perjantai 30. marraskuuta 2012

Kaunis marraskuu

... alkoi itse asiassa harmaana, sateisena (lumet sulivat pois), lämpimänä (jopa 7 astetta), märkänä (tulvia jokivarsissa), pimeänä, sumuisena, synkkänä. Mutta tällä viikolla on ollut jo pakkasta noin 13 astetta, aurinkoa päivällä ja komea kuutamo illalla.
Mikä planeetta lie kuun vieressä, Venus vai Jupiter?
Olen ollut sairaslomalla nyt reilut viisi viikkoa, ja varmaan kaksi päivää olen ollut käymättä jonkinlaisella lenkillä: yleensä 40 - 50 minuuttia, vähintään 20 minuuttia, enimmillään kaksi ja puoli tuntia - ellei oteta lukuun Tampereen reissulla käsityömessu- ja kaupunkikäppäilyä useamman tunnin. Aleksi leikauksen jälkeen oli lupa vain kävellä rauhallisesti, nyt sain luvan liikkua niin paljon kuin jaksan. Otin siis sauvat ja kävin vakilenkin Lämykän ja Laanaojan kautta. En hikeen asti tarponut, kun halusin vain nauttia ja toisaalta kuulostella oloani. Sitten olisin vielä kantanut puita sisälle, mutta korin kantosanka hajosi. Jäi täysi kori liiteriin.
Eilen muuten pyöräilin pari pienempää reissua, se on niin tuttua ja mukavaa.
Kyllä tällainen syystalven kuiva pakkanen on kaunis. Lämsänjärven jäällä oli retkiluistelija. Kuului siinä sanovan kaverilleen, että jää oli liiankin kovaa. Hih, Kainuuntien alikulun kohdalle lenkkipolulle oli tuotu iso kasa lunta, odottamaan hiihtoladun tekemistä, siis luonnonlunta, kun sitä ei sada sinne alikulkuun. Laitoin pari kuvaa Facebookiin, kun tänne en jostain syystä viimeksi onnistunut liittämään. Rapakotkin ovat niin kauniita, kun kivet kuultavat jään läpi, ja reunaan on tullut jäätähtiä.
Kyllä elämä on mukavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti