keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Monot hukassa

Ajeltiin lauantaina lapsiosaston pyynnöstä Vihantiin katsomaan koiraneitoa ja mummuja. Keli oli Oulussa niin märkä, että meinasin jo luopua hiihtoideasta, mutta onneksi Jussi piti pintansa, ja otettiin hiihtokamppeet mukaan. Mentiin suoraan ladulle, ja pojat menivät koiraa hoitamaan. Keli oli yllättävän hyvä, ja vaikken kouluaikana ikinä sitä latua kiertänytkään, niin kyllä ne nuo lapsuusajan maastot ovat mieluisinta hiihtomaastoa: sopivasti pieniä nousuja ja laskuja, mutteivät kumpikaan liian rankat, kangasmetsää ja se järvikin siinä matkan varrella.
Me siis lähdettiin kiertämään Vihannin kymppi, mutta kun oli se kierretty, niin huomattiin opasteesta, että se olikin vain 6,2 km plus kierroksen alusta Ukonkanttiin 2 x 1 km. Ja kuinka monesti se on kymppinä kierretty!
Sunnuntaina oltiin taas kotosalla ja ehdotin Jussille, että käydään aamupäivästä hiihtämässä, niin saadaan se pois alta eikä latu ehdi pehmetä. Niinpä sitten laitettiin hiihtokamppeet päälle, suunniteltiin menevämme Kempeleeseen, ja oltiin jo eteisessä menossa, kun Jussi sanoi hukanneensa mononsa - ne olivat jääneet Vihantiin. En viitsinyt yksin lähteä, joten ruvettiin siivoamaan, ja tulihan se päivän liikunta siinäkin.

Kun tuon alun sunnuntai-iltana kirjoitin, tietokoneeseen tuli jokin sotku, ja laitoin sen kiinni. Maanantaina oli vieraita, eilen laiskottelin kotona, koska olin töissä pyörällä, mutta tänään oli taas liikuntapäivä. Tanssin töiden jälkeen kaksi tuntia rumbitaa (no, tehtiin välissä myös vatsaliikkeitä) ja menin sitten Riitan kanssa Vanhuus rokkaa -konserttiin, jossa oltiin melkein kolme tuntia jalkojen päällä ja jammailtiin niin, että tuli hiki. Riitta oli hiihtänyt, mutta hyvä sen on, kun on eläkkeellä ja pääsee päivällä. Latukin menee ihan vierestä.
Pitäisi Riitalle mainostaa tätä blogia.
Monotkin tulivat maanantaina Ouluun Jaakon mukana, kun se on saanut kuukauden työpestin täältä ja tuli meidän pihamökkiin asumaan. Viikonloppuna päästään siis taas sivakoimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti