Memorial Day

Eilen oli kuuma kuuma kuuma päivä. Me noustiin ajoissa, minä heräsin jo puoli seitsemältä suihkuun, käytiin aamiaisella ja lähdettiin kohti Manhattania. Itse asiassa ei pidetty kamalaa kiirettä lähtiessä, vaan käytiin ensin netissä ja kirjoitin Jussille viestin ja vähän olin sosiaalinen Facebookissa. Suunnattiin Chelseaan, josta löytyi High Linen lähtöpiste. Emme ihan päästä asti lähteneet, mutta melkein.
High Line on vanha tavarajunarata, joka on katutason yläpuolella, muistaakseni noin kolmannen kerroksen kohdalla. Sille on rakennettu kävelytie, istutettu kasveja sen varrelle ja laitettu penkkejä, joilla voi istuskella. Sekä itse Linella että viereisten rakennusten seinissä ja pihoilla oli myös modernia taidetta, joten katseltavaa riitti. Hudson-jokikin häämötti alkumatkasta vasemmalla, ja molemmin puolin tietysti oli uudempia ja vanhempia rakennuksia, matalampia West Side Story -tyylisiä ja modernimpia pilvenpiirtäjiä. Alkupäässä oli myös jokunen myyntikoju, joissa myytiin taidetta ja välipalaa, muta tällä kertaa jotain vähän mielikuvituksekkaampaa snacksia kuin keskustan joka nurkalla myytävät hodarit ja pretzelit. Jotain kaalisalaattia yms. sieltä bongasin, mutta koska oli juuri hotellissa syöty hyvä aamiainen, niin ei tehnyt mieli maistaa.
Hiki virtasi pitkin naamaa, vaikka yritettiin kävellä rauhallisesti. Onneksi Linen varrella oli jokunen juomapiste, niin sai täyttää vesipulloja. Yritin huivillani peittää paria liian punaiseksi edellispäivänä päässyttä kohtaa nahassani.
Kun noin kilometrin pituinen puistikkoväylä oli kävelty (lisää oli tekeillä), mentiin lähimpään kahvilaan juomaan kokikset, tutkimaan karttaa ja jonottamaan vessaan. Päätettiin lähteä kohti Harlemia, ja kun saatiin selville lähin underground - se oli itse asiassa Pensylvania Station -, niin hurautettiin Columbian yliopistolle. Katsastettiin sen kampus matkalla ja myös sen vieressä ollut mahtava puisto. Käppäiltiin Harlemiin, jossa kulttuuri oli heti erinäköistä: paitsi tummaihoisia ihmisiä, myös paljon afrikkalaistyylistä pukeutumista, rumpurytmejä, rennon oloista käveleskelyä, rastahiuksia, kadun varrella istuksivia ihmisiä ja jalkakäytävällä leikkiviä lapsia. Me bongattiin heti monta kirkkoa eri suuntauksista, ja ne olivat suht isoja ja komeita.
Ostin katumyyjältä Hetalle tuliaisiksi kaulakorun (iso kukka, jossa on ruusukuvioista kangasta päällä ja nahkahihna sekä toiseksi pronssiset spiraalikorvakorut, jotka pidän sittenkin itsellä). Kojulla ruvettiin juttelemaan sanfransiscolaisen naisen kanssa,joka luuli meitä ensin ranskalaisiksi! Minä ehdotin, että olimme niin tyylikkäitä, kun jo toisen kerran joku kysyi, ollaanko Ranskasta, mutta Aleksi spoilasi kaiken arvaamalla, että syynä olikin hänen Paris-lippiksensä. Nainen oli käynyt Suomessa työmatkalla, Helsingissä ja Saariselällä, tavannut saamelaisen shamaanin kodassa Inarinjärven jäällä. Nainen yllättyi, kun sanottiin, että Angry Birds on suomalainen peli: hänen poikansa on kuulemma siihen hulluna. Täälä AB näkyy olevan kyllä tunnettu. Pitää siis muistaa mainostaa, niin saadaan kunnia sille jolle se kuuluu.
Poikettiin Harlem Marketille, joka oli aika pieni basaarialue, mutta siellä oli hienoja afrikkalaisperäisiä tavaroita. Siellä ei saanut kuvata, vaikka kerkesin portista ottaa kuvan ja yhdestä korutiskistä, ennen kuin tultiin kieltämään.
Ostin senegalilaiselta naiselta kahdet korvikset ja sain tingattua. Alkuperäinen hinta oli 10 taalaa pari, nainen lupasi sitten kahdet 18:lla, minä lupasin 15, laitettiin jo korvikset takaisin telineeseen ja me välillä käytiin kiertämässä basaarikin. Sanoin odottavani tytärtäni, joka sitten muka oli myöhässä eikä lopulta tulut ollenkaan. Lopuksi nainen lupasi korut 16 taalalla, joten kaupat tehtiin. Ei siellä muita asiakkaita ollutkaan. Aleksi ihaili tinkaustaitojani. Olenpa joskus harjoitellut.
Jatkettiin kohti Spanish Harlemia, ja sujuvasti ihmiset muuttuivat mustista latinoiksi, katukyltit espanjankielisiksi, musiikki eteläamerikkalaiseksi ja ravintolat meksikolaisiksi. Alkoi olla nälkä ja Aleksilla vessan tarve, joten bongattiin seuraava baati, jossa ovi mainosti, että vessa vain asiakkaille. Sehän olikin hauska meksikolaisravintola: katosta roikkui värikkäitä silkkipaperihörhylöitä, joita ihanan tehoton tuuletussysteemi heilutteli. Siis ihanan tehoton, koska välillä tuo ilmastointi rasittaa, kun se on niin voimakas. Ravintolassa istui paikallisia, joten totesimme sen varmaan hyväksi paikaksi, ja vessa oli käyttökelpoinen. Tiskin takana seisonut mies - ilmeisesti pomo, koska käsitteli lopuksi luottokortin - näytti ihan siltä kuin vanhojen länkkäreiden meksikolaisrosvot. Siis komea mies, ja toinen tarjoilijanaisista oli ylvään kaunis intiaanimaisine piirteineen.
Syötiin burritoja, minä kaktussellaisen ja Aleksi lihaisan. Burritoni oli hyvä, muttei erityisen maukas, kun taas lisukesalaatti ja alkupalaksi tuodut sipsit (ovatko ne nyt najitos vai mitä) salsakastikeineen olivat mainioita. Annokset olivat reilut ja kohtuuhintaiset, yhteensä pari kymppiä plus tipit.
Otettiin subi sitten Empire State Buildingille. Vieläkään ei tehnyt mieli jäädä jonottamaan ja maksaa monta kymppiä näköalasta, vaan sen lähellä oli pelikauppa, jossa Aleksi haluasi käydä. Se oli kiinni, vaikka piti olla kuuteen auki. Ihmeteltiin sitä. Ei ollut mitään lappua ovessa.
Jatkettiin maanalaisella Union Squarelle, jonka lähellä taas oli sarjakuvakauppa ja kuuluisa Strand-kirjakauppa. Strand oli kyllä mielenkiintoinen. Aleksia häiritsi se, etteivät kirjat olleet aakkosjärjestyksessä, eli siitä paljoudesta oli vaikea mitään löytää. Minusta kirjat olivat kalliita, pokkaritkin pari kymppiä. Voisin jonkun ostaakin, kun olisi kohtuuhintainen ja tietäisi, että kieli olisi minulle tarpeeksi helppoa - tai kirja mielenkiintoinen. Joku kirja minua kiinnosti jo jossain aiemmassa kaupassa, mutta sitten huomasin, että se oli käännös.
Istuskeltiin helteessä Union Squarella, otin lenkkarit pois ja kuivattelin sukkia ja varpaita auringossa. Kiviportaat olivat polttavan kuumat istua. Päätettiin käydä kaupassa ostamassa evästä ja mennä illaksi Bryant Parkiin. Joko tiedossa oleva aamulähtö tai päivän kuumuus tekivät sen, ettei oikein enää jaksanut lähteä mihinkään uuteen paikkaan. Edellispäiväkin oli ollut raskas, kun oli kävelty niin paljon.
Käytiin sellaisessa Foodmarkt-kaupassa, jossa oli jotain luomuterveysruokaa. Siellä pystyi keräämään pahvitötsään ruoka-annoksia salaateista meren eläviin ja ihan etnisiin annoksiin, hinta painon mukaan. Me oli syöty aiemmin hyvin, joten ostettiin vararavinnoksi pähkinöitä ja maistiaiseksi maissileipää, joka näytti muoviin pakatulta Paavo Pesusieneltä. Kauppa oli muuten kallis: pieni sämpylä maksoi 99 senttiä ja juomat ties mitä. Vitamiinivedet ovat täällä nyt in, ja muita juomia emme tunnistaneet, mutta monta taalaa ne maksoivat, joten jätettiin juomaostos toisaalle. Kaupassa oli hauska ja hyvä kassasysteemi: mentiin jonottamaan erivärisille linjoille, ja edessä oli televisioruutu, jossa kassanumeroita tipahteli vuorotellen jokavärisille raidoille. Tämä systeemi oli alle 10 ostoksen ihmisille. Itse kassat olivat sitten sellaisessa rykelmässä.
Istuttiin Bryant Parkissa maistelemassa imelää, esanssinmakuista maissileipää ja lähikioskista ostettuja juomia sekä edellispäivältä jäänyttä lämmintä pussikaljaa, jota salaa valuttelin tyhjenneeseen mehupulloon. En saanut kännykällä nettiyhteyttä. Nurmikko tyhjennettiin kahdeksalta, joten me käppäiltiin Port Authority Terminaliin ja mentiin bussiportille. Eihän se tullut maanantaiaikataulun mukaan, ja itse asiassa lipunmyyjä oli sanonutkin, että bussi lähtee 8.50, mutten sitä uskonut. Portilla oli muitakin, mutta rupesin sitten tutkimaan Mondon matkaoppaasta pyhäpäiviä ja huomasin, että toukokuun viimeinen maanantai on Memorial Day, ja aikataulu kertoi sen olevan sunnuntain veroinen, Selvisipä siinä sekin, miksi se yksi kauppa oli kiinni. Memorial Day muistelee sotien veteraaneja ja varmaan myös tällä hetkellä sotivia.
Tuon metrokortin kanssa tuli seikkailtua. Meillä piti olla kortissa jäljellä kolme matkaa, joten ehdotin, että mennään kerran yhdessä portista läpi, niin jäävät vielä ne viimeiset matkat illaksi. Niin tehtiin. Mutta metrokorttien haltija kosti: niitä viimeisiä ei sitten ollutkaan enää - no, ehkä oli laskettu matkat väärin. Kun latasin korttiin lisää 4 dollaria, jolloin automaatti näytti arvoa olevan 5,15 dollaria, niin sitten vain minä pääsinkin läpi portista. Epistä, kun yksittäismatka maksoi 2,50. Jos lataa 10 dollaria kortille, niin siinä saa aina yhden matkan 70 senttiä halvemmalla, mutta jostain syystä kortti huijasi meitä. Miten ratkaisimme asian? Minua otti tuo päähän, joten sanoin Aleksille, että tule portin yli tai ali, kun kerran oli maksettu täysi hinta. Niin Aleksi puikahti portin ali ihan ölövinä, ja päästiin hotelliin.

Aamulkla shuttle lentoasemalle lähti neljältä. Haluttiin olla ajoissa, koska lento lähti kuudelta, ja meillä oli laukku velä Deltan lennoille maksamatta. Arvelin, että voi viedä aikaa tsekkaus- ja maksuluukuilla juoksemiseen - syksyinen Milanon matka mielessä. Siellä Heidin piti ensin tsekkaukseen jonotettuaan juosta johonkin ihan eri paikkaan maksamaan, siellä taas virkailija ei ollut paikalla ("tulen kello se ja se", mutta ajankohta "se ja se" oli jo mennyt aikoja sitten), piti odottaa, sitten virkailija ilmestyi, saatiin maksettua, ja sitten taas uudelleen laukkua tsekkaamaan ruumaan. Nyt ei toki enää tarvinnut jonottaa.
Newarkilla asia sujui luistavasti. Kentällä ei ollut juuri ruuhkaa eikä tsekkauksessa pitkiä jonoja. Tsekkaus tapahtui automaatilla, ja siellä oli täti neuvomassa eli tekemässä minulle tsekkauksen automaatissa. Aleksi teki oman tsekkauksensa (ilman laukkua) viereisellä koneella esimerkin mukaan. Pistettiin passi koneeseen, kone luki siitä varauksen (Aleksin piti naputtaa varausnumero), sitten valittiin laukun maksu 25 dollaria ja maksutapa luottokortti, pistettiin kortti laitteeseen, ja kone sylkäisi boarding-kortit tämän päivän Delta-lennoille Cincinnatin ja Salt Lake Cityn kautta Kalispelliin. Ei tosin saatu vierekkäisiä paikkoja, koska on erilliset liput (koska on eri paluuliput), mutta onhan tässä pärjätty.
Nukuttaa, kun en illalla meinannut saada unta, ja sen pari kolme tuntia kun sain, näin painajaisia lentokentän matkalaukkumaksusotkusta. Olen torkkunut joka välissä lentokoneessa, mutta lyhyiksi ne torkut tahtovat jäädä.