maanantai 16. syyskuuta 2013

Kauheaa kuntoilua!

No, on tämä. Maanantaina tribal-tunti, oli aika rankka. Torstaina puolen tunnin jooga. Lauantaina neljä tuntia hikistä siivousta. Eilen 55 minuutin jooga. Tänään taas tribal, ei niin rankka - vai alkaako kuntoilu näkyä jaksamisessa? Lähes joka päivälle tietysti kaikki pyörällä suhailut päälle. Keskiviikoksi varasin bodyjamin, torstaina menen kokeileen belly fitiä ja perjantaina kuntosalille - lopultakin sen trainerin kanssa.
Jooga tuntuu hyvältä, vaikealta mutta hyvältä. Sitä aion jatkaa, koska se tekee niin hyvää. Vähän harmittaa, kun on parina viikkoba ollut paljon muitakin iltamenoja ja toisaalta ollut niin hvyät ilmat, että olisi voinut vaikka lenkillä käydä. Mutta toisaalta tuossa työpyöräilyssä tulee ulkoilua ja toisaalta haluan nyt käyttää maksamaani kuntosalia. siellä on semmoinen kampanjakin, että kun saa kaksi leimaa eli käyntiä per viikko jonkin aikaa, niin saa jonkun pikku lahjan.
Kesältä jäi yksi tanssitunti korvattavaksi Venäjän matkan takia, ja ajattelin mennää kokeileen belly fit -tunnille. Jos se on hauskempaa kuin tribal, niin ehkä vaihdan siihen torstaille. Pitää vielä myös katsoa kuntosalin tarjonta, onko siellä maanantaille tai torstaille jokin kiva vakitunti, ennen kuin päätän.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kyljet kipeinä

Oltiin eilen potunnostossa, ja se jos mikkä on tehokasta kylkilihasten jumppaa. Poimiminen ei sinänsä ole big deal, mutta kun sinne multapalteeseen jää pottuja piiloon, ja kun ei ollut mitään avustavaa työvälinettä saatavissa, niin multapalle on potkittava auki kumppareilla sivuliikkeellä. Hiki siinä tietysti tuli - ja syyskuun porottava aurinko auttoi -, ja tänä aamuna heräsin kyljet kipeinä. Mutta kivaa oli. Yllättävistäkin hommista löytyy tehokasta jumppaa tietyille lihasryhmille.
Illalla käytiin vielä Aleksin kanssa hölkällä: metsäpolkuja Laanaojan vartta ja pikkusillan yli Knuutilankankaalle ja järven kautta kotiin. Venyttelyt päälle. ei ollut kelloja eikä kilometrilaskureita, mutta kyllä se reilun puoli tuntia otti. Oli ihana lämmin mukava syysilta.
Tänään olen menossa joogatunnille kuntosalille, 55 minuuttia. Kokeillaan sitäkin - ja on vähän erilaista kuin nämä viime päivien muut liikunnat.
Reipas syyskuu on alkanut.

perjantai 6. syyskuuta 2013

No voi personal trainer!

Liityin kuntosalijäseneksi saadakseni
1) liikuntarepertuaariin lihaskuntoharjoituksia
2) selkeän kuntosaliohjelman, jonka voisi käydä tekemässä työmatkan varrella aina kun aikataulu sallii.
Liittymistarjouksena oli vielä personal trainer -palvelu, mikä ratkaisi liittymisen.

Menin tänään sovittuun aikaan, lähdin vielä töistä vähän etuajassa sen takia. Tiskillä sain kuulla, ettei tämä treineri olekaan tänään paikalla. Oli kuulemma yrittänyt soittaa, muttei minun puhelimessani ole ko. numeroa vastaamattomissa puheluissa. Ja muutenkin: varasin ajan pari viikkoa sitten. Seuraavan ajan sain vasta 20.9.

Nuori nainen palvelutiskillä ehdotti minulle kaikkia ryhmäliikuntoja,  mutta ikävä kyllä minulla on nyt pari viikkoa aika paljon menoja töiden jälkeen, enkä jaksaisi illemmalla oikein lähteä erikseen salille, en myöskään viikonloppuna enkä esim. maanantaina tanssitunnin jälkeen. Yritin kysyä, että eikö ole mitään harjoitusohjelmaa kuntosalille kirjallisena. "Laitteissa on kyllä ohjeet." Olin hankala ja tympääntynyt asiakas.
No, pettyneenä menin sitten kuitenkin sinne kuntosalille: osaan ainakin omin päin soutaa soutulaitteella tai hölkätä juoksumatolla tai ajaa kuntopyörällä - vaikka kestävyysliikuntaa on näin kauniilla säällä hauskempi harjoittaa ulkona.
Lämmittelyhuoneessa oli radio ja kolme televisiota, kaikissa eri ohjelma, kaikki tuottivat melua, mutta se ainoa tekstitetty joka olisi ehkä jopa kiinnostanut oli tietysti siellä väärässä reunassa, kun halusin soutaa. Plääh.
Sitten menin kuikuilemaan kuntolaitteiden puolelle. Joku mies ähki kuuluvastu nurkassa painojen kanssa. Muutama laite oli tuttu, vetkutin niitä jonkin aikaa. Muutamia en osannut käyttää, joissain ei ollut edes sitä ohjetta. Minulla ei ole aavistustakaan, teinkö liikkeet lähellekään oikein, kun en ole mikään kuntosalikimma.
No, nyt siis en saa sitä ohjausta enkä ohjelmaa ennen kuin kuun lopussa. En juuri ehdi käydä ryhmäliikunnoissa, ja muutenkin ne säästäisin tuonne räntäsade- ja pakkaskauteen.
Mua otti niin päähän tuon jälkeen, kun pyöräilin kotiin. Olin ajatellut, että aloitan viikonlopun piristävällä tapaamisella ja kuntoilulla ja pt:n asiantuntijaohjeiden innoittamana, mutta paskafiilikset sain. Enkä todellakaan usein koe semmoisia.
En viitsinyt edes käydä suihkussa vaan pyöräilin jumppapaita päällä kotiin. Istuin aurinkoisella kuistilla, juttelin lapsoseni kanssa ja tein piirustuksen kotitehtävää, johon sain vähän oloani purettua. Kamalasti väsyttänyt illan; viime yönä valvoin, ja varmaan silti tuo kuntosalihuhkiminenkin väsytti. Saa nähdä, olenko kipeä huomenna - potun otossa ja ehkä sieniretkelläkin.
Että semmoinen kuntoilija nyt, ei kovin reipas eikä hilpeä.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kuntokuuri alkoi

Liityin kuntoklubin jäseneksi syyskuun alusta, ja tänään  kerkesin eka kerran boby jam -jumppaan. Ei ehkä ole ihan minun lajini: ihan hauskaa hyppimistä, mutta jossain zumbassa musiikki on mukavampaa. Sali oli aika täysi, joten jouduin huonoon paikkaan, josta ei kuullut eikä nähnyt ohjaajaa, joten sekin vähän haittasi. Hiki kyllä valui,  mutta hyvin jaksoin nuorten mukana tunteroisen askellella. Perjantaina tapaan personal trainerin - kuului jäsenyyshintaan - ja pyydän häntä tekemään kuntosaliohjelman, jota voi käydä sitten lenkuttamassa milloin vaan.
Ensi viikolla alkavat sitten harrastukset ja maanantaina myös tribal-tanssi. Aion myös pitää kuivan kuukauden ja kohtuullistaa syömistäni. 

tiistai 13. elokuuta 2013

Tantsimista taas

Lyhyesti tässä vaan totean, että viime viikolla alkoivat Yasminen loppukesän tunnit, ja sinne menin minäkin, tosin ihan vaan keskitason tunneille kertailemaan ja pitämään kroppaa kunnossa. En vaan taaskaan muistanut, että kesätunneilla on aina niin kuuma, hiki virtaa kun vähänkään syke nousee. Se on niin kiusallista, kun minä hikoilen ensisijaisesti päästä ja naamasta - se näyttää pahalta ja tuntuu inhottavalta. Huomenna taas menen sinne lenkuttamaan jotain poppiskoreografiaa. Me ei sitä viime viikolla vielä aloitettu, kun Sarimaaria oli sairasmaaria ja Saila tuurasi. Tehtiin ihan perustekniikkaa ja vähän jotain improiltiin. Siinä minä vaan olen niin huono, sekin on kiusallista. Siis tanssin ihan intona, kun musiikki vie jossain muussa tilanteessa, mutta tunnilla impron aikaan vaan mietin tai veivaan jotain yhtä liikettä... äääh. No, huomenna on sitten varmaan parempi tunti ja ehkä viileämpi sääkin.

Telkkarissa urheilevat MM-kisoja, naisety estejuoksevat. Jee, Cheywa voitti.

lauantai 3. elokuuta 2013

Kuntoilu-uutisia!

Haa, liityin jäseneksi kuntosalille vuoden sitoumuksella! Kauan olen sitä välttänytkin, vaikka monet kaverit käyvät säännöllisesti - ja ovat siis käyneet vuosikausia ja ovat hehkeitä ja kauniita ja hyvässä kunnossa. On monta syytä, miksen ole aiemmin sinne mennyt: Pidän ulkoilusta, pyöräilen paljon, hiihdän, sauvakävelen, monena kesänä rullaluistelen, uin. Käyn säännöllisesti tanssitunneilla, joista tykkään ja nimenomaan oikeasta tanssista, ilmaisusta ja esiintymisestä.  Kesäisin olen käynyt kesäjoogassa - en tänä kesänä ole sitten ehtinyt tai muistanut, talvisin uimahallin hydrobicissa tai vesijuoksemassa, ja ne ovat paljon halvempia harrastaa. Monta vuotta olin ay-riennoissa sekä välillä harrastan teatteria, jolloin olen jossain muualla tai vaan kaikki vapaa-aika menee näyttämöllä riehumiseen. Inhoan kuntosaleja, koska ne ovat hikisiä, en tykkää säätää välineitä enkä saa niitä ikinä sopiviksi - tai siis joskus, kyllä useimmat saan. Myös hinta on hirvittänyt sekä sitoutuminen, koska usein saatan olla myös kuukauden jossain reissussa. Olen myös oikeasti laiska, en mitenkään liikunnallinen saati urheilullinen. Hyötyliikuntaa on aina tullut paljon, mutta varsinainen kuntoilu on minulle silti pakkopullaa, koska muuten ei pysy vahvana ja notkeana ja terveenä. Tykkään kyllä siitä, että jaksan hillua Qstockissa kellon ympäri, pyöräillä mummopyörällä ylämäissä muiden ohi ja juosta kesäteatterin katsomon portaita edestakaisin paremmin kuin 20 vuotta nuoremmat. Tykkään olla hyvässä kunnossa.

Mutta olen huomannut, että vaikka kestävyysharjoittelua tuleekin aika mukavasti, lihaskuntoa tällä iällä pitäisi jo kovasti harjoittaa. Lisäksi ajattelen, että kun maksan useamman kympin kuussa kuntosalijäsenyydestä, niin silloin saituuttani siellä käyn mahdollisimman usein. Valitsin kuntosalin sen perusteella, että se on lähellä työpaikkaani, joten voin käydä siellä työmatkan yhteydessä.

Olen parina syksynä satsannut itseeni jossain muussa muodossa, esim. viime syksynä akupunktioon, jonka toivoin auttavan uniongelmiin, ja samasta syystä aiemmin terapiaan, joten nyt päätin - tai mietin sitä jo joskus talvella - satsata tällä tavalla itseeni tällä tavalla. Voin ainakin olla varma tuloksista, siis että lihaskunto kasvaa ja kunto muutenkin. Unen kanssa olen nyt pärjännytkin suht mukavasti.

Jäsenyys alkaa vasta syyskuun alusta, koska nyt elokuussa on vähemmän tunteja, ja haluan aloittaa personal trainerin kanssa - ja aikoja saa siis vasta syyskuulle. Mutta vaikka ilmoittauduin jo tanssitunneille, niin pyrin käymään salilla 2 - 3 kertaa viikossa, joko vaan kuntoilemassa tai ryhmäliikuntatunneilla.

Eli saanhan nyt helleviikonloppuna laiskotella? Istua kuistilla ja lukea? Olin eilen reipas töiden jälkeen: tein kanapataa uuniin, sitten sienipiirakan ja litran taikinan sämpylöitä uudella yleiskoneella. Nam nam nam. (Nyt olisi kyllä jo aiheellista lähteä polttamaan mässytyskaloreita...) Tänään täyttelin viisumianomuksia Tansaniaan ja tein CV:n, mutta myös puhdistin uunin, mikä oli työlästä ja on hiukan liian harvinaista touhua meidän huushollissa.

Suunnittelin lähteväni äidin kanssa mustikkaan, mutta koska puolisolla oli muuta menoa, en viitsinyt yksin lähteä. Olin sitäpaitsi viikolla aika väsynyt, joten kaipaan ihan lepopäivää. Epäilin, että sädehoito vielä väsyttää (hoitsut sanoivat, että vaikuttaa 2 kk jälkeenpäinkin) yhdistettynä kahteen toiminnalliseen viikonloppuun, mutta työkaveri sanoi, että työ se väsyttää. No, istuminenhan on epäterveellistä.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Melontaa ja hoploppailua

Olen tässä miettinyt, mille sitä alkaisi. Loman ja töiden aloittamisen jälkeen on mennyt vähän kuntoilurytmi sekaisin. Hyötypyöräilyä toki tulee, mutten oikein säännöllistä varsinaista kuntoilua nyt ole saanut aloitettua. Kesäjoogakin on jäänyt, kun olen aina ollut jossain muualla; yhden kerran olisin torstaina ollut vapaa, mutta silloin olin kamalan väsynyt ja unohdin. Jooga kyllä tekisi hyvää. Tanssiklubin kesätunnitkin olen jotenkin vaan unohtanut. Miksei sinne vielä ehtisi, jos ryhmissä on tilaa, mutta muistaakseni ei oikein ollut sopivaa ryhmää minulle. Pitää tsekata. uimaan olen saanut itseni raahattua vain kerran. Syöminen on ainoa säännöllinen urheilumuoto, ja sehän maistuu.

Kävin sentään mutkan Kuusamossa, ja siellä pääsin Eeva-Kaarinan kanssa melomaan Nilo-joelle (kuvassa E-K:n ikkunasta katsottuna). Melottiin ensin vastavirtaan Nilo- eli Leskelänjärvelle, siellä pikku lenkki maisemamelontaa, sitten myötävirtaan Kuusamojärvelle, jossa kierrettiin Kirkkosaari, ja sitten tietysti melottiin taas takaisin. Varmaan siinä pari tuntia meni, ja välillä sai kovassa virrassa meloa ihan tosissaan.

Perjantaina nappasin matkalla Taivalkoskelta mukaani puheliaan nuorenmiehen ja vein sen Oulussa Hoplopiin. Kiipeilin siellä reilun puoli tuntia Jarnon kanssa, ja se oli kyllä liikunnallista ja kivaa, mutta hiukan olivat tunnelit matalat ja paikat ahtaat meikäläiselle. Onneksi Jarno sitten löysi sieltä kavereita, niin sain itse lueskella sohvalla lehteä.

Eilinen kuntoilu sitten tarvottiin taas kotipuolen maisemissa, kun oltiin äitin kanssa mustikassa. Selkään otti vähän se kyykistely, ja kyllä muutenkin tuntui jaloissa illalla kävely, vaikkei nyt suolla tarvottukaan. Saatiin me ämpärillinen ja toinen astia, joka on ehkä 2/3 ämpärin kokoinen. Äitin aiemmin merkkaama marikko oli todella hyvä: terveitä, isoja mustikoita korkeissa varvuissa helposti poimittavina. Ilta niitä sitten perkattiin tuossa lattialla istuen.

Tänään olen vaan pyöräillyt taas: kesäteatterille, keskustaan, takaisin Hupisaarille ja taas kotiin. Nyt menen saunaan.