maanantai 3. kesäkuuta 2013

Helteiden höllentämä

Viime päivitys oli toukokuun alkupuolella, hölkkämaisema ankea ja kevät alussa. Oli hyvä, että oli paljon lunta ja että sen sulattamiseksi sateli, koska nyt on ollut pitkään (pari viikkoa jo?) hellettä. Välissä oli muutama epähellepäivä, mutta silloinkin oli lähellä kahtakymmentä varjossa eli auringossa ihan tarpeeksi kuuma. Eli kesä tuli meille äkkiä jo toukokuussa - ja heti kunnon kesä, sillä Lapissa on rikottu toukokuun lämpöennätyksiä. Nytkin yhtenä päivänä Lapissa oli Euroopan kuuminta.
Harmillista, etten saa uida tuon sädetyksen takia. Varsinaista hikiliikuntaa ei tahdo jaksaa harrastaa, mutta olen joka päivä pyöräillyt ainakin sen puolisen tuntia. Lisäksi olen käynyt jokusen kerran OYS:in jumpassa, joka kestää puoli tuntia ja venyttää ylävartaloa aika tehokkaasti. Taidan laittaa tuohon loppuun vielä listan ihan päivä päivältä, koska se kannustaa sitten liikkumaan joka päivä sen vähimmäismäärän.
Ensi sunnuntaina mennään Pietariin, ja se tietää kahden viikon kaupunkikävelyrupeamaa. Niitä en ala etukäteen laskemaan, koska tiedän, että askelia tulee joka päivä paljon.

Tässä listaus:
8.5. hölkkä + kävely 45 min
9.5. kävely 45 min
10.5. pyöräily 30 min
11.5. kävely 30 min
12.5. kävely 45 min
13.5. pyöräily 15 + 40 min
14.5. pyöräily 15 + 30 + 30 min
15.5. pyöräily 15 + 30 min, kävely 1 t
16.5. pyöräily 20 + 20 min, pihatöitä
17.5. sauvakävely 40 min, pyöräily 30 min, hölkkä 30 min
18.5. LAISKA PÄIVÄ
19.5. sauvakävely 1 t
20.5. pyöräilyä
21.5. pyöräily 30 min
22.5. pyöräily 20 + 30 min
23.5. pyöräily 45 min + 30 min + jumppa 30 min
24.5. pyöräilyä + siivous koko alakerta
25.5. pyöräilyä
26.5. pyöräilyä
27.5. pyöräily 20 + 30 min, matonpesua
28.5. jumppa 30 min, pyöräily 20 + 30 min, matonpesua
29.5. jumppa 30 min, pyöräily 20 + 30 min, matonpesua
30.5. pyöräily 20 + 30 min, hölkkä 35 min (lähdin sillä mielellä, että osin kävelen, mutta sääskiparvi perässä pakotti hölkkäämään hikkisenä koko reissun), matonpesua
31.5. pyöräilyä, matonpesua
1.6. kolmet yo-juhlat, ei liikuntaa
2.6. pyöräily 10 + 50 min

Noita pyöräilyminuutteja olen vähän laskenut yhteen, jos olen esim. käynyt torilla ostoksilla. 20 minuutin pyöräilystä osa on kävelyä: ajan OYS:iin ja kävelen niitä käytäviä, ja siinä menee yhteen suuntaan yhteensä 10 minuuttia. Tunnin päästä taas menen, ja toisden kerran illemmalla Intiöön harrastamaan lipunmyyntikoulutusta ja takaisin = 15 + 15 minuuttia. Jo kymmenen aikaan oli 24 astetta varjossa, joten pyöräily on ainoa inhomillinen liikunta ja iltasella vasta. Eilen kävin pitemmällä pyöräilyllä, lähdin ennen puoli kymmentä. Nyt on myös ensimmäinen sääskikausi,joten tuonne metsäpolulle olisi senkin takia haastava lähteä: on pidettävä vauhtia, etteivät saa kiinni.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Metsäpoluilla taas!

Nukuin viime yönä hyvin, varmaan kahdeksan tuntia lähes putkeen, ja siksipä olinkin aamulla reipas lähdemään lenkille. Olin jo luovuttamassa hölkkäämisen suhteen, mutta päähän pälkähti lähteä katsomaan, olisivatko nuo metsäreitit jo kuivat. Olivat, jee! Asfaltilla juoksu ei oikein minulla nappaa, mutta tuolla mukaluonnossa saattaa hölkytellä. Sää oli kivan keväinen, lämmintäkin kymmenkunta astetta. Asfaltilla näkyi lähtiessä muutama pisara, muttei jaksanut vielä sataa.
Ankeat nämä Ellinmaan maastot ovat vielä, mutta jospa se tämän vesisateen myötä alkaisi vihertää. Kiusallani hölkkäsin Iinatin reittiä vastakarvaan, siis kiertosuunnan vastaisesti, ja kiersin Ellinmaankin mäkimaaston eri suuntaan kuin suksilla. Laskin, että matkaa tuli kotoa käsin noin 7,5 ellei peräti 8 km, ja aikaa meni aika lailla tasan tunti. Venyttelin tietysti sitten vielä päälle.


Hassua, että viime vuonna otin kuvia pajunkissoista hiihtolenkillä, nyt vasta hölkätessäni sulan aikaan. Pääsiäisen maissa ei niitä vielä ollut, muistan sen todenneeni silloin.

Hölkän lisäksi olen käynyt kaksi reissua OYS:issä pyörällä - toisen vesisateessa -, säteilyssä ja puolen tunnin ylävartalojumpalla. Varmaan pyöräilen vielä Intiöön heilumaan näyttämölle illemmalla, ellei kovasti sada. Eilen pyöräilin reitin OYS - keskusta - kirjasto - Hietasaari - Tuira - Hintta ja Erkkolansillan kautta kotiin, yhteensä noin 45 minuuttia. Oli niin kaunis keväinen sää, että teki mieli käydä pyöräilemässä ihan huvin vuoksi. Lisäksi kannoin puita sisälle ja haravoin vähän. Sunnuntaina en liikkunut näytelmän lisäksi ollenkaan, mutta tulihan tuota siellä heiluttua hyötyliikunnan verran.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Lunttilapusta luntattua

Tässä on tullut päivitystauko, joten pitää hakea jääkaapin ovesta lunttilappu eli työpaikan kuntoklubikalenteri. Hirveästi siellä on merkintöjä, vaikka enimmäkseen pyöräilyä. On ollut näytelmän harjoituskausi kiihkeimmillään, niin illat ovat menneet lavalla juostessa, ja siitä on hankala kirjata mitään täsmällistä liikuntasuoritusta, vaikka hiki tulee ja jalkojen päällä tulee oltua.
22.4. merkintä: pyöräilyä 30 + 30 + 20 minuuttia.
23.4.: pyöräilyä 15 min, hölkkää 4 km
24.4.: pyöräilyä yhteensä 1 t 20 min
25.4.: pyöräilyä 45 min
26.4.: hölkkä 30 min
27.4.: pyöräilyä 30 min
28.4.: hölkkää 25 min
29.4.: pyöräilyä 30 min
30.4.: pyöräilyä 15 + 30 min.

Nuo pyöräilyt ovat yleensä noin vartin erissä kaupunkiin tai Intiöön ja takaisin, lyhemmät pyrähdykset OYS:iin ja takaisin, kun käyn nyt joka arkipäivä sädehoidossa siellä. Vappunakin käytiin pyörällä keskustassa tuo 15 - 20 minuuttia ja takaisin. 2.5. touhotin kotona leipomassa enskaribileitä varten, ja Intiöön menin autolla, kun sieltä piti roudata täytekakku meille, eli en sitten mitään erillistä liikuntaa ehtinyt ajatellakaan, kun illalla oli kenraali. Eilen sitten meni paikkoja järjestellessä ja saunan siivouksessa päivä, kunnes piti rientää enskariin, taas autoitse. MUTTA tänään on ollut aivan vapaata, ja olen maannut koko päivän sohvalla lukemassa ja katsomassa telkkaria ja syömässä eilisiä rääppiäisiä. Sen verran olin jaloillani, että imuroin öisen juhlinnan jäljet ja vähän tiskasin noita isoja kuppeja ja täytekakun lasisen alustan. Huom, en ollut krapulassa, koska join aika vähän ja valvoin aika pitkään, mutta halusin vaan ottaa rauhallisesti, kun kaksi päivää olin touhottanut. Ehkä huomenna taas aloitan kunnollisen elämän.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

6 km

Tässä on mennyt muutama päivä ilman hölkkäämistä, mutta pyöräillyt olen siellä sun täällä, ja joka päivä on tullut se puolisen tuntia ainakin. Tänään kävin Jussin kanssa tuon reilun kuusi kilometriä taas. Vauhti saattoi olla hiukan viimekertaista kovempi, kun oli kirittäjä mukana, mutta jutteluvauhtia kuitenkin. Oli ihana ilma, mukava juosta mukavassa seurassa, parhaassa.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Lisää lenkutusta


Hölkkäsin äsken kuusi kilometriä, tai reilusti sen kartan mukaan. Aikaa meni reilut 40 minuuttia, korkeintaan 45 minuuttia. En katsonut kellosta, vaan kuuntelin radiota ja venyttelin palatessa pihalla muutaman minuutin. Ihan tasaista, kevyttä, hidasta vauhtia. Asfaltilla ei tee mieli spurttailla, paitsi ylämäessä vähän syke nousi. Tulihan tuossa hiki, vaikka koitin kevyesti pukeutua. Muun naama se vaan jaksaa vuotaa hikeä, sai koko ajan olla pyyhkimässä nokkapielestä valumia. Kaikki aina luulee, että kuoleman kielissä huhkin, kun on naama punainen, pää märkä ja hiki valuu noroina, kun ne eivät tiedä, että mun lähes kaikki hikirauhaset sijaitsevat naamassa ja päässä.
Kostea sää, muttei sada, oli hyvä hengittää.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Juoksin pilvessä

Tai enemmän se oli kevyttä hölkkää, kun reiluun neljään kilometriin meni taas 35 minuuttia, mutta piti otsikkoon saada eri verbi kuin viimeksi. Kävin taas Maikkulassa, ja kun kartasta mittasin matkan, niin ei se tosiaan ole kuin vähän yli neljä kilometriä. Joskus auton mittarista mittasin ostariin 3 km, mutta tuo pyörätie ehkä menee vähän suorempaan. Jos taas kiertäisin tuolta pitemmän kautta, silloin tulisi reilustiu kuusi kilometriä. Ehkäpä sinne seuraavaksi. Tänään ei sada, vaikka on harmaata. Ei oikein tullut tuihkuakaan, mutta mebnomatkalla silmälaseihin tuli kosteita pisaroita, niin kuin sumussa, vaikkei varsinaisestki sumua ollut. ehkä vaan pilven reuna roikkui niin alhaalla.
Nyt kulki hölkkä jo helpommin, vaikken vielä ole ihan varma, tohdinko puolimaratonille lähteä toukokuun lopussa, kuntuo hölkkä ei minulle niin luontaista ole. Ehkä sen kympin kuitenkin, sillähän Jussikin aloitti. Se menisi varmaan ihan kylmiltään. Katson tässä, minkä verran viitsin treenata, kuinka pitkiä lenkkejä tulee tehtyä ja miten se juoksu luontuu.
Venyttelin tuossa ulkoportailla lopuksi. Kiva kun on niin lämmin ja kostea ilma. Tuntui hyvältä.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Hölkkäsin

Näin kävi, että perjantaina tuli kevät ja plussa-asteet ja jo vähän vettä, ja tänään on satanut ihan kunnolla. Perjantai-iltana kävin reippaalla kävelyllä Aleksin kanssa eli Maikkulassa katsastamassa pyöräteiden sulamisasteen (45 min, jotain 5-6 km). Lauantaina jäi liikkumiset väliin, kun oli kaikea muuta lauantaiohjelmaa., mutta eilen sitten hölkkäsin illalla Maikkulassa mutkan (35 min), kevyttä, tasaista, hidasta hölkkää. Melkein koko matka oli sulaa.