maanantai 7. toukokuuta 2012

Ja kevättöitä jajaja...

En ole nyt tehnyt kuntoilun eteen mitään. En niin mitään. Olen ajatellut rullaluistelua, mutta osa pyöräteistä on vielä hiekkaisia, enkä ole viitsinyt alkaa varustautua kaikilla suojilla. Jotenkin lenkkeily ei taas tunnu houkuttelevalta, se on niin hidasta ja raskasta. Tietysti pyöräilen joka paikkaan, ja sain kesärenkaatkin pyörään. Kartanoa olen taas rapannut aina sen mitä lumen alta paljastuu, vaikka vähän ottaa välillä henkeen kun pölisee. Mattoja on neljäs satsi likoamassa. Mutta eihän sitä voi kuntoiluksi sanoa, kun liottaa ne ja painepesurilla sitten huuhtelee. Paitsi että ensin pitää sisältä roudata ämpärillä noin sata litraa kuumaa vettä vannaan, sitten tietysti kantaa ne matot, puistella ne ja survoa veteen, seuraavana päivänä ratjata läpimärät, pitkät räsymatot mattotelineelle, suihkuttaa molemmin puolin painepesurilla, kiskoa ne narulle ja yrittää siihen saada tasaisesti valumaan, ilman että mikään osa viistää kuraista maata, kun tietysti ensin on kantanut edelliset, melkein kuivat matot kauemmas narulle loppukuivumaan. Sain minä viikonloppuna vähän apua parilta nuorukaiselta, mutta nyt viikolla on tuo teinipalvelijani aina ehtinyt häipyä omiin harrastuksiinsa ja kavereidensa tykö.
Olen vaan nauttinut aina peillin edessä siitä, että vaikka hiihdot on hiihdetty ja tanssit tanssittu toistaiseksi ja vaikka on tullut mässättyäkin, niin en ole lihonut - jos en juuri laihtunutkaan. Toisaalta ei ehkä nyt ole koko ajan niin nälkä kuin talvella, eli kokonaisuudessa on voinut vähän keventää. Reipas olen enimmäkseen ollut enkä hirveästi luuhannut sohvalla. Mutta nyt istahdan telkkarin ääreen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti