lauantai 24. toukokuuta 2014

Metsähölkkä

Eiliseltä liikunta jäi työpyöräilyyn. Olen viine yöt nukkunut huonosti - herään neljän aikaan, ja sen jälkeen pyörin sängyssä koiranunta torkahdellen -, ja yritin töiden jälkeen nukahtaa sohvalle telkkaria katsellen. Se on yleensä varma keino, muttei toiminut eilen. Jussi tuli viereen tarjoamaan olutta, joten join yhden ja jäin köllimään. Syötiin iltapalaksi ruisnaksuja ja juustoja.

Tänä aamuna taas valvoin ja rupesin ajattelemaan tylsiä asioita, siivoamista yms. Olin huonolla tuulella heti aamusta, masensi. Jussi lähti hölkkäämään tervakymppiä, minä mietin lähdenkö lenkille minäkin vai siivoanko. No, pistin pyykkejä pyörimään, juoksin tunnin verran imurin perässä, siivosin vessan, imuroin kuistiltakin siitepölyt ja lopulta pesin imurin säiliön ja suodattimen. Vein pyykit kuivumaan, laitoin uusia, ja sitten lähdettiin Akun kanssa tunniksi ajelemaan. Harjoiteltiin peruuttamista (taskuun ym.) ja moottorijarrutusta. Sitten vaihdoin taas pyykit koneeseen - ja lähdin lenkille vähän yli yhden eli päivän kuumimpaan aikaan... Hölkkäsin Iinatin radalle ja kiersin siellä kuuden kilometrin lenkin. Vauhti  oli noin kilometri kahdeksassa minuutissa. Lopussa vauhti oli hiljempää - tai sitten tuo matka on pitempi kuin kymmenen kilometriä. (Siis meiltä Iinatin radalle yhteen suuntaan on kaksi km, mittasin joskus kartalta.)

Noin seiskan kohdalla jaloissa tuntui hiukan raskaalta, mutta päätin yrittää hölkätä kasiin asti ja kävellä kotiin, mutta sitten kasin kohdalla taas oli helpompaa ja niin jatkoin kotiin asti hölkäten. Ja tämä oli vasta kolmas hölkkäkerta pitkään aikaan! En muista, hölkkäsinkö viime kesänä tai syksynä - ehkä jokusen kerran, mutta säännöllisesti viimeksi syyskesästä -12.

Huivi oli litimärkä, kun pääsin kotiin. Jussi oli jo tullut. Oli mahtavaa mennä suihkuun. En meinannut saada märkää paitaa pois päältä. Nyt olen tankannut nestettä. Olen tyytyväinen itseeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti