty mutta ihan kunnolliselta näyttävä ura. Jes, sehän pitäisi testata! Eilen en vielä jaksanut, kun olin koko päivän sen verran huonovointinen. Kun Jussi illalla ajoi Iinatin ladulle, lähdin kyytiin ja kävelin sieltä sen pari kilometriä kotiin, että toki sain päivittäisen hyötyliikunnan ja hiukan raitista ilmaa.

Mutta tänään päätin lähteä testaamaan jokiladun. Oulunsuun kirkon kellot joikuivat, kun yhden maissa lähdin. Latu oli ihan ookoo, välillä hiukan jäinen, mutta muuten oli nin hyvä keli ja sää, että oli mukava hiihdellä. Vihannin vaarojen kasvattina en pitkään aikaan ymmärtänyt joella hiihtämistä: tasaista, tasaista, tasaista, tuulista. Mutta jossain vaiheessa huomasin joen avaruuden viehätyksen, kevätauringon paisteen ja ihanat jokivarren maisemat. Harmi vaan, että tuo vedenpinnan nostaminen ja vaihtelu on tehnyt sen, että hiihtokausi jäällä on aika lyhyt, ja paras kevät menee jo heikoille ja vetisille jäille. Nyt, kun joella ollut kahvilamaja lopetti (pitäjä kuoli kai pari talvea sitten), niin ei sinne ole enää tehty kunnon latuakaan. Myös tuo bensankäryinen moottorikelkkaliikenne pilaa ulkoiluelämystä.

Merellä en ole muuten vieläkään koskaan hiihtänyt. Kerran yritettiin, mutta joku jäältä tuleva hiihtäjä sanoi jään olevan niin möykkelöinen, että lähdettiin jonnekin muualle.

No, latu myötäili jokivartta, ja Saarelan kohdalla se poikkesi vanhan tavan mukaan pellolle ja joen toista puolta linjalla kulkevalle oikealle ladulle. Se latu vie Kiekon majalle (joka paloi monta monta vuotta sitten, mutta siellä me aloiteltiin aikuisiän hiihtoharrastustamme kolmen kilometrin ladulta) ja edelleen Sankivaaraan. Sitä latua oli kiva hiihtää, kun se oli hyväkuntoinen ja oli vähän hiihtäjiä. Hiihdin Valkiaisjärven tielle asti ja sitten palasin takaisin. Joella hiihdin tuonnimmaista  rantaa osan matkaa, mutta se latu oli jäisempi. Taidekahvilan kohdalta tulin sitten tälle puolelle. Pitäisi ottaa kolikoita mukaan ja käydä siellä taidekahvilassa ihan uteliaisuudesta ja kannatuksen takia, kun joku viitsii niitä kylttejä joelle laittaa ja ilmeisesti kahvejakin keittää - ja ehkä sieltä saa jotain sellaistakin, jota mitä juon. Ja taidetta on aina mukava katsella.

Minulla meni aikaa tunti ja kymmenen minuuttia. Olisin mieluusti ajan mukaan merkinnyt saldoon kymmenen kilometriä, mutta kun rupesin kartasta tarkastamaan,niin ei siitä tule kuin yhdeksän, ja siinäkin on puoli kilometriä suksien kanssa kävelyä.

Eli nyt on kasassa 209 km.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

200 täynnä!

Olin eilen niin väsynyt hiihdon jälkeen, ja nukuin viime yönä huonosti - nuohoojan takia piti nousta ylös ennen yhdeksää -, että päätin olla tänään itselleni armollinen ja vaikka laistaa koko hiihdon, jos siltä tuntuu. Tänäänkin pitää säästää virtaa illan näytelmäharjoituksiin. No, katsoin aamupäivällä romanttista leffaa (tuttuja New York -näkymiä ja ihania Italian maisemia, Kirjeitä Julialle), vein välillä tyttären töihin ja kävin kaupassa ja katsoin leffan loppuun. Kello oli kaksi, ja kun tuo 200 km oli viittä vaille valmis, niin päätin käydä ihan pienellä, rauhallisella hiihdolla, siis viiden kilometrin pyräyksellä.
Hiihdin tuonne liittymäladulle, ja kun siitä oli kyltin mukaan Raksilaan 2 km, niin päätin käydä sen mutkan sivakoimassa, ihan vaihtelun vuoksi. Latu meni Laanaojaa myötäillen sen ja Kainuuntien välissä,ja ioli hauska katsella niitä samoja maisemia, joita olen vuodet katsellut lukuisia kertoja pyörätieltä tai autosta, vähän toiselta kantilta. Latu oli hiukan omituinen: välillä oli kaksi uraa, sitten toinen loppui yhtäkkiä ja jatkui toisessa reunassa. Tuli sellainen olo, että latu on lähinnä luistelijoita varten.
Keli oli mainio ja talvipäivä kaunis. Hopeinen aurinko paistoi ohuen pilviverhon takaa. Tuossa reitin varrella oli paljon koivuja, joista pidin vaihteen vuoksi, kun Iinatin latu on enemmän havumetsäinen.
Ennen kuin käännyin kotiin päin, vastaan tuli maastopyöräilijä ladulla! Käyhän se niinkin.
Jos Ouluhallille tosiaan oli siitä risteyksestä kaksi kilometriä, niin tuli minulle reilusti se viisi kilometriä, kuusikin (koska hölkkäsin syksyllä risteykseen kotoa kymmenen minuuttia, mikä tekisi toista kilometriä), mutta koska tuo tasaluku on niin makea, niin lasketaan viisi. En viitsi joka sataa metriä laskea, joten jossain toisessa välissä voi jäädä vajaaksi. En vieläkään oikein tiedä tuon Ellinmaan lenkin pituutta. Olen sen nyt laskenut kilometriksi tai reiluksi, jos niin on ollut tarvis.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Ja kymppi lisää

Ei tässä jouda viettämään sairaslomaa, kun on koko ajan muita aktiviteetteja. Aamupäivällä mentiin liukkaalle ajoradalle jarruttelemaan, haettiin palatessa pitsat, ja kun aurinko paistoi niin kauniisti muutaman asteen pakkasessa, oli hiihto koko ajan mielessä. Tytär piti viedä kapelle kolmen aikaan, joten hiukan pitsaa sulateltuani laitoin hiihtokamppeet päälle, pakkasin sukset ja sauvat autoon ja ajoin kaupungin kautta Iinatin ladulle.
Laitoin varsin kellon ranteeseen takin hihan päälle niin, että saatoin seurata kilometrivauhtia. Alkumatkasta meni 7 minuuttia, kun se on loivaa nousua ja meinasi hiukan lipsuskella, nelosen ja vitosen väli - joka on aina tuntunut muita kilometrejä lyhyemmältä ja onkin siten pientä myötälettä - meni kuudessa minuutissa. Ellinmaan reissuunkin meni se seitsemän, vaikka matkasta suuri osa on huikeaa laskua; nousut ovat sitten saksausta.
Koko reissuun meni tunti ja kaksi minuuttia. On parempi luisto kuin ennen vanhaan tai kunto parempi, sillä joskus ennen Ellinmaan keksimistä mulla meni tunti tuohon 8,8 kilometriin aika tarkkaan.
Kävin eilen marketeissa ja S-marketin yläkerran urheiluliikkeessä etsiskelemässä uutta hiihtopukua. Sittarissa oli yksi kivannäköinen, muttei se mahtunut päälle, tai siis nro 40:kin oli kittana, eikä edes päällä kovin hyvän mallinen. Sieltä urheiluliikkeestä en edes oikein löytänyt, tai pukuja en, ja ne pari takkia, joita vilkaisin, maksoivat jotain yli satasen. Se Citymarketin puku olisi ollut tarjouksessa vain 75 euroa. Sen olisin raskinut ostaakin, ja se oli hyvän punainen. En halua pinkkiä, valkoista, neonvihreää tai sellaista keskisinistä kuin Jussilla. Eivät ole mun värejä nuo muotivärit.

Siis tänään täynnä 195 km. Pakkasta on nyt 8,5 astetta, tuuli jonkin verran ladulla. Päivällä oli 5-6 astetta.

maanantai 4. helmikuuta 2013

11 iloista kilometriä taas

Eli lasketaan yhteen edellisten kanssa = 185 km. Viisi astetta pakkasta, pilvipouta, viikonloppuna tuli uutta lunta, hyvä keli. Laiskottelin viikonlopun (siis lauantaina siivottiin, tehtiin lumitöitä, pyykättiin, kävin elokuvissa, käytiin kaupassa ja lopulta saunassa, sunnuntaina vain pyykkäsin ja leivoin sämpylöitä ja tein pari ruokaa perheelle ja sitten makasin sohvalla), joten tänään oli pieni paine lähteä ladulle. Olisin hiihtänyt pidemmänkin lenkin, mutta aamupäivää meni verikoe- ja lääkärireissulla sen verran pitkään, että kun lupasin viedä tyttären vanhojentanssiharjoituksiin, niin ei ollut enää aikaa pitkään hiihtoon. Jännä kun tottuu käymään tuollaisen kympin tai neljätoista kilometriä, niin joku vitonen on piis of kakku, ei tunnu edes kuntoilulta, vaikka saisi siitäkin ihan kunnon hien irti. Pölijä mikä pölijä.
Valkosoluarvot olivat alhaalla, joten tiputus siirtyi ehkäpä perjantaille. Eli nyt jaksaa viikolla hiihtää ja hommailla muutakin.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Raukea väsymys

Ennen kuin oli vaara tulla pimeä, lähdin sitten taas kuljettamaan suksiani pitkin latua. Kolmen aikaan, ajattelin, että neljältä alkaa tulla hämärä. Hiihdin Iinattiin, ilman takalenkkiä, että ehdin vielä illalla työväennäyttämölle, mutta kävin Ellinmaan mäet nousemassa ja laskemassa. Lisään saldoon 11 km. Jussi tuossa juuri kysyi, että joko tuli 175 km täyteen. Ei, vasta 174 km.
Seurasin paria luistelijaa taas, jotka heittivät oikeanpuoleista sauvaa reilusti. Kerran hiihtäessäni yksi pitkä sauva viuhahti melkein mun reiteen hiihtäjän ohittaessa, niin että kerkesin säikähtää. Vaarallinen harrastus tämä perinteisen lykkiminen.
Ja ehdin hyvin ennen pimeää, kun päivä on jo sen verran jatkunut. Eivät edes lasit huuruuntuneet, kun oli piilolinssit.
Mutta niin, nyt on ollut raukea, ihana, rento väsymys jäsenissä. Toivottavasti se tietää hyvää yöunta.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tavoitetahdissa

En sitten saanut 25.1. mennessä sitä kymppiä lisää eli 160 kilometriä täyteen. Koska auto on ollut korjaamolla, on pitänyt pyöräillä sinne tänne, ja siksi liikuntaa on tullut ja aikaa mennyt, vaikka sää olisi ollut otollinen hiihdollekin.

Viime perjantaina pyöräilin pitkin kaupunkia ja pari kilometria kävelinkin välissä. Olin iltapäivällä pyöräilemässä Alppilasta kotiin, kun Aleksi oli vienyt pyörän sinne. Alkoi olla nälkä, pakkasta oli 12 astetta, ja naamaan vähän otti aluksi kylmä, väsytti, ja iltapäivä pimeni. Lyhintä reittiäkään en ihan hahmottanut, ja kotiin oli kiire. Tuossa jokivartta pyöräillessäni kuitenkin ajattelin, että on toki sen verran hyvä peruskunto, ettei tuollainen useamman kilometrin pyöräily tunnu raskaalta pakkasessa, nälkäisenä ja väsyneenäkään.
Lauantaina pyöräiltiin ensin kirjastoon ja kauppahalliin sekä palatessa ruokaostoksille markettiin. Illemmalla pyöräiltiin Tuiraan elokuviin (Django Unchained by Tarantino) ja takaisin. Sunnuntaina sitten oli lumitöiden tekoa ja polttopuiden roudausta ja lopuksi imurointia, joten hyötyliikunta tuli siinä. Ei kilometrejä.

Maanantaiaamuna hyppäsin Kuusamon-linjuriin ja meni harrastamaan tyttöystävöintiä ja teatterielämystä (Kuusamon Näyttämön Häräntappoase). Eilen tulin pois, OYS:istä asti kävelin kotiin ja pyöräilin illalla Intiössä mutkan. En ehtinyt hiihtelemään, kun piti hakea auto Toppilasta siinä välissä.

Mutta tänään. Vaikka yö jäi lyhyeksi (nousin 7.40, kun heräsin virkkuna, tekemään aamupuuron pojalleni) ja nukutti, lähdin tuossa aamun valjettua ladulle. Lämpötila on himpun verran plussalla, tulee hintsusti lunta. Oli tarkoitus tehdä kympin reissu, mutta oli niin hyvä luisto, että kiersin takalenkinkin, mutta jätin Ellinmaan väliin: 13 km. Ajattelin sen olevan liian vauhdikas tänään. Muuten luisti hyvin paitsi tuossa liittymäladulla, johon oli ehtinyt hiukan tulla lunta edellisen hiihtäjän jälkeen. Nanot toimivat siis, mutta eräs nainen valitti lipsumista, kun hiihdin vastaleessa (onko se myötäleen vastakohta?) ohi. Tuuli lempeästi sen verran, etteivät lasitkaan huuruuntuneet.
Nyt on koossa siis 163 km, eli olen viime vuoden vauhdissa.

Ystävä kysyi, että miksi aloin kirjoittamaan tätä blogia. Muistelin, että ensin tuli tämä kilometrien kerääminen ja tarve kirjata ne johonkin samaan paikkaan muistiin. Aiemmin laitoin kalenteriin ja Facebookiin ja muistiin, eli yhteenlasku oli hankalaa. Toiseksi tuolla hiihtäessä metsikköjen keskellä tulee sellainen flow (hii, hieno muotisana!), että tulee kaikenlaisia ajatuksia mieleen. Siinä saa käsiteltyä lapsuuden (hiihto)traumat ja (hiihto)elämykset, ja aika monta romaanin aihettakin olen hiihdellessä suunnitellut. Kolmanneksi teki mieli saada taas oma kirjoittaminen sujumaan, sellainen oma tyyli ja oman tekstin tekeminen. Kirjoitin joskus nuorena paljonkin kaiken maailman tarinoita ja mukanovelleja, mutta yhteen aikaan tuli töissä tuotettua niin valtavasti tekstiä sellaisella liukuhihnatahdilla, ettei muuhun kirjoittamiseen riittänyt energiaa, ja viime vuosina en ole töissäkään paljon kirjoittanut. Siinä kuihtuu kirjoittamisen taito ja ilo - vaikka kirjoittaminen on aina ollut minulle helppoa. Mutta kun kirjoittaa jotain omaa tekstiä säännöllisesti, niin se sujuu taas ja on mukavaa.
(Tai siis oikeasti kirjoitan blogia saadakseni miljoona lukijaa ja sitä myöten sponsoreita, postin kautta tulvivia hiihtovarusteita ja muuta kuntoiluvermettä.)

Kirjataan siis 163 kilometriä. Vuosi sitten on ollut 30 asteen pakkasia, sitten helmikuun alussa lumitöitä ja vasta 12.2. olen seuraavan kerran hiihtänyt pari pitempää lenkkiä tosin. Laitetaan tavoite siis saada parikymmentä kilometriä siihen mennessä, vaikken edelleenkään aio tästä stressiä ottaa. Enemmän iloa kuin suorittamista, ei sitä muuten jaksa raahata ruhoaan radalle.

maanantai 21. tammikuuta 2013

PS.

Olen viime talven vauhdissa: 25.1.12 on tullut 160 km täyteen. Minulla on siis neljä päivää aikaa hiihtää kymmenen kilometriä tuohon.