keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Sitä samaa

Tänään kävelin Maikkulan kirjastoon, lainasin kolme kirjaa ja tulin takaisin. Reilu tunti varmaan kävelyä, noin kuusi kilometriä. Tullessa tulin hiukan mutkan kautta, joten saattoi mennä vähän ylikin tuosta.

Joka päivä siis olen kävellyt vähintään puoli tuntia, ehkä kuitenkin yleensä tuon 40 - 50 minuuttia. Kivaa kun voi keskellä päivää kävellä eli valoisassa. Harkitsin jo tanssitunnille menoa, hippasta hitaaseen tahtiin, mutta tuli vanhempainilta, niin en tänään sitten ehtinyt. Sitä paitsi kävin eilen näyttämässä leikkaushaavojani, ja kun lääkäri niitä kähmi aikansa ja toinen tuikki piikillä, poisti kertynyttä kudosnestettä ja survoi sitä kokoon saadakseen mahdollisimman paljon pois, niin nehän tulivat kipeiksi, niin etten saanut nukkua kunnolla. Siksi päätin tänään levätä mahdollisimman paljon. Samasta syystä jumppaliikkeiden teko jäi eilen vähemmälle, enkä tänäänkään ole kovin reippaasti niitä tehnyt. Jalkoja olen venytellyt toki joka päivä ja sängyssä nostellut ylös, mikä harjoittaa myös keskivartaloa. Etten minä ihan laiskistunut ole.

1 kommentti:

  1. Kannattaa varmaan ihan lepäilläkin, kun siihen kerran on mahdollisuus ja keho sitäkin tarvitsee!!! Eikä ainakaan kantaa siitä huonoa omaatuntoa. Mutta kävelylenkit valoisaan aikaan ovat myös ihania, varsinkin kuulaassa syystalven säässä.

    Mulla on myös ollut taukoa liikunnasta (paitsi kävelystä, kotitöistä ja portaissa ravaamisesta) muuton takia. Ja sain myös hartiani kipeiksi, joten oon halunnut antaa niille lepoa, kun nyt ei oo mitään pakollista touhotusta. Mietin kyllä, menisinkö tänään zumbaan, kun niskat tuntuvat paremmilta. Nyt vois jo liikunta tehdä niille hyvää.

    Parantumista!!!

    VastaaPoista