maanantai 19. marraskuuta 2012

Sauvakävelyllä!

Torstai, perjantai, lauantai meni hyötykävellessä: Tampereella, käsityömessuilla, teatterissa, pitkin kaupunkia. Perjantaille ainakin tuli monta tuntia messuilla käppäilyä ja lauantaina pari tuntia aikaa kulutellessa, kun odoteltiin kimppaa museotreffeille. Käytiin katsomassa Vapriikissa muumionäyttely, joka oli uutisten mukaan ainutlaatuinen, kun oli saatu Firenzestä Suomeen. Muutenkin oli kiva vaihtaa vähän maisemaa, nähdä TTT:ssä Sirkku Peltosen Lento, käydä syömässä siskontytön kanssa nepalilaisessa ravintolassa, istuskella teatterin jälkeen oluthuoneella (alkoholitonta olutta nappaillen) ja kuljeskella Jussin kanssa ympäriinsä.

Eilen oli niin harmaa ja pimeä päivä, ettei houkutellut lähteä ulos, varsinkin kun nukuttiin melkein yhteentoista. Hoidin päivän liikuntatarpeen neljän tunnin improvisaatiosessiolla illalla.  Mukava heilua nuorten ihmisten kanssa.

Mutta tänään sitten lopulta uskalsin tarttua sauvoihin ja lähteä niitä kävelyttämään. Aurinko paistoi, taivas oli sininen, muutama aste lämmintä, mutta lätäköissä oli jäätä. Tein tunnin vakilenkin Laanaojan varteen ja yli ja Knuutilankankaan kautta takaisin. Olin reipas.

1 kommentti:

  1. Kuulostaa mukavalta tuo teidän viikonloppu ja tosi reippaalta!!!

    Minäkin aloitin zumban lomien ja muuttohulinoiden jälkeen. Torstaina taas meen, jollei olla Melamchissa.

    Tämä viikko vähän hyppäämistä, kohta lähden lounaalle yhden suomalaisen Eijan kanssa, johon tutustuin zumbassa. Hän lähtee ensi viikolla Suomeen.

    VastaaPoista