perjantai 14. kesäkuuta 2013

Patikointia Pietarissa

Perjantaiaamuna Smolnassa. 
Joka aamu kävellään ensin noin 10 minuuttia metrolle, sitten taas metrolta Smolnaan 20-25 minuuttia, ja yleensä iltapäivällä sama reissu takaisin. Paitsi että siinä välissä poiketaan keskustaan ja tepastellaan siellä laskematomia askeleita jalat maitohapoille. Se vaan on kaupunkimatkailussa sellaista. Koulusa ollaan noin kymmenestä kolmeen, ja sielläkin rampataan kolmanteen kerrokseen aina taukojen päätteeksi. Keskiviikko oli Venäjän päivä eli vapaata (Eremitaasissa neljä tuntia, sitten jokiristeilyllä), eilen koulu loppui jo yhdeltä. Koulun jälkeen mentiin Iisakinkirkkoon ja mm. kiivettiin torniin 43 metriä kaiken muun lisäksi. Iltaisin ja aamuisin olen yrittänyt venytellä, jotta pysyisin suht vetreänä.
Nyt on lauantai ja suunta Vasilinsaaren kärkeen eli Strelkaan, Sää on pilvinen mutta luvattu on aurinkoakin, ja yli 20 astetta on lämmintä. Ehkä juuri sopiva päivä käppäillä kaupungissa, jos vaan ei sada.

1 kommentti:

  1. Aijai, kuulostaapa mukavalta! Sopivasti ohjelmaa ja rennostelua! Nauttikaa!!!

    PS: Enää 12 päivää ja meilläkin alkaa LOMA!

    VastaaPoista