keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Tanssi-ilta

Maanantaina olin teatterissa, joten tanssi jäi väliin. Olin hankkinut lipun siinä vaiheessa, kun olin menossa keskiviikon tanssitunnille. Kun ryhmä jaettiin liian isona kahtia, menin maanantain ryhmään. Muutama viikko sitten sovin yhden tapaamisen tälle päivälle, kun keskiviikko on normaalisti vapaailta. Niin sitten kävi, että olin teatterissa maanantaina, ja oli tapaaminen keskiviikolle - ei siis tanssia. Mutta sitten tämä keskiviikkojuttu peruuntui, itse asiassa auto päätti heittäytyä hankalaksi, ettei sillä kovin kauas voi lähteä, niin pääsin kuitenkin tanssimaan. Kivaa. Huomenna on taas teatteri-ilta. Ihminen tarvitsee myös hengenravintoa.
Perustimme töissä kuntoklubin taas eli merkataan kuntoilut muutaman kuukauden ajalta ja sitten lopussa juhlitaan. On alettu myös taukojumpata taas joka iltapäivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti