Kaupunginosia

Kylläpä tuli eilen taas käveltyä. Illalla jopa muistin venytellä jalkalihaksia (ja itse asiassa päivän varrellakin, esim. junaa odotellessa), mutta saa niitä oikoa vielä nytkin. Taidan tänään panna lenkkarit jalkaan: joka päivä eri kengät.
Mentiin aamulla Coney Islandille junalla suoraan. Ei jääty ihailemaan huvipuistoa, vaan käveltiin rantaan ja nautittiin merituulesta, hiekasta, aurinkoa ottavista ihmisistä, aalloissa leikkivistä lapsista, aurinkotuoleissa istuvista keski-ikäisistä, merestä ja lämmöstä. Lomasta. Kävin kokeilemassa veden lämpötilaa: olisiko ollut 18 - 20, semmoista meidän kesän uimavettä. Ei tullut meillä uikkarit mukaan, mutta onhan me Atlantissa uitu. Käveltiin pierille eli laiturille, jossa ihmiset kalastivat, istuttiin siellä taas katsomassa ihmisiä ja imemässä lämpöä. Täällä kuulee monia kieliä, näkee monenvärisiä ihmisiä; enemmän muita kuin valkoisia amerikkalaisia. Meidän hotelli on Irvingtonissa New Jerseyn puolella, ja tällä alueella asuu paljon mustia ja myös intialaisia (mm. hotellin henkilökunta ja valtaosa asiakkaista molempia). Latinoja näkee paljon myös ja kuulee espanjaa. Sanoin aamiaisella suurisilmäiselle pikkutytölle namaste, kun se minua katsoi, ja ainakin sen mummu, joka oli pukeutunut sariin, näytti tykkäävän - ja yritti saada noin yksivuotiaan pikkuisen vastaamaan samalla tavalla.
Coney Islandilla syötiin perinteiset corn dogit: maissitaikinalla kuorrutetut ja uppopaistetut nakit tikun nokassa. Oli oikeastaan hyvää (ja rasvaista, maissi tosin kevensi).
Otettiin juna Chinatownin liepeille, käveltiin siitä Mulberry Streetille Pikku Italiaan, katseltiin ruokapaikkaa. Kirjan suosittelema kävelykatu Mott (Chinatown) ei ollutkaan kävelykadu, joten pyörittiin siinä kiinalaisten merenelävien, hedelmien ja vihannesten täyttämien kojujen kattamissa kortteleissa ja lopulta päädyttiin vietnamilaiseen ravintolaan syömään kesäkääryleitä ja katkarapuja talon tapaan. Oluiden kanssa (Tsingtao) maksoi veroineen 23 taalaa. Mulberrylläkin näytti italiaanohintataso olevan kohtuullinen, ja olettaisin saman koskevan myös laatua, joten suosittelen näitä nurkkia syömiseen.
Koukattiin mutka Lower East Sidelle, nähtiin vähän hipstereitä ja viimeinen puolituntinen Orchand- ja Loudlow-katujen sunnuntaimarkkinoista, vintageliikkeitä ja vanhoista elokuvista tuttuja vanhoja kerrostaloja, joissa paloportaat ovat ulkoseinillä.
Käveltiin käveltiin käveltiin Brooklyn Bridgelle, joka ei ollut parhaimmillaan, koska siellä oli jotain remonttitöitä ja peltiseinänkävelytien molemmin puolin lähes puolet sillasta. Ja turisteja - miten niistä pääsisi? Suunnittelin sellaista systeemiä, että turistien - tai sitten paikallisten - pitäisi kantaa jotain merkkiä, niin että tietäisi vaikka, keltä voi kysyä neuvoa. (Tämä on siis vitsi.)
Mutta me nähtiin at last vapaudenpatsas kaukana häämöttämässä! Se on sittenkin pystyssä! (Ajattelin sen olevan legendaa tai kaatunut, kun ei sitä ole näkynyt; tullessakin oli niin sumuista, ettei lentokoneesta nähnyt paljoa.)
Istahdimme sillan jälkeen hetken Parkes Cadman Plaza Parkissa ja joimme pussikaljaa sekä kiinalaisesta ruokakaupasta ostettuja nöppösiä, mitä lie. Olivat ihan hyviä, aika mauttomia, mutteivät liian omituisia. Käveltiin sitten rantaan ja kävelyterassille, jossa istuttiin katsomaan auringonlaskua Manhattanin pilvenpiittäjien taakse. Poikettiin siinä matkalla pieni lenkki ihailemassa Brooklyn Heightsin ja Columbia Heightsin idyllisiä katuja ja pientaloaluetta. Minä voisin asua siellä.
Oltiin jo aika poikki, joten ei jääty odottamaan pimeän tuloa ja valojen syttymistä Manhattanille, vaan lähdettiin junalla ja bussilla kohti Irvingtonia ja kotihotellia. Me nähtiin ne valot bussista. Mietin, että jos Jussi ja Aku tulevat ensi sunnuntaina bussilla hotelliin, niin he näkevät ne heti tullessa. Awesome.