Meidän piti viikonloppuna mennä Vihannissa käymään (äidit!) ja ottaa sukset mukaan, mutta oli liikaa pakkasta hiihtämiseen, yli 20 astetta. Kirkonkylän kymppi on NIIN mukava latu. Se lähtee Jussin äidin takapihalta, kaartaa järveä mukaillen sen taakse, nousee Ranta-Junttilan ja Pihlajamaan välistä metsään kohti Salkkaria ja Sauvamäkeä. Tai en niitä paikkoja niin tunne, en ole kirkonkyläläinen. ja sauvamäki on oikeasti Sauvonmäki, mutta Sauvamäeksi sitä aina on sanottu. Sauvat ja hiihto ja mäen laskeminen liittyvät yhteen!
Vihanninharjun maasto on minulle sitä oikeaa hiihtomaastoa: metsää, vähän peltoa, pieniä nousuja ja mäkiä, mutta vaihtelevaa. Kun on niissä maisemissa kasvanut, niin niihiin kaipaa, vaikken sinne asumaan haluaisi. Hiihtoladussa pitää olla metsää ja mäkiä, muittei liian isoja.
Kun Risto täytti 50 muutama vuosi sitten, juhlittiin Hempalla (tai mikä Maikki se nykyään on), aloitettiin Marin luona, napattiin jokunen viski illan mittaan ja... aamulla oli hiukka hapen puutetta. Lähdettiin Jussin kanssa hiihtämään, sinne kympille tietysti. Alkumatkasta tuntui, ettei jaksa, oli tahmeaa meno. Mutta puolivälin paikkeilla alkoi luistaa, ja raitisilmahoito rupesi vaikuttamaan. Vieläkin muistan sen lumen loisteen ja auringon ja puut ja maisemat ja sen fiiliksen, kun aineenvaihdunta alkoi puskea viskiolon pois ja happea elimistöön. Oli mahtava olo. Mutten välttämättä enää viski-illan jälkeen lähtisi - ja pyrin välttämättään muutenkin suuria viskipitoisuuksia elimistössäni. (Äh, nyt rupesi tekemään mieli pientä...)
maanantai 30. tammikuuta 2012
100 kilometrin kerho
Meidän firmassa on joillakuilla urheiluhulluilla tuhannen kilometrin kerho: hiihdettävä siis 1000 km talvessa. Minä olen joskus perustanut itselleni sadan kilometrin kerhon, ja se nyt onkin kohtuullinen tavoite meikäläisen tasolle. Ehkä semmoista 300-400 km on tullut viime talvina, mutta olipa jokunen vuosi sitten talvi, jona hiihdin kolme kilometriä. Siis 3 km! Se oli se talvi, kun joko oli 30 astetta pakkasta tai räntäsade. Kerran sitten Raijan kanssa lähdettiin testaamaan suurella tohinalla Rokuan latuja. Mutta kun huoltojoukot olivat lakossa tai lomalla tai jossain, niin voitelu epäonnistui, ja meidän lenkki jäi siis tuohon kolmeen kilometriin. Ajettiin kyllä edestakaisin sinne 90 km.
En ole ennen laskenut kilometrejä, koska hiihdän hidasta perinteistä, ja tärkeintä on kestävyysliikunta, nautinto ja luonnossa olo. Mieluummin otan etapiksi siis vaikka tunnin liikkeellä olon kuin jonkin kilometrimäärän. Siksi minua ei haittaa, jos suksi ei niin luista aina: saapahan saman liikunnan lyhyemmällä lenkillä, eikä kyllästy kiertämään samaa Iinatin rataa. Tänä talvena aloitin niin hyvissä ajoin, jos itsenäisyyspäivän lomasella Rukalla (vaikkei sielläkään vielä lunta ollut), joten rupesin jossain välissä laskemaan. Rukalla oli lumetettu ja tehty vain viiden kilsan kilpalatu, joka on aika vaativa. Hiihtämisen nautintoa ei päässyt kokemaan, kun edessä oli joko jyrkkä nousu tai jäinen lasku. Siksipä me hiihdettiinkin vain tuo vitonen kolmena päivänä. Eka päivän jälkeen tuli lisää lunta, niin latu oli parempi, mutta toisaalta ladulla oli paljon ulkolaisia kilpahiihtäjiä sekä pikkulapsiperheitä. Edellä mainittujen seassa sitä tunsi olevansa tukkona koko ajan, viimeksi mainittuja sai väistellä. Mutta saipa meitsikin ohitella kerrankin, hih hih.
Nyt on pakkasta ja kylmä vinkka, joten ainakin viikolla kuntoilu jää työmatkapyöräilyyn ja jokaviikkoiseen tanssituntiin. Jos sitä viikonloppuna tarkenisi taas ladulle, kun viime viikonloppukin meni kaupunkilomatallustelussa.
Ai niin, huoltojoukot! Niistä viis, sillä ostin viime kevään alennusmyynnistä nanot. Ainakin alle viiden asteen pakkasessa ne toimivat. Kymmenessä asteessa olivat vähän tahmeat, mutta saattoi vaivalloinen eteneminen johtua muustakin.
En ole ennen laskenut kilometrejä, koska hiihdän hidasta perinteistä, ja tärkeintä on kestävyysliikunta, nautinto ja luonnossa olo. Mieluummin otan etapiksi siis vaikka tunnin liikkeellä olon kuin jonkin kilometrimäärän. Siksi minua ei haittaa, jos suksi ei niin luista aina: saapahan saman liikunnan lyhyemmällä lenkillä, eikä kyllästy kiertämään samaa Iinatin rataa. Tänä talvena aloitin niin hyvissä ajoin, jos itsenäisyyspäivän lomasella Rukalla (vaikkei sielläkään vielä lunta ollut), joten rupesin jossain välissä laskemaan. Rukalla oli lumetettu ja tehty vain viiden kilsan kilpalatu, joka on aika vaativa. Hiihtämisen nautintoa ei päässyt kokemaan, kun edessä oli joko jyrkkä nousu tai jäinen lasku. Siksipä me hiihdettiinkin vain tuo vitonen kolmena päivänä. Eka päivän jälkeen tuli lisää lunta, niin latu oli parempi, mutta toisaalta ladulla oli paljon ulkolaisia kilpahiihtäjiä sekä pikkulapsiperheitä. Edellä mainittujen seassa sitä tunsi olevansa tukkona koko ajan, viimeksi mainittuja sai väistellä. Mutta saipa meitsikin ohitella kerrankin, hih hih.
Nyt on pakkasta ja kylmä vinkka, joten ainakin viikolla kuntoilu jää työmatkapyöräilyyn ja jokaviikkoiseen tanssituntiin. Jos sitä viikonloppuna tarkenisi taas ladulle, kun viime viikonloppukin meni kaupunkilomatallustelussa.
Ai niin, huoltojoukot! Niistä viis, sillä ostin viime kevään alennusmyynnistä nanot. Ainakin alle viiden asteen pakkasessa ne toimivat. Kymmenessä asteessa olivat vähän tahmeat, mutta saattoi vaivalloinen eteneminen johtua muustakin.
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
160 km tänä talvena jo!
Hitsi minä olen ylpeä!
Viime perjantaina, Jussin kanssa yhdessä, kun se oli minut hakenut töistä lähellä neljää, kun oli vielä melkein valoisaa, kierrettiin Iinatin lenkki lisättynä Hiirosen 2,2 kilometrillä ja Ellinmaan mäkiosuudella. Oli ylellistä, keli kuin taivaassa, talvi parhaimmillaan. Minulta puuttui 3,5 km 150 km:n etapista, mutta kun nuo lenkit kierrettiin, puuttui enää pari kilometriä tuosta 160:stä. Olin niin ahne, että hiihdin Kaukovainiolta kotiin, loppumatkan Lämykän ladulta pimeässä koirankuetuspolkuja pitkin - mutta kotiportaiden eteen asti.
Talvi on kivaa, lumi on kivaa, hiihtäminen on kivaa. mahtava tunne kun jaksaa, ja on mahtava sitten mennä saunaan ja sen jälkeen sohvalle pötköttämään, kun tuli rätisee takassa ja omat ihmiset (tai osa niistä, nyyh ei kaikki) ovat ympärillä.
Lauantaina lähdin Tallinnaan ja tulin eilen, joten tuohon ei ole tullut lisää. Tallinnassa kävelinkävelinkävelin - siellä oli lunta! - ja tänään pyöräilin töihin ja rumbitatunnille ja kotiin, joten liikuntaa on tullut. Pakkasta tänään on noin 16 astetta, välillä enemmänkin, joten siksikään ei hiihto olisi ollut välttämättä ohjelmassa.
Viime perjantaina, Jussin kanssa yhdessä, kun se oli minut hakenut töistä lähellä neljää, kun oli vielä melkein valoisaa, kierrettiin Iinatin lenkki lisättynä Hiirosen 2,2 kilometrillä ja Ellinmaan mäkiosuudella. Oli ylellistä, keli kuin taivaassa, talvi parhaimmillaan. Minulta puuttui 3,5 km 150 km:n etapista, mutta kun nuo lenkit kierrettiin, puuttui enää pari kilometriä tuosta 160:stä. Olin niin ahne, että hiihdin Kaukovainiolta kotiin, loppumatkan Lämykän ladulta pimeässä koirankuetuspolkuja pitkin - mutta kotiportaiden eteen asti.
Talvi on kivaa, lumi on kivaa, hiihtäminen on kivaa. mahtava tunne kun jaksaa, ja on mahtava sitten mennä saunaan ja sen jälkeen sohvalle pötköttämään, kun tuli rätisee takassa ja omat ihmiset (tai osa niistä, nyyh ei kaikki) ovat ympärillä.
Lauantaina lähdin Tallinnaan ja tulin eilen, joten tuohon ei ole tullut lisää. Tallinnassa kävelinkävelinkävelin - siellä oli lunta! - ja tänään pyöräilin töihin ja rumbitatunnille ja kotiin, joten liikuntaa on tullut. Pakkasta tänään on noin 16 astetta, välillä enemmänkin, joten siksikään ei hiihto olisi ollut välttämättä ohjelmassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)