maanantai 1. heinäkuuta 2013

Tämä ihmeellinen kesä

Niitä askelia tuli Pietarissa paljon. Eka viikolla olivat jalat tukossa, mutta kun venyttelin ja vaihtelin  kenkiä, niin toinen viikko meni kevyemmin. Jonkun kerran on kotona yöllä meinannut vasen pohje krampata. Kun tultiin kotiin, liikkumiset jäivät vähemmälle, koska juhannuksen jälkeinen viikko oli hellettä. Kun perjantaina siivosin, niin hiki vaan valui valtoimenaan naamasta. Joten vietin viimeiset lomaviikon päivät lähinnä kuistilla istuskellen ja nauttien lukemisesta. Toki me välillä pyöräiltiin keskustassa tai torilla tai kirjastossa sekä minä yhtenä iltana Hupiskalla lipunmyynnissä. Olisin jo saanut uidakin, mutta kun ei ollut kaveria, en saanut lähdettyä ennen kuin eilen. Kun ei enää ollut niin kuuma - 22 astetta ja pilvistä, aamulla rankkasade -, niin houkuttelin Jussin sauvakävelylle. Värttöön käveltiin jokivartta sinne uudelle asuinalueelle Kulttuuripesulan huudeille ja sitten Peltolan kautta takaisin, että ihan kunnon lenkki. Sen jälkeen sitten tempaisin pyörällä Lämsänjärvelle ja kävin talviturkkiani tiputtamassa. Oli ihmeen lämmin vesi, ei tuntunut mennessäkään kylmältä.

Tänään olin töissä. Sataa. Menen kai illemmalla improilemaan vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti