Kalispell

Tultiin siis toissapäivänä iltapäivällä Kalispelliin. Heta rakas kultapieni ihana oli vastassa lentokentällä. Otettiin vuokra-auto ja lähdettiin sitten ajelemaan vaihtokoordinaattori Kellyn ja miehensä Johnin luo. Tyypillistä, että vaikka auto oli vuokrattu Kilroyn kautta ja lisäkuskit ja kaikki pakolliset ja lisävermeet maksettu valmiiksi, niin silti ne piti erikseen tokostaa vuokraamon pimulle ja näyttää voucherista; sehän ei sitä edes ensin halunnut nähdä vaan sanoi että ajokortti riittää. Nuoren kuskin maksunkin se olisi maksattanut Aleksista erikseen, mutta näytin paperista, että se oli included. Tämä kaikki ei siis näkynyt siellä kompuuuterissa. Uskoi se sitten sentään, ei sanonut että "Computer says: nou."
Kelly ja John olivat laittaneet ruokaa, jota sitten syötiin käsikkäin lausuttujen ruokarukousten saattelemana - ollaanhan bible beltillä.
Eilinen meni Hetan koululla, jossa käytiin vähän tunneilla, luettiin kirjastossa Hetan final examien aikana, tutustuttiin lukuisiin Hetan kavereihin ja muutamiin opettajiin. Viimeisteltiin Hetan kuvistyötä, joka tulee koulun kirjastoon, ei saatu sitä tosin valmiiksi, mutta käytiin sitten vielä tänään se maalaamassa loppuun, vaikka Hetalla ei enää olisi ollut koulua. Sillä oli palautettavana pari kavereitten vuosikirjaa, johon Heta oli kirjoittanut, ja nekin piti viedä. Samalla kuultiin kuoroluokassa hieno lauluesitys, ihan meitä varten laulettu.
On täällä tämä koulusysteemi vähän erilaista kuin meillä. Penskat (siis lukiolaiset) kulkevat luokasta kesken kaiken vessassa tai ties missä, juttelevat omiaan, heittelevät omenoita seiniin ja ovat jotenkin levottomia koko ajan. Tosin ryhmät ovat pieniä ja tunnin kulku sellaista juttelua: opettaja on enemmän siinä kommentaattori tai keskustelun johdattelija. Toisaalta opettajia puhutellaan sukunimillä Ms tai Mr jotain.
Sanovat meitä samannäköisiksi keskenämme.
Tänään käytiin vielä rättikaupassa ja ostin Kalispell-värisen kesämekon (oranssi-musta) sekä luonnonvalkean pitsitopin. Heta pakotti. Etsin jotain pitkähihaista, muttei siellä ollut, kun on kesä. On täällä varmaan 15 astetta tänäänin ollut, pilvistä ja vähän sadetta ripsinyt. Mutta onneksi on mukana pitkähihainen pusero ja paksu collegejakku sekä myös poplari.
Käytiin lounaalla Panda-kiinalaisessa, sitten salaattipäivällisellä täällä majapaikassa Swensoneilla ja illalla vielä katsomassa Diktaattori amerikaksi, siis Diktator, tämä uusi Sacha Baron Cohen. Olihan se hauska, ja leffassa näkyi New Yorkin maisemia, jossa Aleksin kanssa oltiin muutama päivä sitten.
On täälläkin hienot näkymät. Tuo Flathead Lake on kirkas, jyrkät rannat osin, taustalla kukkulat ja Kalliovuoret. Välillä näyttää kuin olisi Kuusamon maastossa. Tämä Kellyn ja Johnin hieno talo on järvenrantapaikalla, lumihuippuvuoret siintävät järven takana, vastarannalla on kallioita.Täällä on peuroja ja kuulemma karhujakin saattaa ilmaantua pihalle, jos sinne jättää ruokaa. Sieniä ja marjoja voi poimia lähimetsistä.

Memorial Day

Eilen oli kuuma kuuma kuuma päivä. Me noustiin ajoissa, minä heräsin jo puoli seitsemältä suihkuun, käytiin aamiaisella ja lähdettiin kohti Manhattania. Itse asiassa ei pidetty kamalaa kiirettä lähtiessä, vaan käytiin ensin netissä ja kirjoitin Jussille viestin ja vähän olin sosiaalinen Facebookissa. Suunnattiin Chelseaan, josta löytyi High Linen lähtöpiste. Emme ihan päästä asti lähteneet, mutta melkein.
High Line on vanha tavarajunarata, joka on katutason yläpuolella, muistaakseni noin kolmannen kerroksen kohdalla. Sille on rakennettu kävelytie, istutettu kasveja sen varrelle ja laitettu penkkejä, joilla voi istuskella. Sekä itse Linella että viereisten rakennusten seinissä ja pihoilla oli myös modernia taidetta, joten katseltavaa riitti. Hudson-jokikin häämötti alkumatkasta vasemmalla, ja molemmin puolin tietysti oli uudempia ja vanhempia rakennuksia, matalampia West Side Story -tyylisiä ja modernimpia pilvenpiirtäjiä. Alkupäässä oli myös jokunen myyntikoju, joissa myytiin taidetta ja välipalaa, muta tällä kertaa jotain vähän mielikuvituksekkaampaa snacksia kuin keskustan joka nurkalla myytävät hodarit ja pretzelit. Jotain kaalisalaattia yms. sieltä bongasin, mutta koska oli juuri hotellissa syöty hyvä aamiainen, niin ei tehnyt mieli maistaa.
Hiki virtasi pitkin naamaa, vaikka yritettiin kävellä rauhallisesti. Onneksi Linen varrella oli jokunen juomapiste, niin sai täyttää vesipulloja. Yritin huivillani peittää paria liian punaiseksi edellispäivänä päässyttä kohtaa nahassani.
Kun noin kilometrin pituinen puistikkoväylä oli kävelty (lisää oli tekeillä), mentiin lähimpään kahvilaan juomaan kokikset, tutkimaan karttaa ja jonottamaan vessaan. Päätettiin lähteä kohti Harlemia, ja kun saatiin selville lähin underground - se oli itse asiassa Pensylvania Station -, niin hurautettiin Columbian yliopistolle. Katsastettiin sen kampus matkalla ja myös sen vieressä ollut mahtava puisto. Käppäiltiin Harlemiin, jossa kulttuuri oli heti erinäköistä: paitsi tummaihoisia ihmisiä, myös paljon afrikkalaistyylistä pukeutumista, rumpurytmejä, rennon oloista käveleskelyä, rastahiuksia, kadun varrella istuksivia ihmisiä ja jalkakäytävällä leikkiviä lapsia. Me bongattiin heti monta kirkkoa eri suuntauksista, ja ne olivat suht isoja ja komeita.
Ostin katumyyjältä Hetalle tuliaisiksi kaulakorun (iso kukka, jossa on ruusukuvioista kangasta päällä ja nahkahihna sekä toiseksi pronssiset spiraalikorvakorut, jotka pidän sittenkin itsellä). Kojulla ruvettiin juttelemaan sanfransiscolaisen naisen kanssa,joka luuli meitä ensin ranskalaisiksi! Minä ehdotin, että olimme niin tyylikkäitä, kun jo toisen kerran joku kysyi, ollaanko Ranskasta, mutta Aleksi spoilasi kaiken arvaamalla, että syynä olikin hänen Paris-lippiksensä. Nainen oli käynyt Suomessa työmatkalla, Helsingissä ja Saariselällä, tavannut saamelaisen shamaanin kodassa Inarinjärven jäällä. Nainen yllättyi, kun sanottiin, että Angry Birds on suomalainen peli: hänen poikansa on kuulemma siihen hulluna. Täälä AB näkyy olevan kyllä tunnettu. Pitää siis muistaa mainostaa, niin saadaan kunnia sille jolle se kuuluu.
Poikettiin Harlem Marketille, joka oli aika pieni basaarialue, mutta siellä oli hienoja afrikkalaisperäisiä tavaroita. Siellä ei saanut kuvata, vaikka kerkesin portista ottaa kuvan ja yhdestä korutiskistä, ennen kuin tultiin kieltämään.
Ostin senegalilaiselta naiselta kahdet korvikset ja sain tingattua. Alkuperäinen hinta oli 10 taalaa pari, nainen lupasi sitten kahdet 18:lla, minä lupasin 15, laitettiin jo korvikset takaisin telineeseen ja me välillä käytiin kiertämässä basaarikin. Sanoin odottavani tytärtäni, joka sitten muka oli myöhässä eikä lopulta tulut ollenkaan. Lopuksi nainen lupasi korut 16 taalalla, joten kaupat tehtiin. Ei siellä muita asiakkaita ollutkaan. Aleksi ihaili tinkaustaitojani. Olenpa joskus harjoitellut.
Jatkettiin kohti Spanish Harlemia, ja sujuvasti ihmiset muuttuivat mustista latinoiksi, katukyltit espanjankielisiksi, musiikki eteläamerikkalaiseksi ja ravintolat meksikolaisiksi. Alkoi olla nälkä ja Aleksilla vessan tarve, joten bongattiin seuraava baati, jossa ovi mainosti, että vessa vain asiakkaille. Sehän olikin hauska meksikolaisravintola: katosta roikkui värikkäitä silkkipaperihörhylöitä, joita ihanan tehoton tuuletussysteemi heilutteli. Siis ihanan tehoton, koska välillä tuo ilmastointi rasittaa, kun se on niin voimakas. Ravintolassa istui paikallisia, joten totesimme sen varmaan hyväksi paikaksi, ja vessa oli käyttökelpoinen. Tiskin takana seisonut mies - ilmeisesti pomo, koska käsitteli lopuksi luottokortin - näytti ihan siltä kuin vanhojen länkkäreiden meksikolaisrosvot. Siis komea mies, ja toinen tarjoilijanaisista oli ylvään kaunis intiaanimaisine piirteineen.
Syötiin burritoja, minä kaktussellaisen ja Aleksi lihaisan. Burritoni oli hyvä, muttei erityisen maukas, kun taas lisukesalaatti ja alkupalaksi tuodut sipsit (ovatko ne nyt najitos vai mitä) salsakastikeineen olivat mainioita. Annokset olivat reilut ja kohtuuhintaiset, yhteensä pari kymppiä plus tipit.
Otettiin subi sitten Empire State Buildingille. Vieläkään ei tehnyt mieli jäädä jonottamaan ja maksaa monta kymppiä näköalasta, vaan sen lähellä oli pelikauppa, jossa Aleksi haluasi käydä. Se oli kiinni, vaikka piti olla kuuteen auki. Ihmeteltiin sitä. Ei ollut mitään lappua ovessa.
Jatkettiin maanalaisella Union Squarelle, jonka lähellä taas oli sarjakuvakauppa ja kuuluisa Strand-kirjakauppa. Strand oli kyllä mielenkiintoinen. Aleksia häiritsi se, etteivät kirjat olleet aakkosjärjestyksessä, eli siitä paljoudesta oli vaikea mitään löytää. Minusta kirjat olivat kalliita, pokkaritkin pari kymppiä. Voisin jonkun ostaakin, kun olisi kohtuuhintainen ja tietäisi, että kieli olisi minulle tarpeeksi helppoa - tai kirja mielenkiintoinen. Joku kirja minua kiinnosti jo jossain aiemmassa kaupassa, mutta sitten huomasin, että se oli käännös.
Istuskeltiin helteessä Union Squarella, otin lenkkarit pois ja kuivattelin sukkia ja varpaita auringossa. Kiviportaat olivat polttavan kuumat istua. Päätettiin käydä kaupassa ostamassa evästä ja mennä illaksi Bryant Parkiin. Joko tiedossa oleva aamulähtö tai päivän kuumuus tekivät sen, ettei oikein enää jaksanut lähteä mihinkään uuteen paikkaan. Edellispäiväkin oli ollut raskas, kun oli kävelty niin paljon.
Käytiin sellaisessa Foodmarkt-kaupassa, jossa oli jotain luomuterveysruokaa. Siellä pystyi keräämään pahvitötsään ruoka-annoksia salaateista meren eläviin ja ihan etnisiin annoksiin, hinta painon mukaan. Me oli syöty aiemmin hyvin, joten ostettiin vararavinnoksi pähkinöitä ja maistiaiseksi maissileipää, joka näytti muoviin pakatulta Paavo Pesusieneltä. Kauppa oli muuten kallis: pieni sämpylä maksoi 99 senttiä ja juomat ties mitä. Vitamiinivedet ovat täällä nyt in, ja muita juomia emme tunnistaneet, mutta monta taalaa ne maksoivat, joten jätettiin juomaostos toisaalle. Kaupassa oli hauska ja hyvä kassasysteemi: mentiin jonottamaan erivärisille linjoille, ja edessä oli televisioruutu, jossa kassanumeroita tipahteli vuorotellen jokavärisille raidoille. Tämä systeemi oli alle 10 ostoksen ihmisille. Itse kassat olivat sitten sellaisessa rykelmässä.
Istuttiin Bryant Parkissa maistelemassa imelää, esanssinmakuista maissileipää ja lähikioskista ostettuja juomia sekä edellispäivältä jäänyttä lämmintä pussikaljaa, jota salaa valuttelin tyhjenneeseen mehupulloon. En saanut kännykällä nettiyhteyttä. Nurmikko tyhjennettiin kahdeksalta, joten me käppäiltiin Port Authority Terminaliin ja mentiin bussiportille. Eihän se tullut maanantaiaikataulun mukaan, ja itse asiassa lipunmyyjä oli sanonutkin, että bussi lähtee 8.50, mutten sitä uskonut. Portilla oli muitakin, mutta rupesin sitten tutkimaan Mondon matkaoppaasta pyhäpäiviä ja huomasin, että toukokuun viimeinen maanantai on Memorial Day, ja aikataulu kertoi sen olevan sunnuntain veroinen, Selvisipä siinä sekin, miksi se yksi kauppa oli kiinni. Memorial Day muistelee sotien veteraaneja ja varmaan myös tällä hetkellä sotivia.
Tuon metrokortin kanssa tuli seikkailtua. Meillä piti olla kortissa jäljellä kolme matkaa, joten ehdotin, että mennään kerran yhdessä portista läpi, niin jäävät vielä ne viimeiset matkat illaksi. Niin tehtiin. Mutta metrokorttien haltija kosti: niitä viimeisiä ei sitten ollutkaan enää - no, ehkä oli laskettu matkat väärin. Kun latasin korttiin lisää 4 dollaria, jolloin automaatti näytti arvoa olevan 5,15 dollaria, niin sitten vain minä pääsinkin läpi portista. Epistä, kun yksittäismatka maksoi 2,50. Jos lataa 10 dollaria kortille, niin siinä saa aina yhden matkan 70 senttiä halvemmalla, mutta jostain syystä kortti huijasi meitä. Miten ratkaisimme asian? Minua otti tuo päähän, joten sanoin Aleksille, että tule portin yli tai ali, kun kerran oli maksettu täysi hinta. Niin Aleksi puikahti portin ali ihan ölövinä, ja päästiin hotelliin.

Aamulkla shuttle lentoasemalle lähti neljältä. Haluttiin olla ajoissa, koska lento lähti kuudelta, ja meillä oli laukku velä Deltan lennoille maksamatta. Arvelin, että voi viedä aikaa tsekkaus- ja maksuluukuilla juoksemiseen - syksyinen Milanon matka mielessä. Siellä Heidin piti ensin tsekkaukseen jonotettuaan juosta johonkin ihan eri paikkaan maksamaan, siellä taas virkailija ei ollut paikalla ("tulen kello se ja se", mutta ajankohta "se ja se" oli jo mennyt aikoja sitten), piti odottaa, sitten virkailija ilmestyi, saatiin maksettua, ja sitten taas uudelleen laukkua tsekkaamaan ruumaan. Nyt ei toki enää tarvinnut jonottaa.
Newarkilla asia sujui luistavasti. Kentällä ei ollut juuri ruuhkaa eikä tsekkauksessa pitkiä jonoja. Tsekkaus tapahtui automaatilla, ja siellä oli täti neuvomassa eli tekemässä minulle tsekkauksen automaatissa. Aleksi teki oman tsekkauksensa (ilman laukkua) viereisellä koneella esimerkin mukaan. Pistettiin passi koneeseen, kone luki siitä varauksen (Aleksin piti naputtaa varausnumero), sitten valittiin laukun maksu 25 dollaria ja maksutapa luottokortti, pistettiin kortti laitteeseen, ja kone sylkäisi boarding-kortit tämän päivän Delta-lennoille Cincinnatin ja Salt Lake Cityn kautta Kalispelliin. Ei tosin saatu vierekkäisiä paikkoja, koska on erilliset liput (koska on eri paluuliput), mutta onhan tässä pärjätty.
Nukuttaa, kun en illalla meinannut saada unta, ja sen pari kolme tuntia kun sain, näin painajaisia lentokentän matkalaukkumaksusotkusta. Olen torkkunut joka välissä lentokoneessa, mutta lyhyiksi ne torkut tahtovat jäädä.

Kaupunginosia

Kylläpä tuli eilen taas käveltyä. Illalla jopa muistin venytellä jalkalihaksia (ja itse asiassa päivän varrellakin, esim. junaa odotellessa), mutta saa niitä oikoa vielä nytkin. Taidan tänään panna lenkkarit jalkaan: joka päivä eri kengät.
Mentiin aamulla Coney Islandille junalla suoraan. Ei jääty ihailemaan huvipuistoa, vaan käveltiin rantaan ja nautittiin merituulesta, hiekasta, aurinkoa ottavista ihmisistä, aalloissa leikkivistä lapsista, aurinkotuoleissa istuvista keski-ikäisistä, merestä ja lämmöstä. Lomasta. Kävin kokeilemassa veden lämpötilaa: olisiko ollut 18 - 20, semmoista meidän kesän uimavettä. Ei tullut meillä uikkarit mukaan, mutta onhan me Atlantissa uitu. Käveltiin pierille eli laiturille, jossa ihmiset kalastivat, istuttiin siellä taas katsomassa ihmisiä ja imemässä lämpöä. Täällä kuulee monia kieliä, näkee monenvärisiä ihmisiä; enemmän muita kuin valkoisia amerikkalaisia. Meidän hotelli on Irvingtonissa New Jerseyn puolella, ja tällä alueella asuu paljon mustia ja myös intialaisia (mm. hotellin henkilökunta ja valtaosa asiakkaista molempia). Latinoja näkee paljon myös ja kuulee espanjaa. Sanoin aamiaisella suurisilmäiselle pikkutytölle namaste, kun se minua katsoi, ja ainakin sen mummu, joka oli pukeutunut sariin, näytti tykkäävän - ja yritti saada noin yksivuotiaan pikkuisen vastaamaan samalla tavalla.
Coney Islandilla syötiin perinteiset corn dogit: maissitaikinalla kuorrutetut ja uppopaistetut nakit tikun nokassa. Oli oikeastaan hyvää (ja rasvaista, maissi tosin kevensi).
Otettiin juna Chinatownin liepeille, käveltiin siitä Mulberry Streetille Pikku Italiaan, katseltiin ruokapaikkaa. Kirjan suosittelema kävelykatu Mott (Chinatown) ei ollutkaan kävelykadu, joten pyörittiin siinä kiinalaisten merenelävien, hedelmien ja vihannesten täyttämien kojujen kattamissa kortteleissa ja lopulta päädyttiin vietnamilaiseen ravintolaan syömään kesäkääryleitä ja katkarapuja talon tapaan. Oluiden kanssa (Tsingtao) maksoi veroineen 23 taalaa. Mulberrylläkin näytti italiaanohintataso olevan kohtuullinen, ja olettaisin saman koskevan myös laatua, joten suosittelen näitä nurkkia syömiseen.
Koukattiin mutka Lower East Sidelle, nähtiin vähän hipstereitä ja viimeinen puolituntinen Orchand- ja Loudlow-katujen sunnuntaimarkkinoista, vintageliikkeitä ja vanhoista elokuvista tuttuja vanhoja kerrostaloja, joissa paloportaat ovat ulkoseinillä.
Käveltiin käveltiin käveltiin Brooklyn Bridgelle, joka ei ollut parhaimmillaan, koska siellä oli jotain remonttitöitä ja peltiseinänkävelytien molemmin puolin lähes puolet sillasta. Ja turisteja - miten niistä pääsisi? Suunnittelin sellaista systeemiä, että turistien - tai sitten paikallisten - pitäisi kantaa jotain merkkiä, niin että tietäisi vaikka, keltä voi kysyä neuvoa. (Tämä on siis vitsi.)
Mutta me nähtiin at last vapaudenpatsas kaukana häämöttämässä! Se on sittenkin pystyssä! (Ajattelin sen olevan legendaa tai kaatunut, kun ei sitä ole näkynyt; tullessakin oli niin sumuista, ettei lentokoneesta nähnyt paljoa.)
Istahdimme sillan jälkeen hetken Parkes Cadman Plaza Parkissa ja joimme pussikaljaa sekä kiinalaisesta ruokakaupasta ostettuja nöppösiä, mitä lie. Olivat ihan hyviä, aika mauttomia, mutteivät liian omituisia. Käveltiin sitten rantaan ja kävelyterassille, jossa istuttiin katsomaan auringonlaskua Manhattanin pilvenpiittäjien taakse. Poikettiin siinä matkalla pieni lenkki ihailemassa Brooklyn Heightsin ja Columbia Heightsin idyllisiä katuja ja pientaloaluetta. Minä voisin asua siellä.
Oltiin jo aika poikki, joten ei jääty odottamaan pimeän tuloa ja valojen syttymistä Manhattanille, vaan lähdettiin junalla ja bussilla kohti Irvingtonia ja kotihotellia. Me nähtiin ne valot bussista. Mietin, että jos Jussi ja Aku tulevat ensi sunnuntaina bussilla hotelliin, niin he näkevät ne heti tullessa. Awesome.

NYC

Edelliseen päivitykseen viitaten: Kävin minä kerran jo rullaluistelemassa Oulussa, muuten aika meni kotona ja töissä matkavalmisteluihin, mutta koska sompailin pyörällä päivittäin, en siitä saanut huonoa omista.
Nyt hiihtelen New York Cityssä. Tultiin perjantai-iltana, ja koko perjantai siis meni matkustamiseen, melkein 24 tuntia, kun Hesassa piti odottaa monta tuntia. Lennettiin sieltä Reykjavikin kautta JFK:lle, sieltä iltaa kohti New Jerseyn puolelle hotelliin.
Eilen kysyttiin nopein reitti Manhatanille, ja hotellin shuttle eli pikkubussi vei bussiasemalle, joka ei ole kaukana. Päästiin bussilla 107 suoraan Port Authority Terminaliin, josta jatkettiin kävellen. Ensin törmäsimme Bryant Parkiin, jossa hetki nautittiin helteestä, puiston rauhasta ja katseltiin ihmisiä. Puiston eunassa oli Public Library, muttei löydetty ovea, josta olisi päässyt sisään. Ehkä se oli kiinni. Jatkettiin matkaa Broadwaytä pitkin kohti Times Squarea. Ne nurkat olivat täynnä porukkaa ja illan esityksiin sisäänheittäjiä. Näimme myös Mikki Hiiren, Paavo Pesusienen ja Toy Storyn Woodyn.
Yritettiin Empire State Buildingiin, mutta sinne oli kahden tunnin jono, joten jäteiinn väliin.
Ihmispaljous hiukan ahdisti, mutta Cemtral Park toi taas rauhaa, kallioita ja vessan. Näin paikan, joka oli Yksinkotona New Yorkissa -leffassa (tallensin sen vasiten ja katsoin muutama viikko sitten). Käytiin vuokraamassa pyörät kolmeksi tunniksi ja viiletettiin puiston ympäri. Aleksi oli kirittäjänä, joten mentiin aika vauhtia, eikä ehtinyt siinä paljon pysähdellä. Belvedere-linna käytiin tsekkaamassa ja vähän käppäiltiin ja istuskeltiin rauhassa.
Puistosta käveltiin 5th Avenueta pitkin, ja sillä oli paljon nimimuotiliikkeitä. Käveltiin Trump Towerin ja Rockefeller Centerin ohi. Alkoi sataa, ja pidettiin vähän aikaa sadetta ovisyvennyksessä, sitten huomattiin vastapäätä Barnes & Nobles -kirjakauppa, ja mentiin sinne pitään sadetta. Siellä ihmiset istuivat hyllyjen välissä lukemassa tai ikkunalaudalla juomassa mukista jotain ja lukemassa.
Sateen lakattua käveltiin Grand Central Terminaliin, joka on hieno vanha asemarakennus. Täällä asemilla on siistit vessat, ja ilmaiset. Juotiin yläterassilla oluet (Brooklyn Lager), jotka maksoivat paljon: 16,50 taalaa. Ei muistettu, että Aleksi on täällä alaikäinen. Mutta oli hieno paikka, hieno näkymä yläterassilta asemalle.
Jatkettiin kävellen YK:n päämajalle, jonka vierailukeskus oli tietysti kiinni. Lähdettiin metrolla kotia kohti, mutta mentiin kiireessä väärään suuntaan, ja NY:n järkevässä järjestelmässä ei samalla lipulla enää päässyt vaihtamaan. Joten otettiin lennosta keltainen taksi bussiterminaaliin ja tultiin hotelliin. Just jäätiin bussista, niin piti odottaa reilu puoli tuntia, ja oltiin puoli yhdentoista aikaan hotellissa.
Olisi pitänyt venytellä, mutta unohtui. Nyt jaloissa tuntui eilinen kävely.

Laiska vai reipas?

Nythän on niin, että kuntourheilu on vähän niin kuin jäänyt tämän naisen harrastusvalikoimasta. Pihatöitä olen ihan vähän tehnyt, mutten paljon, mutta ne matot on pesty, samoin kuistit ja kuistin kalusteet. Syntymäpäivä-äitienpäiväviikonlopun elin täytekakulla... Toisaalta taas sompailin pyörällä tuossa kamalassa tuulessa töihin ja kaupunkiin ja kirjastoon ja Värtön rannan (eli mutkan) kautta kotiin hiestä märkänä. Nyt tulee kaksi sairaalapäivää eli kaksi työpäivää, jolloin en istu pöydän ääressä koko päivää vaan kävelen osastolta toiselle, tanssin ja höpötän ja heilun ja töpötän. Olen laiska ja reipas, aina kumpi sattuu huvittamaan.

Ja kevättöitä jajaja...

En ole nyt tehnyt kuntoilun eteen mitään. En niin mitään. Olen ajatellut rullaluistelua, mutta osa pyöräteistä on vielä hiekkaisia, enkä ole viitsinyt alkaa varustautua kaikilla suojilla. Jotenkin lenkkeily ei taas tunnu houkuttelevalta, se on niin hidasta ja raskasta. Tietysti pyöräilen joka paikkaan, ja sain kesärenkaatkin pyörään. Kartanoa olen taas rapannut aina sen mitä lumen alta paljastuu, vaikka vähän ottaa välillä henkeen kun pölisee. Mattoja on neljäs satsi likoamassa. Mutta eihän sitä voi kuntoiluksi sanoa, kun liottaa ne ja painepesurilla sitten huuhtelee. Paitsi että ensin pitää sisältä roudata ämpärillä noin sata litraa kuumaa vettä vannaan, sitten tietysti kantaa ne matot, puistella ne ja survoa veteen, seuraavana päivänä ratjata läpimärät, pitkät räsymatot mattotelineelle, suihkuttaa molemmin puolin painepesurilla, kiskoa ne narulle ja yrittää siihen saada tasaisesti valumaan, ilman että mikään osa viistää kuraista maata, kun tietysti ensin on kantanut edelliset, melkein kuivat matot kauemmas narulle loppukuivumaan. Sain minä viikonloppuna vähän apua parilta nuorukaiselta, mutta nyt viikolla on tuo teinipalvelijani aina ehtinyt häipyä omiin harrastuksiinsa ja kavereidensa tykö.
Olen vaan nauttinut aina peillin edessä siitä, että vaikka hiihdot on hiihdetty ja tanssit tanssittu toistaiseksi ja vaikka on tullut mässättyäkin, niin en ole lihonut - jos en juuri laihtunutkaan. Toisaalta ei ehkä nyt ole koko ajan niin nälkä kuin talvella, eli kokonaisuudessa on voinut vähän keventää. Reipas olen enimmäkseen ollut enkä hirveästi luuhannut sohvalla. Mutta nyt istahdan telkkarin ääreen.

Kevät!

Nyt on kuntoilu jäänyt. Olen vain surrannut edestakaisin pyörällä, rapannut kartanoa, pessyt mattoja, siivonnut, hippassut vappuna kaupungilla - ja välit sitten nukkunut, työskennellyt tai laiskotellut. Ihan normaalia elämää. Kohta valjastan taas punaisen ratsuni ja lähden sompailemaan kohti teatteria ja kulttuurielämää. Niinpä, sillä  olenkin nyt harrastanut kovasti kulttuurielämyksiä vaihteen vuoksi!