Tiu tau tulkku...

...hyvin luisti suksi taas Iinatin suunnalla. 16 km tuli lisää, eli nyt 392 km. Tässäpä tämä kaunis virsi.

Auringonlasku Ellinmaalla

Talvea riittää vielä!

Tämän tarinan tarkoitus on siis kertoa kuntoilusta, ei pelkästään hiihtämisestä. Idea vaan tuli hiihtoreissulla, niin kuin luonnossa kulkiessa ajatukset poukkoilevat, syntyvät ja kehittyvät. Ehkä jo jossain välissä kirjoitinkin, että pyrin jokapäiväiseen hyötyliikuntapuolituntiseen (joka täyttyy kun käyn töissä pyörällä) sekä jokusen kerran viikossa sitten aktiivisempaan liikuntaan. Kohta vaihdan hiihdon kenties sauvakävelyyn tai lenkkeilyyn, ja tanssi loppuu luontojaan kuukauden päästä kevätnäytökseen. Mitä mää sitten teen?

Keskiviikkona taas tanssin kaksi tuntia, kun me harjoitellaan Yasminen kevätnäytökseen, ja siihen normitunti päälle. Toirstaiaamuna mietin ottavani hydrobic-kamppeet mukaan, mutta mietin sitten, että päivänvaloa riittää nyt hiihtämiseenkin, kun pakkasyöt ovat pitäneet talven päällä. Noo, en sitten jaksanut, vaan pötkötin sohvalla ja katsoin telkkaritallenteita. Mutta eilen sitten paitsi että olin töissä pyörällä ja sitten kävin myös Intiössä mutkan, päätin lähteä tuosta lähimetsästä käsin hiihtämään. Iinatin latu oli ihan hiihtokelpoinen, hiukan välillä jäinen, mutta alikulut eivät juuri olleet törkyiset (paitsi liittymäladulla). Oli kiva hiihtää, vaikka viikon väsymys hiukan tuntui alkumatkasta). Saldo noin 378 km. Tänään taas Jussin kanssa, kun ruoka massussa vähän sulaa.

Hik!

Auran majan kymppi tänään, siis tämän talven eka ja vika kerta. Mulla nanoissa sopiva pito ja luisto ookoo, mutta hiihdin Raijan perässä ja tahtiin, eikä sillä ollut pitoa ollenkaan, mutta alamäissä se pärjäsi, vaikk olen varmaan 15 kiloa painavampi. Koska eilinen hiihto oli aika raskas - aamulla  kroppa kankea -, niin tälle päivälle riitti kiltti ja rauhallinen sunnuntaijutteluhiihto. Meillä meni aikaa varmaan... olisin sanonut että puolitoista tuntia, mutta kun Jussikin sanoi odottaneensa meitä toista tuntia, niin sitten täytyi mennä yli kaksi. Mutta monet asiat siinä saatiin puhuttua, ja sää oli upea. Pointsit Raijalle, joka lähti kympille huolimatta huonosta pidosta!
Sitten saunottiin, käytiin syömässä hyvää kreikkalaista ruokaa ouzojen ja viinin kera ja sitten vielä kultturistisella olusella Heinäpään oluttuvassa. Siitä kai sitten tuli tämä hikka.
365 plakkarissa. Vieläkö pääsisi pääsiäisenä hiihtomaastoihin?

350 plus jotain

Honkasessa Pertin lenkki 18,2 km Jussin kanssa tänään. Latu alkaa jo olla pehmeä paikoittain, mutta ihan jees. Eli nyt kokonaissaldo tänä talvena on jotain 355 suunnilleen noin about, kun vähän pyöristelee. Mutta kuinka kauan tätä herkkua saa nauttia, nevönou.

Lentokeli

Olin laiska ja menin töihin autolla, sitten OTN:lle lipunmyyntiin iltapäiväksi. Siellä oli lippupaperi lopussa ja muuta häslinkiä, joten kävin kierroksilla, kun sieltä pääsin. Haaveilin sohvasta ja Voice of Finlandista ja oluttölkistä, mutta mietin, että ehkä pitäisi se puolen tunnin kävely kuitenkin käydä, jotta saisi päivän hyötyliikunnan. Mulla oli sukset autossa, joten päätin sitten lähteä hiihtämään, kun Akukaan ei ollut kotona. Niinpä nappasin hiihtovaatteet ja ajoin tuohon lähimmälle latuparkkipaikalle. Keli oli todella luikas, jäinen ja lentävä. Ei tarvinnut kuin välillä vähän suikkaista sauvalla vauhtia. Nanotkin toimivat hyvin. Aika kulunut oli latu-ura, niin etten sitten pimeässä uskaltanut kiertää Ellinmaan kautta. Olisi se mäki lennättänyt todella lujaa, mutta jos ladussa olisi ollut jokin sivuveulaus, niin vauhdissa olisi voinut käydä huonosti. Onhan se latu valaistu, mutta silti. 8,8 km näin perjantai-iltana oli ihan hyvä, meni 50 minuuttia.
Jännää että tuolla Iinatin metsissäkin on karhuja näin pimeällä kun yksin hiihtää. Siis latu on valaistu, mutta metsä tietysti pimeä. Siellä niitä petoja vaanii meheviä hiihtäjiä... Onneksi suihkin ohi niin kovaa, etteivät ne kerenneet kannoille.
Reipas minä.

Tanssiaaaahhh...

Kun kevät on vauhdilla uhkaamassa tuossa nurkan takana - vaikka hiihtokeli on yöpakkasten takia ihan mainio vielä -, on varauduttava ajatukseen, että hiihtokuntoilu vaihtuu kohta muihin lajeihin. Minun keskiviikkolajini on koko talven ollut rumbita, ja siinä kyllä saa hien irti. Tanssimisen lisäksi tehdään joka kerta vatsaliikkeitä ja venytellään, mikä tekee hyvää, kun ei aina kotona tule niitä tehtyä. Nyt harjoitellaan myös kevätnäytökseen, eli tanssitaan yhteensä kaksi tuntia ja vartti kerrallaan. Rumbitaa veivaan huhtikuun loppupuolelle, ja siihen mennessä on kyllä hiihdotkin hiihdetty. Täytyy ruveta ajattelemaan sauvakävelyä (joka tosin tuntuu aivan lällyltä aina hiihtotalven jälkeen), kenties lenkkeilyä (josta en niin hirveästi tykkää), rospuuttoaikana jotain hydrobicia ja mitähän muuta.
Huomenna on muuta tekemistä, perjantaina samoin, mutta jos lauantaina lähtisi ladulle taas, mikäli keliä vielä piisaa. Pääsiäisenä jos ajelisi jonnekin pohjoisemmas... Olisi aika jännä.

Latu jatkuu!

Höpsis, töpsis, ei tämä talvi loppunutkaan, vaikka kaupungissa näyttää lumi sulavan ja rapakot valtaavat kadunkulmat. Yöllä oli pakkasta, eikä päiväksikään luvattu juuri plussaa, joten päätin mennä autolla töihin (miten muutenko - no, pyörällä tietenkin kuten eilen jääuratasapainoilin) ja ottaa hiihtokamppeet mukaan. Iinatissa oli paljon autoja ja latu mainio ja iltapäivän aurinkosää. Lentokeli oli oikein. Vain parissa aurinkopaikassa lipsui hiukan, ja alikäytävät olivat vähän likaiset, mutta hiihtäminen oli täyttä nautintoa tietokoneen ääressä känötetyn päivän jälkeen. Voi vitsi, tämä elämä on luksusta!
Olisin halunnut joella käydä, mutta siellä hiihtämisestä oli kuulemma varoitettu, joten tänä talvena se jäi väliin. Harmillista, etten sinne kerennyt enkä hoksannut.
Tuo 9,3 km tänään, eli kertymä on jotain tyyliin 330 km, vai mitä.

Aurinkolatu

Minä jo ajattelin, että onko tämän talven hiihdot hiihdetty, kun Oulu on rapakoita täynnä, lämpötila plussalla, kevät päällä täyttä vauhtia, eikä tiedossa mitään reissua pohjoisempiin maisemiin. Mutta toki tänään katsottiin, että yöllä on ollut kylmää, eilen tuli vähän uutta lunta ja keli voisi olla hiihtokelpoinen. Mentiin Kempeleen Honkaseen ja hiihdettiin 18 km:n Pertin lenkki. Keli oli PARAS, aurinko paistoi, nanot toimivat, ei ollut ruuhkaa, ja pikkuisen matkaa kun hiihti niin oli ihan erämaassa. Mahtavaa, ihanaa, upeaa... Me harjoiteltiin hymyilyä Amerikkaa varten, ja saatiin jopa niitä takaisinkin vastaantulijoilta ja myös tervehdyksiä. Jee! Talven kokonaissaldo noin 320 km.

Jotenkin mulla pyörii mielessä Saariselkä ja viime talven hiihtoloma siellä. Silloin tehtiin suht pitkiä lenkkejä (kun tämänpäiväinen oli mulle talven pisin), ja yhtenä päivänä lähdettiin Rumakurun ladulle, joka on muistaakseni yli 30 km. Me tosin harhailtiin alussa jossain varmaan tunti, kun jotenkin luettiin karttaa väärin ja haettiin latua väärältä suunnalta, eli kilometrejä tuli sitten enemmän.
Alkumatka oli ihanaa pientä kumparetta tunturipuron vierustalla, siis aika tasaista kuitenkin. Eikä juuri ketään muista ladulla, poroja jossain aukiolla, mutta nekin säikähtivät meitä ja juoksivat pois. Ennen tunturia pysähdyttiin hetki laavulla; siellä oli lämmin hiillos eli joku mennyt vähän ennen meitä. Sitten tuli rankka nousu tunturille: kaksi kilometriä pelkkää haarakäyntiä ja jopa ihan poikittaista nousua, joka vei meiltä tunnin. Uuuh. Mutta sitten oltiin ylhäällä, ja kuru oli näkemisen arvoinen, kuten tietysti myös maisemat yleensä Saariselällä. Alaspäin tulo ei ollut onneksi yhtä jyrkkä, vaan latu tuli pikkuhiljaa tunturin kuvetta alas, ei siis edes vauhtilaskua.
Ilta alkoi hämärtää, kun lähestyttiin mökkiä, ja muistaakseni viime kilometreillä oli vielä joku normaalinousu, joka silloin jo tuntui rankalta - ja matka pitkältä. Mutta selvittiin siitä, eikä rankka päiväreissu kostautunut seuraavana päivänä väsymyksenä, vaan me vaan jaksettiin jatkaa hiihtohiihtolomaa.
Se on aika makea tunne, kun huomaa jaksavansa (ja muistaa, että joskus ei jaksanut, että oli aika poikki yhden liikuntasuorituksen jälkeen). Joskus kympin hiihto oli suoritus, mutta nyt se on vain välipala, sellainen normaali iltahiihto. Kannattaa kuntoilla ja kannattaa aloittaa se vaikka myöhään. Siitä tulee niin kiva fiilis. Sitten jaksaa kaikkea muutakin, vaikka bailata jossain vanhusrokkitapahtumassa koko illan. Tai rampata kesällä New Yorkin katuja...

Tanssia vaan

Tänne humpsahti kevät ja loskakeli, joten viikon kuntoilu on painottunut työmatkapyöräilyyn ja tanssimiseen, jota keskiviikkona harrastin useamman tunnin, ensin rumbita-harjoituksissa, sitten Vanhuus rokkaa -konsertissa.  Jos aamulla katsoisi, onko ollut pakkasta yöllä, jolloin voisi ehkä olla ladulla luistoa.

Monot hukassa

Ajeltiin lauantaina lapsiosaston pyynnöstä Vihantiin katsomaan koiraneitoa ja mummuja. Keli oli Oulussa niin märkä, että meinasin jo luopua hiihtoideasta, mutta onneksi Jussi piti pintansa, ja otettiin hiihtokamppeet mukaan. Mentiin suoraan ladulle, ja pojat menivät koiraa hoitamaan. Keli oli yllättävän hyvä, ja vaikken kouluaikana ikinä sitä latua kiertänytkään, niin kyllä ne nuo lapsuusajan maastot ovat mieluisinta hiihtomaastoa: sopivasti pieniä nousuja ja laskuja, mutteivät kumpikaan liian rankat, kangasmetsää ja se järvikin siinä matkan varrella.
Me siis lähdettiin kiertämään Vihannin kymppi, mutta kun oli se kierretty, niin huomattiin opasteesta, että se olikin vain 6,2 km plus kierroksen alusta Ukonkanttiin 2 x 1 km. Ja kuinka monesti se on kymppinä kierretty!
Sunnuntaina oltiin taas kotosalla ja ehdotin Jussille, että käydään aamupäivästä hiihtämässä, niin saadaan se pois alta eikä latu ehdi pehmetä. Niinpä sitten laitettiin hiihtokamppeet päälle, suunniteltiin menevämme Kempeleeseen, ja oltiin jo eteisessä menossa, kun Jussi sanoi hukanneensa mononsa - ne olivat jääneet Vihantiin. En viitsinyt yksin lähteä, joten ruvettiin siivoamaan, ja tulihan se päivän liikunta siinäkin.

Kun tuon alun sunnuntai-iltana kirjoitin, tietokoneeseen tuli jokin sotku, ja laitoin sen kiinni. Maanantaina oli vieraita, eilen laiskottelin kotona, koska olin töissä pyörällä, mutta tänään oli taas liikuntapäivä. Tanssin töiden jälkeen kaksi tuntia rumbitaa (no, tehtiin välissä myös vatsaliikkeitä) ja menin sitten Riitan kanssa Vanhuus rokkaa -konserttiin, jossa oltiin melkein kolme tuntia jalkojen päällä ja jammailtiin niin, että tuli hiki. Riitta oli hiihtänyt, mutta hyvä sen on, kun on eläkkeellä ja pääsee päivällä. Latukin menee ihan vierestä.
Pitäisi Riitalle mainostaa tätä blogia.
Monotkin tulivat maanantaina Ouluun Jaakon mukana, kun se on saanut kuukauden työpestin täältä ja tuli meidän pihamökkiin asumaan. Viikonloppuna päästään siis taas sivakoimaan.

Seikkailu tunturissa

"Seikkailu tunturissa", sanoin Jussille Ellinmaan huipulla. Näkyvyys oli huono: silmälasit huurussa ja pyrytyslumessa. Välillä näin ladun, välillä en. Laiskuuttamme jätettiin hiihto iltapäivään, jolloin alkoi pyryttää. Keli oli tahmea, mutta eipä tarvinnut haarakäyntiä kuin ihan jyrkimmässä nousussa. Kunnon kuntoilua! Luontoelämys oli tuokin taaperrus tuiskussa, ja vaikka itse hiihto oli enemmän suoritus kuin nautinto, niin olo oli sen jälkeen yhtä lailla hyvä. Semmoinen 13,5 km hiihdettiin kai.
Tuli mieleen taannoinnen hiihtoloma Saariselällä, en muista minä vuonna. (2005, sanoi Jussi.) Lähdettiin hiihtämään sellainen 18 kilometrin kierros, josta osa ladusta oli hoitamatonta. Suunnattiin Kiilopäälle päin, suuntana kait Vellinsärpimänojan mökki, ja siinä tulikin sellainen risteys, josta lähtivät suksenjäljet, ja varmaan siinä oli jokin opastekin. Mehän käännyttiin sinne. Noustiin tunturin laitaa ylös innoissamme, noustiin ja noustiin, ja kohta löydettiin itsemme Iisakkipään huipulta. Se ei oikein passannut kartan näyttämään reittiin, joten ruvettiin epäilemään, ja tultiin siihen tulokseen, että oltiinkin lähdetty lumikenkäreitille. Aivan turha nousu tunturin laelle siis. Katseltiin sieltä päältä, pääsisikö hankea pitkin oikaisemaan oikealle reitille, mutta sen verran oli pusikkoista maisema alempana, ettei onneksi lähdetty seikkailemaan mihinkään omin päin, vaan palattiin osin samaa tietä takaisin, laskeuduttiin Pääsiäiskurun partaalle ja sen myötäisesti alkuperäiselle ladulle. Löytyi se oikea hoitamaton latukin, joka oli kuitenkin ihan oikea latu, ja päästiin lopulta sinne Vellinsärpimänojalle. Siellä piti nähdä kuukkeleita, mutten muista, näkyikö niitä. Sen muistan, että kun tuo tunturiosuus vei sen verran aikaa ja energiaa, että loppumatka Luttojoen vartta oli pitkä, minua väsytti, ja pimeäkin alkoi uhata. Pikkuisen huoletti myös se, miten lapset olivat pärjänneet Tunturimajalla keskenään, kun oltiin hiihtoreissussa huomattavasti pitempään kuin oli suunniteltu. Kyllä ne olivat, kun lopulta päästiin mökille. Lehdestä luin sitten, että Pääsiäiskurulla varoitettiin lumivyöryvaarasta. Onneksi me ei vyörytty.

