perjantai 4. lokakuuta 2013

Voimanainen ihanainen

Minua niin kismittää, kun tuonne kuntosalin harjoituspäiväkirjaan ei enää voi lisätä omia kuntoiluja. Kun aluksi pystyi ja tuli paljon harjoitteita (kaikki työpyöräilyt ja tanssit ja muut), niin nyt sinne tulee vain kuntosalilla käynnit (3 krt/vk) eli käyrä menee alaspäin. Mutta päivitänpä tänne: Lähes joka päivä olen pyöräillyt töihin ja välillä myös illemmalla kaupungille, maanantaisin olen tanssinut tribalia, keskiviikkona ja perjantaina olen tehnyt voimaharjoittelun salilla ja sunnuntaisin käynyt siellä joogassa ja yhdesti kävin myös torstaina puolen tunnin joogassa). Lisäksi eilen kävin belly fitissä Yasminen salilla. Se oli tehokasta. Viime viikon torstainakin olin menossa, mutta töistä lähtiessä huomasin, että pyöränkumi oli tussuna, enkä enää ehtinyt sinne kävelemällä. Joten siitä edestä kävelin kotiin.
Vaikka kuinka väsyttää ja laiskottaa, olen keskiviikkona ja perjantaina käynyt tekemässä voimaharjoittelun. On se tylsää osin ja punnerrukset raskaita, mutta jälkeenpäin on hyvä olo kropassa, joten sinnikkäästi olen sinne mennyt. Enää en ole tullut kipeäksi, ja ehkä jo vähän on voimakin lihaksissa lisääntynyt. Tunti siellä aina meneelämmittelyineen ja jäähdyttelyineen. Ensi perjantaina mulla on taas tapaaminen personal trainerin kanssa. Ehkä pyydän siltä jotain uutta ohjelmaan tylsyyden ehkäisemiseksi.