torstai 3. syyskuuta 2015

Lenkillä satumetsässä


Kävin siis tänään reilun tunnin lenkillä. Tosin koko ajan en hölkännyt, vaan otin muutaman kävelevän anti-intervallin mm. kun harjaantunut sienisilmäni huomasi jotain kiinnostavaa polun ulkopuolella. Muutaman kangasrouskun löysin, juuri sen verran että viitsin ne sitten kotona ryöpätä. Sain hölköttelemään seurakseni rakkaimman ihmiseni, ja syksyinen kirpakka ilta oli ihanteellinen jolkotteluun.

Tuossa lähimetsässä palatessa löydettiin vattupensas, jossa oli paljon meheviä vattuja, nam.

Kotipihalla sitten venyttelin, peittelin kesäkurpitsaviljelmäni (3-4 tulitikun mittaista ja lyijykynän paksuista alkua oli!), otin takakuistin narulta pyykit ja äsken tulin mieheni lämmittämästä saunasta. Joskus elämä on ihan kelpoista.

Kävin päivällä työfysioterapeutilla, kun oikea olkavarsi on ollut koko kesän kipeä. Hiiri on tehnyt pesänsä siihen tai siis nakertanut lihasta. Sain venyttelyohjeita, määräyksen tehdä venytyksiä joka päivä ja myös seuranta-ajan. Hoksasin, että rintalihasvenyttelyt ovat jääneet, kun yleensä teen niitä lenkkeilyn jälkeen, enkä ole kesän aikana paljon lenkkeillyt. Olen keskittynyt venyttelemään kramppaavia pohkeitani sen sijaan. Mutta jospa tuon pt-treenin myötä tulisi monipuolisuutta tuohonkin ja sitten sitä voimaa yläosaston lihaksiin.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Latu aukeaa taas

Eli hilpeä hiihtäjä bloggaa jälleen.

Toukokuun liikuntahaaste ei ihan toteutunut kesän aikana: oli niin paljon muuta touhua ja kiirettä, ettei vasiten tullut joka päivä lähdettyä liikkumaan. Mutta sainpa toukokuussa tehtyä pihahommia ihan mukavasti.
Kuntokeskuksessa sen sijaan olen käynyt. Pyrkimys on ollut käydä kaksi kertaa viikossa, mutta välillä on jäänyt kertaan ja välillä tullut kolme. Vatsa-reisi-peppujumpassa olen eniten käynyt, ja siellä kyllä saa hien virtaamaan. Välillä on saanut otsapannasta ja pyyhkeestä vääntää vettä... Joskus olen käynyt pilatestyylisessä vatsa ja selkä kuntoon -ryhmässä, kerran kai zumbassa ja kahvakuulassa.

Tällä viikolla aloitin pt-ryhmässä kolmen kuukauden ohjatun kuntokuurin. Maanantaisin ja keskiviikkoisin jumpataan neljän akan pienryhmässä pt:n tahtiin, ja lisäksi on tarkoitus kaksi kertaa viikossa liikkua oman mielen mukaan hiki roiskuen. Tänään aloitettiin varsinainen treeni: puolen minuutin sessioita punnerruksia, kyykkyjä, vatsaliikkeitä. Huomasin, että Riden vatsa-reisi-peppurääkki on ollut hyödyksi, sillä samantyyppiset liikkeet oli helppo tehdä. Silti ei ollut liian kevyt sessio, ainakin nyt lihakset niin kertovat.

Huomenna ehkä menen hydrobiciin uimahalliin; riippuu siitä, onko pikkuvarpaan juuri parantunut, sillä mitään sientä en sieltä halua mennä hakemaan. Tai sitten lähden lenkille, ja niin ajattelin viikonloppunakin käydä. Ellen sitten mene perjantaina johonkin Voiton ryhmäliikuntaan.

Pt-jakson aluksi maanantaina meidät punnittiin, mitattiin rasvaprosentti ja muutamat tärkeät mitat (rinta, reisi, lantio, vyötärö) sekä kuvattiin. Paino oli taas noussut kaksi kiloa, mikä hiukan hirvitti seuraavan aamuyön tunteina. Saamme toki myös ravinto-opastusta ja ihan ruokalistoja ja reseptejä päivä päivältä. Vaikken ensisijaisesti tähän laihduttamaan lähtenyt, niin kai pitää vähän yrittää skarpata syöntipuoltakin, ettei taas joutuisi lähtemään vaateostoksille. Olen siis tankannut tässä proteiineja joka välissä ja keventänyt iltapaloja. jaksaisiko sitä aamulla tehdä munakasaamiaisen?