Revontulia

Taivalkoski. Hiihtoloma. Mahtavat maastot, hienot säät, leveät ladut, upeat lumet. Valkoista, puhdasta, rauhallista, ei ruuhkia. Koska kurkku oli vielä aamusella kipeä ja nokka tukkoinen, en uskaltanut lähteä hirveästi urheilemaan, mutta vajaan kympin kävin hiihtelemässä. Jussi meni edeltä ja teki pitemmän lenkin, pojat laskivat mutkamäkeä. Viikkoon en ollut hihtänyt enkä juuri liikkunut muutenkaan, ja sen huomasi: olin ihan hiestä kohta märkä, ja elimistö rupesi toimimaan vasta ehkä viiden kilometrin kohdalla. Kiersin 6,5 km:n ladun, ja koska se sitten tuntui kamalan lyhyeltä, niin kävin vielä Taivalvaaralta urheiluhallilta 3,2 km:n mutkan. Maasto ei ollut ollenkaan liian mäkistä viimetalvisen Saariselän jälkeen, mutta ei ollut kuntokaan parhaimmillaan. Mässytin hotellilla eilisen pitsan toisen puolen ja nukuin päälle toista tuntia. Se teki hyvää.

Käytiin Säteen porukoilla kylässä Jurmussa illan kähmässä. Palatessa ajettiin Posion tien kautta ja pysähdyttiin katsomaan revontulia ja hienoa tähtitaivasta, kun ei ollut valosaastetta. Kuu ei ole edes täysi, mutta se loi tielle meistä vahvat varjot, terävämmät kuin katuvalot. Tätä luonnon omaa talvivaloa ei tajua, kun elää koko ajan tuolla katuvalojen maailmassa. Ei todellakaan ollut pimeää, kun kuu ja tähdet ja revontulet valaisiavat. Sitten käytiin saunassa, ja pojat olivat tunnistaneet taivaalta Cassiopeian. Se on se kaksoisveen näköinen tähtikuvio.

Huomenna suunnitellaan lähtevämme jo aamusella tuohon Posion tien varressa kulkevalle ladulle, joka ei kuulemma ole mäkinen. Jos siinä voisi hiihtää tasaisemmin, ei niin hikeentyisi heti, ja voisi jo hiihtää pitemmästi. Jos vaikka tämä tauti tästä tippuisi tuonne ladun varteen.