Hiihtolomakelit

Aivan mahtava hiihtolomasää meillä: yöllä kyllä reilu pakkanen, mutta iltapäivällä vain muutama aste ja aurinko paistaa. Enpä muista, ettei sää olisi meitä hiihtolomilla suosinut. Eilen oli aamupäivällä pilvistä, mutta nyt paistaa komeasti. Päätettiin lähteä urheilemaan sitten, kun on pakkanen lauhtunut.

Yritettiin eilen löytää latu jollekin porotilalle tuosta Posion-tien toiselta puolelta, Kuutamosillan luota alkava. Mutta lähdettiin alussa väärään suuntaan moottorikelkan jälkiä, kiivettiin yhdelle mäelle, eikä siltaa löytynyt, joten laskeuduttiin takaisin ja joen rantaan asti (vai oliko se järvi?). Keli oli kyllä hyvä, luisti mukavasti kelkan jäljissäkin, nousut olivat loivia ja laskut myös, niin että hiihtäminen oli kivaa ilman latuakin. Lopulta löydettiin silta, mutta sen luota lähtevä latu oli vain jonkun tekemät suksenjäljet, ei siis konelatu. Näillä nykyisillä sauvoilla on hankala hiihtää, jos ei ole kovaa alustaa myös sauvoille. (Tänään sitten kuultiin, että olisi pitänyt mennä vielä sillasta vasemmalle.) Joten palattiin takaisin, käveltiin suksien kanssa urheiluhallille (pojat olivat menneet autolla Taivalvaaralle) ja lähdettiin siitä hiihtämään. Aurinko oli alkanut paistaa, pakkanen lauhtunut, ja meinasi tulla hiki, kun oli vähän enemmän vaatetta päällä. Käytiin Pienen Tervalammen laavulla mutka ja palattiin laskettelukeskukseen. Tunti seikkailua Posion-tien takana, puoli tuntia kävelyä kylän läpi, tunteroinen hiihtoa latua pitkin. Tuli varmaan toistakymmentä hiihtokilometriä vain, mutta liikuntaa sitäkin enemmän.

Siinä välissä tuntui, että sairastettu flunssa – tosin ohi jo – verotti jaksamista niin, että olisi tehnyt mieli vaan levätä loppupäivä. Mutta oli luvattu lähteä Yasminin ja Jarnon kanssa pulkkamäkeen, ja sinnehän mentiin. Aleksi lasketteli Yasminin kanssa ensin, sitten Yasmin rupesi harjoittelemaan lumilautailua. Mutta kun siinä Jussin ja Säteen ja Jarnon kanssa laskettiin pulkkamäkeä ja noustiin aina uudestaan mäelle, niin kummasti sitä vaan jaksoi sinne viiteen asti. Jussi lähti jossain välissä paistamaan lättyjä, sitten Säde lähti hoitamaan hevosta ja vei Jarnon Jussille lättykaveriksi, ja me reippaat urheilijat oltiin puoli kuuteen asti mäessä. Aleksikin lopetti laskettelun ja tuli kaveriksi. Yasminilla rupesi jo lautailu sujumaan, mutta jarruttamisessa vielä on tekemistä. Lopuksi vielä mentiin muutaman kerran pulkkamäki alas, kunnes noutaja saapui. Lätyt maistuivat, ja kun olin vienyt lapset kotiin ja käynyt saunassa, niin maistui minulle unikin. Ei ollut kello varmaan edes kymmentä, kun oli pakko panna kirja pois (Minä, Katariina) ja antaa unen tulla. Nukkuminenkin on joskus luksusta!

Tänään lötköteltiin iltapäivän puolelle huoneessa ja luettiin. Sekin on sitten ihanaa välillä. Yhden maissa mentiin sitten Taivalvaaralle, pojat mäkeen ja me ladulle. Tehtiin semmoinen puolentoista tunnin reissu. En uskaltanut lähteä pitemmälle, mutta hyvin olisi sitten riittänyt jaksamista, koska se latu oli aika kiva: pitkiä, huljakoita laskuja ja tietysti vastaavasti nousuja, muttei kumpiakaan liian jyrkkiä. Hiihdon jälkeen juotiin kaakaot rinnekahvilassa, tultiin vaihtamaan vaatteet, haettiin sitten pojat taas kun soittivat ja käytiin Herkossa syömässä. Ruoka oli ihan hyvää.

Äsken saunottiin. Ulkona on upea kuutamo, ihan viittä vaille täysi kuu. Tähdet näkyvät täällä niin kirkkaina. Tuon tähtitaivaan kun saisi vietyä Ouluun.

Revontulia

Taivalkoski. Hiihtoloma. Mahtavat maastot, hienot säät, leveät ladut, upeat lumet. Valkoista, puhdasta, rauhallista, ei ruuhkia. Koska kurkku oli vielä aamusella kipeä ja nokka tukkoinen, en uskaltanut lähteä hirveästi urheilemaan, mutta vajaan kympin kävin hiihtelemässä. Jussi meni edeltä ja teki pitemmän lenkin, pojat laskivat mutkamäkeä. Viikkoon en ollut hihtänyt enkä juuri liikkunut muutenkaan, ja sen huomasi: olin ihan hiestä kohta märkä, ja elimistö rupesi toimimaan vasta ehkä viiden kilometrin kohdalla. Kiersin 6,5 km:n ladun, ja koska se sitten tuntui kamalan lyhyeltä, niin kävin vielä Taivalvaaralta urheiluhallilta 3,2 km:n mutkan. Maasto ei ollut ollenkaan liian mäkistä viimetalvisen Saariselän jälkeen, mutta ei ollut kuntokaan parhaimmillaan. Mässytin hotellilla eilisen pitsan toisen puolen ja nukuin päälle toista tuntia. Se teki hyvää.

Käytiin Säteen porukoilla kylässä Jurmussa illan kähmässä. Palatessa ajettiin Posion tien kautta ja pysähdyttiin katsomaan revontulia ja hienoa tähtitaivasta, kun ei ollut valosaastetta. Kuu ei ole edes täysi, mutta se loi tielle meistä vahvat varjot, terävämmät kuin katuvalot. Tätä luonnon omaa talvivaloa ei tajua, kun elää koko ajan tuolla katuvalojen maailmassa. Ei todellakaan ollut pimeää, kun kuu ja tähdet ja revontulet valaisiavat. Sitten käytiin saunassa, ja pojat olivat tunnistaneet taivaalta Cassiopeian. Se on se kaksoisveen näköinen tähtikuvio.

Huomenna suunnitellaan lähtevämme jo aamusella tuohon Posion tien varressa kulkevalle ladulle, joka ei kuulemma ole mäkinen. Jos siinä voisi hiihtää tasaisemmin, ei niin hikeentyisi heti, ja voisi jo hiihtää pitemmästi. Jos vaikka tämä tauti tästä tippuisi tuonne ladun varteen.

Flunssa

Mahtavia hiihtokelejä on ollut tällä viikolla, ja aurinko paistaa yhä pitempään iltapäivällä. Mutta tuli kurkku kipeäksi, ja lopulta tauti nousi myös nokkaonteloihin, joten en ole tohtinut edes töihin pyöräillä. Laiskuus?  No, olin toki keskiviikkona tanssitunnilla, ja vaikka aioin ottaa ihan rauhallisesti, niin unohdin rumbitan rytmeissä koko flunssan.
Anteeksi, kaikki kanssaeläjät, sillä olen lääkinnyt itseäni rouskuttamalla raakaa valkosipulia. Munkkitipat ja hunaja ovat myös jokapäiväistä, -aamuista ja -iltaista lääkitystäni. Mustaviinimarjojakin etsin pakastimesta, mutta löysin vain mustikoita. Viime yön ajattelin näyttävän, paheneeko tämä vai alkaako mennä ohi. Kurkku oli enää vähän kipeä ja nokka auki koko yön. Nukuin hyvin, otin vain aamuyöllä särkylääkkeen kurkkukipuun. Nyt tuntuu, että tämä alkaa tästä lähteä, mutten taida kuitenkaan vielä uskaltaa hiihtämään ja hikoilemaan. Kävelyllä voisi käydä.
Hinku on hiihtämään, sillä alkoi hiihtoloma, aurinko paistaa ja pakkasta on kuusi astetta.