keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Hölökänkölökän

Kävinpä pitkästä aikaa hölkällä, Intiöön puoli tuntia, siellä juorusin puolisen tuntia ja tulin takaisin. Pyöräillyt olen tietysti aina töihin ja takaisin, välillä muitakin mutkia, tanssinut maanantaisin ja toissa viikonloppuna kuntoilin haravoimalla pihaa. Viime viikonloppuna olin Levilla teatterifestareilla, mutta siellä jäi aika vähälle sitten liikunta, kun ei ollut oikein tanssikaveria illalla, ja päivällä piti ottaa unet. No tuli siinä käveltyä paikasta toiseen, snagarille jne.
Semmoista. Perustettiin töissä taas kuntokerho ja alettiin merkata liikuntoja kalenteriin, mutta enpä tänään eilistä pyöräilyä muistanut merkata. Pitää huomenna yrittää muistaa, kun on enemmän merkattavaakin.
Oli mahtava sää, lämmintä kymmenisen astetta ja oikein semmoinen mukava lempeä syysilta.

2 kommenttia:

  1. Jee, hyvä siissar!!!

    Minä en oo vielä aloittanut kuntoilua uudessa maanosassa ellei pieniä uimalenkkejä hotellin altaalla ja hyötykävelyä lasketa. Mutta heti, kun jaksan, meen tutustumaan kaupungin liikuntatarjontaan. Me ollaan nyt ainakin alussa enemmän kaupungissa, mikä tarjoaa paremmat mahdollisuudet järjestettyyn liikuntaan kuin viime keikalla.

    Nyt oon vielä nauttinut palauttavista päiväunista aktiivisen body-, sh'bam- ja bodybalancetunneilla käynnin sekä matkavalmistelujen jälkeen. Niin, ja olimmehan me kahden tunnin issikkaretkelläkin ja se olikin rankka reissu se. Serkku-Katin tyttö oli saanut itkupotkuraivarin reissun jälkeen eikä se mullakaan ollut kaukana. Me oltiin nimittäin kokeneitten ryhmässä, vaikka tilattiin aloittelijoiden retki, joten keskittymistä se vaati. Ja ohjelmassa oli kävelyn lisäksi tölttiä ja laukkaakin, tosin minä en siihen saanut hepppaani innostettua. Niin, ja hevoset piti myös harjata, suitsittaa ja satuloida sekä riisua, pestä ja taas harjata retken jälkeen. Ja kaikki pienten aamiaisleipien ja vuokakaunpalan sekä kaakaon (serkku tarjosi makeat herkut) voimalla. Ei ollu mitään kevyttä kyytiä se, sanon minä!

    VastaaPoista
  2. Enpä ole ikuna käynyt issikkavaelluksella, mutta voisin vaikka joskus mennä. Mutta käytiin kyllä tänään katsomassa Fight Noght, irlantilainen monologinäytelmä, jossa Aoungus McAnally teki aika töisevän roolin. Irkkuaksentti oli aika haastava, enkä minä ihan kaikkea ymmärtänytkään, mutta onneksi mun vieressä istuva neitonen kuului ymmärtävän, niin saattoi nauraa samoissa kohdissa... ;) Olin siis Hetan ja Aleksin kanssa.

    VastaaPoista