Eilinen oli niin kuuma niin kuuma päivä. Me suunnattiin keskustaan, ja koska ei ollut buukattu shuttlea etukäteen ja se oli moneen reissuun jo varattu, niin mentiin juna-asemalle bussilla. Se otti meidät tuosta parkkipaikan kohdalta, kun Aku ehti juosta sen huitomalla pysäyttämään, vaikkei siinä ollut pysäkkiä.
Mentiin Loopille, tehtiin kierros ruskealla linjalla ja nähtiin siis tuo ydiskeskusta siitä sekä Chicago-joki. Sitten käveltiin Willis-tornille eli entiselle Sears Towerille, joka on yhä läntisen maailman korkein rakennus. Näköalakerros oli 103., kun esim. Empire State Buildingissa se on 102. Willis Towerissa pystyi seisomaan läpinäkyvän lattian päällä ja siis näkemään suoraan alas jalkojensa alta, mutta olin vähän tuohon pettynyt, koska se oli vain sellainen pieni syvennys, tai kolme sellaista. Kuvat tuli kuitenkin otettua. Sää oli niin kuuma, ettei näkyvyys ollut kovin hyvä, siis ympäristöön.
Innostuttiin tekemään ostoksia turistishopista: Jussi osti Blues Brothers -teepaidan, minä hatun ja Chicago-teepaidan, Aku rannekkeen.
Aku olisi halunnut kävellä pari kilometriä John Hancock -tornille, jonka alakerrassa on Cheese Factory, mutta pidin pintani ja ajettiin osa matkasta metrolla. Tarkoitus oli syödä juustokakkulounas, mutta kun siellä saikin oikeaa ruokaa, niin syötiin sitten margaritojen ja oluiden ja suklaapirtelöiden kera. Tosin päädyin salaattiin, koska haluttiin ne juustokakut jälkiruoaksi.
Jaaha, taitaa olla shuttle-aika. Jatkan lentokentällä.
Jatkuu 1.7. aamuyöllä, uneton Oulussa.
Enpä jatkanut, koska matkaan tuli pientä mutkaisuutta. Myrskyn takia lentomme oli myöhässä, joten emme olisi ehtineet jatkolennolle. Selvitimme lähtötiskillä piiitkän aikaa (ehkä tunti?), saadaanko vaihdettua lennot eri yhtiölle. Ensin tosin ehdottivat yöpymistä Bostonissa tai Chicagossa vielä, muttei se oikein houkutellut. Asiaa vaikeutti se, että olimme maksaneet matkatoimiston kautta - eikä sinne auttanut soittaa, koska Suomessa oli jo perjantai-ilta ja puljut kiinni. Lisäksi mun ja miesväen varaukset olivat erilliset ja lisäksi American Airlines aina ylibuukkaa lentonsa. Noo, setvittiin siinä kahden virkailijan voimin. Yhtäkkiä selvisi, että Aku ja Jussi pääsevät AA:n lennolle, mutta matkatavarat pitäisi tsekata Bostonissa uudestaan. Olin tuhlannut omat taalani, joten Jussi työnsi mulle äkkiä tukun seteleitä (kuulostaapa vöyräältä!), halittiin hyvästit, ja miehet menivät AA:n tiskille tsekkaamaan paikat. Minä jäin vielä odottamaan ja yrittämään ja varauduin siis Boston-yöhön. Muttei monta minuuttia kulunut, niin minäkin mahduin koneeseen ja juoksin poikien perään: laukut saatiin tsekattua Hesaan asti ja minulle paikatkin. Jussin ja Akun piti Bostonissa jonottaa tsekkaamaan paikat - ja siellä oli vielä jokin tietsikkaviivytys -, joten ei jäänyt juuri aikaa välilaskuilla ylimääräiseen. Chicagossa ehdittiin napata lounasta.
Eilisen liikuntasuoritus tuli siinä, kun varmaan puoli tuntia raahattiin laukkuja pitkin Hesan parkkitalo(j)a etsimässä autoa. Muuten tuli toista vuorokautta istumista, istumista, istumista. Sauna oli lämmin kotona (kiitos, Heta!), kun tultiin ennen kymmentä. Nyt pitäisi nukkua enemmän kuin muutama tunti yössä, mutta on tässä nälkäkin. Illan ruisleipäpläjäys ei sitten vissiin enää auta, paitsi että se kipristeli yön aikana mahassa.
perjantai 29. kesäkuuta 2012
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Tänään: Chicago
Kuuma! Vielä auringon laskettua 87 F-astetta. Vähennä siitä 32 ja jaa 1,8:lla, niin saat celsiukset.
Mentiin keskustaan, lähdettiin kävelemään kohti Millenium-puistoa. Matkan varrella oli vanha rakennus, jonka huomasimme kulttuuritaloksi. Astuimme portaille, ja heti meitä hyökkäsi puhuttelemaan pyörätuolissa istuva vanha ukko. Neuvoi, mitä kulttuuritalossa on ja että puistossa näkee puoli kahdeksalta ilmaiseksi screeniltä Giselle-baletin suorana oopperatalosta. Neuvoi myös että kannattaa ostaa CTA-passi, jolla voi vuorokauden ajan ajella julkisilla niin paljon kuin jaksaa. Tunsi Sibeliuksen ja Finlandian.
Mentiin sisään ja alettiin katsella esitteitä. Portaiden juuressa istui vanha täti, joka iski heti kiinni: kertoi toka kerroksen hienosta kupolista, talon ilmaisista taidenäyttelyistä, jälleen taas ilmaiskonsertista, ilmaisesta Lincoln Parkin zoosta yms.
Ihme vanhuksia, jotka ryntäävät neuvomaan turisteille ilmaisia nähtävyyksiä!
Me ihailtiin se kupoli, katsottiin kuolema-aiheinen näyttely, mentiin Millennium-puistoon, kuvattiin Papua, jatkettiin Grant-puistoon, nähtiin Buckingham-suihkulähde (ja Michigan-järvi ja kauniita purjeveneitä), kuunneltiin hetki Giselleä ja nautittiin kuumuudesta.
Huominen päivä kokonaan Chicagossa, jonka siluetti on minusta kaunis pilvenpiirtäjineen ja vanhoine rakennuksineen. Pitää ruveta suunnittelemaan, mitä tehdään. Loopin ainakin haluan kiertää junalla, joka kulkee katutason yläpuolella.
Mentiin keskustaan, lähdettiin kävelemään kohti Millenium-puistoa. Matkan varrella oli vanha rakennus, jonka huomasimme kulttuuritaloksi. Astuimme portaille, ja heti meitä hyökkäsi puhuttelemaan pyörätuolissa istuva vanha ukko. Neuvoi, mitä kulttuuritalossa on ja että puistossa näkee puoli kahdeksalta ilmaiseksi screeniltä Giselle-baletin suorana oopperatalosta. Neuvoi myös että kannattaa ostaa CTA-passi, jolla voi vuorokauden ajan ajella julkisilla niin paljon kuin jaksaa. Tunsi Sibeliuksen ja Finlandian.
Mentiin sisään ja alettiin katsella esitteitä. Portaiden juuressa istui vanha täti, joka iski heti kiinni: kertoi toka kerroksen hienosta kupolista, talon ilmaisista taidenäyttelyistä, jälleen taas ilmaiskonsertista, ilmaisesta Lincoln Parkin zoosta yms.
Ihme vanhuksia, jotka ryntäävät neuvomaan turisteille ilmaisia nähtävyyksiä!
Me ihailtiin se kupoli, katsottiin kuolema-aiheinen näyttely, mentiin Millennium-puistoon, kuvattiin Papua, jatkettiin Grant-puistoon, nähtiin Buckingham-suihkulähde (ja Michigan-järvi ja kauniita purjeveneitä), kuunneltiin hetki Giselleä ja nautittiin kuumuudesta.
Huominen päivä kokonaan Chicagossa, jonka siluetti on minusta kaunis pilvenpiirtäjineen ja vanhoine rakennuksineen. Pitää ruveta suunnittelemaan, mitä tehdään. Loopin ainakin haluan kiertää junalla, joka kulkee katutason yläpuolella.
tiistai 26. kesäkuuta 2012
Tomorrow to Chicago
Lopultakin kuuma ilma! Oikein sopiva paiva leipoa pullaa amerikansukulaisille... ;) Kunhan miehet kotiutuvat shoppailemasta, niin lahdetaan katsomaan joitain putouksia, eli on tiedossa jonkin verran ulkoilua. En kesta tata amerikkalaista tapaa, etta lyhyetkin matkat ajetaan autolla. Ja kun ruokaa on tarjolla koko ajan ja paljon (esim. aamiaiseksi pekonia, munakasta, jossa oli vahan vihanneksia, muffineita, valmiiksi voideltuja paahtoleipia, hilloa yms), niin tulee kohteliaisuudesta syotya liikaa. Taytyy laittaa lentomatkaksi sitten mekko paalle, kun housut alkavat kiristaa. Loppukesa on salaattikesa.
Huomenna ajellaan Chicagoon ja luultavasti jo iltasella paastaan ramppaamaan cityn katuja, eli sitten mennaan meidan malliin eli askelia kertynee. Torstai kuljetaan siella myos ja sitten perjantaina iltapaivalla lahtee lento kotia kohti Bostonin ja Reykjavikin kautta. Helsingista ajetaan autolla Ouluun, koska ei ollut sopivia lentoja (taisi olla yksi kallis lento, mutta autolla kun paasee heti liikkeelle, niin ollaan sitten alkuyosta jo kotona).
Kun tietaa, etta matka loppuu kohta, sita alkaa odotella jo saunaa ja omia asioita.
Huomenna ajellaan Chicagoon ja luultavasti jo iltasella paastaan ramppaamaan cityn katuja, eli sitten mennaan meidan malliin eli askelia kertynee. Torstai kuljetaan siella myos ja sitten perjantaina iltapaivalla lahtee lento kotia kohti Bostonin ja Reykjavikin kautta. Helsingista ajetaan autolla Ouluun, koska ei ollut sopivia lentoja (taisi olla yksi kallis lento, mutta autolla kun paasee heti liikkeelle, niin ollaan sitten alkuyosta jo kotona).
Kun tietaa, etta matka loppuu kohta, sita alkaa odotella jo saunaa ja omia asioita.
lauantai 23. kesäkuuta 2012
Melontaa ja haariehaa
Kirjoitan amerikkalaisella koneella, joten pisteet puuttuvat kirjainten paalta.
Nyt ollaan Yla-Michiganissa, jonne tultiin pari paivaa sitten vuokra-autolla Minneapolisista-St.Paulista, ja sinne lennettiin Kalispellista 20.6. Matkalla kaytiin Wisconsinin Oulussa, jossa tavattiin seta, joka oli tutkinut suomalaisperheiden historioita ja puhui myos suomea. Ko. pariskunnalla oli mansikkatila, ja antoivat meille mukaan muutaman litran mansikoita - no, olin iloinen, vaikka olivat ne sitten yhta mauttomia kuin kahvinsa oili laihaa (kuin vihreaa teeta).
Tanaan melottiin Autrain-joella muutama tunti eli yhteensa 7,5 mailia. Oli mukavaa, rentoa ja leppoisaa, ja virtaa oli sen verran ettei paljon tarvinut muuta meloa kuin ohjata. Valilla pysahdyttiin syomaan evasleipia ja uimaan. Oli niin niin niin niin mukavaa. Pati ja Mandi olivat mukana, tietysti Jussi ja Aku myos. Ei ollut edes kovin paljon ruuhkaa joella, sai aika lailla rauhassa meloskella.
Melonnan jalkeen viela kaytiin Jussin pikkuserkun haissa, mutta siella oli niin paljon ihmisia ja meluisaa, ettei oikein edes voinut jutella kenenkaan kanssa kunnolla. Ja kieltamatta tuo paivan urheilusuoritus jo vasytti - miksei eilisiltainen juhannusvalvontakin.
Michigan vaikenee. Kuvat muuten menivat Aleksin koneen mukana kohti kotia, mutta ehka niita joskus myohemmin tanne lisaan. Jussi melkein uitti tanaan kameransa, mutta ne melomiskuvat sentaan pelastuivat - kamera ehka on entinen.
Nyt ollaan Yla-Michiganissa, jonne tultiin pari paivaa sitten vuokra-autolla Minneapolisista-St.Paulista, ja sinne lennettiin Kalispellista 20.6. Matkalla kaytiin Wisconsinin Oulussa, jossa tavattiin seta, joka oli tutkinut suomalaisperheiden historioita ja puhui myos suomea. Ko. pariskunnalla oli mansikkatila, ja antoivat meille mukaan muutaman litran mansikoita - no, olin iloinen, vaikka olivat ne sitten yhta mauttomia kuin kahvinsa oili laihaa (kuin vihreaa teeta).
Tanaan melottiin Autrain-joella muutama tunti eli yhteensa 7,5 mailia. Oli mukavaa, rentoa ja leppoisaa, ja virtaa oli sen verran ettei paljon tarvinut muuta meloa kuin ohjata. Valilla pysahdyttiin syomaan evasleipia ja uimaan. Oli niin niin niin niin mukavaa. Pati ja Mandi olivat mukana, tietysti Jussi ja Aku myos. Ei ollut edes kovin paljon ruuhkaa joella, sai aika lailla rauhassa meloskella.
Melonnan jalkeen viela kaytiin Jussin pikkuserkun haissa, mutta siella oli niin paljon ihmisia ja meluisaa, ettei oikein edes voinut jutella kenenkaan kanssa kunnolla. Ja kieltamatta tuo paivan urheilusuoritus jo vasytti - miksei eilisiltainen juhannusvalvontakin.
Michigan vaikenee. Kuvat muuten menivat Aleksin koneen mukana kohti kotia, mutta ehka niita joskus myohemmin tanne lisaan. Jussi melkein uitti tanaan kameransa, mutta ne melomiskuvat sentaan pelastuivat - kamera ehka on entinen.
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Columbia River
White Salmon, Washington, tunnin ajon päästä Portlandista itään.
Päivät ovat niin täysiä, ettei blogia ehdi juuri päivittää, varsinkin kun konetta pitää yleensä aina jonottaa. Kuvien lataaminen ensin koneelle ja sitten tänne on uuvuttavan hidasta, mutta ehkä jossain välissä jotain ehtii laittaa. Nytkin on käytössä juuri se kone, jossa ei ole minun ottamiani kuvia.
Me tultiin White Salmoniin, yhden ruokakaupan pikkukaupunkiin, perjantaina. Tie kulki Portlandin tältä puolelta lähtien Columbia-joen vartta pitkin. Taivaanranassa näkyvät välillä Mt. Hood, välillä Mt. Adams ja joku muukin lumihuippuinen vuori. Matkan varrella pysähdyimme katsomaan kovasti mainostettua Multhanoma Fallsia, joka on 189 metriä korkea putous kahtena portaana. Se oli minulle vähän pettymys, koska olin kuvitellut putouksen olevan isossa joessa, mutta se olikin tunturipuron kaltainen liru, joka tuli kyllä korkealta. Lähdettiin poikien kanssa patikoimaan putouksen yläpuolelle, mutta sieltä sitten kovan nousun jälkeen löytyi vain se puro, eikä itse putouksen lähelle enää päässyt. Tulipa taaperrettua tuo nousu ja toista mailia yhteen suuntaan, joten päivän liikuntasuoritus saatiin tilille. Muuten täällä patikoinnit ovatkin olleet enemmän autossa istumista.
Lauantaina siis lähdettiin ihan haikkaamaan, laitettiin lenkkaria jalkaan ja vesipulloja reppuun. Me mentiin luonnonpuistoon tutkimaan paria luolaa, joista toisessa oli joskus säilytetty juustoa, toisesta taas saatu jäätä. Tuonne juustoluolaan mentiin aika pitkällekin taskulamppujen kanssa, mutta jääluolassa en tarjennut kauan olla, kun jäästä ja kylmästä saa nauttia kotonakin. Oli siellä jokunen komea jäästalagmiitti eli luolan katosta roikkuva jääpuikko. Kolmas kohde oli vanhan intiaanireitin varrella olevat luonnolliset sillat: Laava oli ne muodostanut, kun laavavirta oli ensin jähmettynyt pinnasta, ja kun sen tekemä onkalo oli tyhjentynyt, osa tunnelin katosta oli romahtanut matalaksi kanjoniksi, mutta joissain kohti ehkä puunjuurien kannattamana se oli jäänyt syvänteen yli meneviksi kivisilloiksi. Todellakaan mistään patikoinnista ei ollut kyse, kun lähinnä käveltiin parkkipaikalta kohteelle ja takaisin.
Eilen vierailtiin Maryhillin museossa. Paikallinen pohatta ja öky Sammy Hill oli aikanaan ystävystynyt mm. Romanian kuningattaren Marian kanssa ja rahdannut tämän tavaroita museoon. Sen lisäksi siellä oli kokoelma sekä vanhaa (mm. Rodinin veistoksia) että uutta taidetta, intiaanien historiaa yms. Ihan mielenkiintoinen museo komealla paikalla Columbia-joen varrella. Muutaman mailin päähän ukkeli oli rakennuttanut Stonehenge-kopion eka maailmansodassa kaatuneiden muistoksi. Paikka oli täältä itään, ja maasto oli siellä karua ja kuivaa.
Palatessa pysähdyttiin katsomaan vanhoja kivipiirroksia, mutta sitä parasta ja suurinta (She Who Sees All) ei päästy näkemään, kun paikka oli suljettu. Voimalapadon alta oli pelastettu ja parkkipaikan lähelle rahdattu yksittäisiä pienempiä piirroksia, jotka nähtiin sen mitä kirkkaalta auringolta pystyttiin. Siinä puusta rakennetun kävelysillan alussa oli varoitus kalkkarokäärmeistä, jännittävää. palatessa nähtiin myös seeproja, kameleita, laamoja, antilooppeja ja biisoneita jonkun yksityisessä eläintarhassa, jonka liepeillä oli autotie, muttei lupaa nousta autosta.
Täällä on käyty mielenkiintoisia keskusteluista paitsi kulttuuriemme eroista ja suomalaisuudesta ja sukulaisuudesta myös uskonnoista. Isäntäväkemme ovat baha'ita. Olemme saaneet persialaisia ruokia, koska talon isäntä Souroush on lähtöisin Iranista, ja hänen äitinsä täällä toimii huushollerskana. Keittää mainiota persialaista teetä ja tiskaa ja passaa. Mummo puhuu huonosti englantia, ja vähän se säälittää, kun eivät lapsenlapsetkaan hänen kanssaan puhu hänen omaa kieltään.
Ennen tänne tuloa oltiin pari yötä Keizerissa, Salemin kylkiäiskaupungissa pikkuserkkuni Edenin ja hänen miehensä Willien luona. Sieltä käsin toki käytiin ihan nokko patikoinnilla Silver Fallsin luonnonpuistossa. Ei sekään pitkä kävely ollut, mutta mentiinpä kuitenkin kävelemällä katsomaan putouksia ja yhden isohkon putouksen taaakse. Se oli hieno paikka. Siellä on aikanaan kuvattu Viimeinen mohikaani, joten pitääpä jostain kaivaa se leffa ja katsoa sitten kotona.
Keizerissa kävimme mielenkiintoisia keskusteluita muun muassa mustien ja meksikaanien asemasta. Enpä olisi uskonut, että vielä on niin eriarvoista kohtelu, kun ei kuitenkaan olla ihan etelävaltioissa. Perheen inkkari-meksikolainen miniä oli esim. ollut itkevän lapsen kanssa päivystyksessä, ja järkiään kaikki olivat menneet vuorossa ohi. Samainen Chrystal oli ollut hammasleikkauksessa, ja jotenkin lääkäri oli unohtanut kirjoittaa kipulääkereseptin, kunnes suomalaisjuurinen pikkuserkkuni oli puuttunut asiaan ja käynyt sen vaatimassa. Myös Willie, Edenin Etelä-Lousianasta kotoisin oleva mustaihoinen mies kertoi, että jos lääkemääryksen hänkin haluaa, niin vaimo on otettava mukaan. Mustien asema on kuulemma vähän parantunut, kun Oregoniin on tullut enemmän meksikolaisia: nämä ovat nyt silmätikkuna ratsioissa.
Sää on ollut kaunis ja lämmin, viime päivinä jopa kuuma. Eilen tuuli kovasti. Nyt on pilvistä ja siis hiukan viileämpää, muttei se haittaa, kun ollaan menossa Portlandiin.
Otsikkoon pitää vielä viitata en verran, että tuo Columbia River on aivan mahtava. Hood Riverin kaupunki vastarannalla eli Oregonissa on mm. USAn suosituimpia windsurfing-kohteita. Tuo joki on niin iso ja mahtava ja uljas ja upea - ja sen rannat jylhät. Awesome.
Päivät ovat niin täysiä, ettei blogia ehdi juuri päivittää, varsinkin kun konetta pitää yleensä aina jonottaa. Kuvien lataaminen ensin koneelle ja sitten tänne on uuvuttavan hidasta, mutta ehkä jossain välissä jotain ehtii laittaa. Nytkin on käytössä juuri se kone, jossa ei ole minun ottamiani kuvia.
Me tultiin White Salmoniin, yhden ruokakaupan pikkukaupunkiin, perjantaina. Tie kulki Portlandin tältä puolelta lähtien Columbia-joen vartta pitkin. Taivaanranassa näkyvät välillä Mt. Hood, välillä Mt. Adams ja joku muukin lumihuippuinen vuori. Matkan varrella pysähdyimme katsomaan kovasti mainostettua Multhanoma Fallsia, joka on 189 metriä korkea putous kahtena portaana. Se oli minulle vähän pettymys, koska olin kuvitellut putouksen olevan isossa joessa, mutta se olikin tunturipuron kaltainen liru, joka tuli kyllä korkealta. Lähdettiin poikien kanssa patikoimaan putouksen yläpuolelle, mutta sieltä sitten kovan nousun jälkeen löytyi vain se puro, eikä itse putouksen lähelle enää päässyt. Tulipa taaperrettua tuo nousu ja toista mailia yhteen suuntaan, joten päivän liikuntasuoritus saatiin tilille. Muuten täällä patikoinnit ovatkin olleet enemmän autossa istumista.
Lauantaina siis lähdettiin ihan haikkaamaan, laitettiin lenkkaria jalkaan ja vesipulloja reppuun. Me mentiin luonnonpuistoon tutkimaan paria luolaa, joista toisessa oli joskus säilytetty juustoa, toisesta taas saatu jäätä. Tuonne juustoluolaan mentiin aika pitkällekin taskulamppujen kanssa, mutta jääluolassa en tarjennut kauan olla, kun jäästä ja kylmästä saa nauttia kotonakin. Oli siellä jokunen komea jäästalagmiitti eli luolan katosta roikkuva jääpuikko. Kolmas kohde oli vanhan intiaanireitin varrella olevat luonnolliset sillat: Laava oli ne muodostanut, kun laavavirta oli ensin jähmettynyt pinnasta, ja kun sen tekemä onkalo oli tyhjentynyt, osa tunnelin katosta oli romahtanut matalaksi kanjoniksi, mutta joissain kohti ehkä puunjuurien kannattamana se oli jäänyt syvänteen yli meneviksi kivisilloiksi. Todellakaan mistään patikoinnista ei ollut kyse, kun lähinnä käveltiin parkkipaikalta kohteelle ja takaisin.
Eilen vierailtiin Maryhillin museossa. Paikallinen pohatta ja öky Sammy Hill oli aikanaan ystävystynyt mm. Romanian kuningattaren Marian kanssa ja rahdannut tämän tavaroita museoon. Sen lisäksi siellä oli kokoelma sekä vanhaa (mm. Rodinin veistoksia) että uutta taidetta, intiaanien historiaa yms. Ihan mielenkiintoinen museo komealla paikalla Columbia-joen varrella. Muutaman mailin päähän ukkeli oli rakennuttanut Stonehenge-kopion eka maailmansodassa kaatuneiden muistoksi. Paikka oli täältä itään, ja maasto oli siellä karua ja kuivaa.
Palatessa pysähdyttiin katsomaan vanhoja kivipiirroksia, mutta sitä parasta ja suurinta (She Who Sees All) ei päästy näkemään, kun paikka oli suljettu. Voimalapadon alta oli pelastettu ja parkkipaikan lähelle rahdattu yksittäisiä pienempiä piirroksia, jotka nähtiin sen mitä kirkkaalta auringolta pystyttiin. Siinä puusta rakennetun kävelysillan alussa oli varoitus kalkkarokäärmeistä, jännittävää. palatessa nähtiin myös seeproja, kameleita, laamoja, antilooppeja ja biisoneita jonkun yksityisessä eläintarhassa, jonka liepeillä oli autotie, muttei lupaa nousta autosta.
Täällä on käyty mielenkiintoisia keskusteluista paitsi kulttuuriemme eroista ja suomalaisuudesta ja sukulaisuudesta myös uskonnoista. Isäntäväkemme ovat baha'ita. Olemme saaneet persialaisia ruokia, koska talon isäntä Souroush on lähtöisin Iranista, ja hänen äitinsä täällä toimii huushollerskana. Keittää mainiota persialaista teetä ja tiskaa ja passaa. Mummo puhuu huonosti englantia, ja vähän se säälittää, kun eivät lapsenlapsetkaan hänen kanssaan puhu hänen omaa kieltään.
Ennen tänne tuloa oltiin pari yötä Keizerissa, Salemin kylkiäiskaupungissa pikkuserkkuni Edenin ja hänen miehensä Willien luona. Sieltä käsin toki käytiin ihan nokko patikoinnilla Silver Fallsin luonnonpuistossa. Ei sekään pitkä kävely ollut, mutta mentiinpä kuitenkin kävelemällä katsomaan putouksia ja yhden isohkon putouksen taaakse. Se oli hieno paikka. Siellä on aikanaan kuvattu Viimeinen mohikaani, joten pitääpä jostain kaivaa se leffa ja katsoa sitten kotona.
Keizerissa kävimme mielenkiintoisia keskusteluita muun muassa mustien ja meksikaanien asemasta. Enpä olisi uskonut, että vielä on niin eriarvoista kohtelu, kun ei kuitenkaan olla ihan etelävaltioissa. Perheen inkkari-meksikolainen miniä oli esim. ollut itkevän lapsen kanssa päivystyksessä, ja järkiään kaikki olivat menneet vuorossa ohi. Samainen Chrystal oli ollut hammasleikkauksessa, ja jotenkin lääkäri oli unohtanut kirjoittaa kipulääkereseptin, kunnes suomalaisjuurinen pikkuserkkuni oli puuttunut asiaan ja käynyt sen vaatimassa. Myös Willie, Edenin Etelä-Lousianasta kotoisin oleva mustaihoinen mies kertoi, että jos lääkemääryksen hänkin haluaa, niin vaimo on otettava mukaan. Mustien asema on kuulemma vähän parantunut, kun Oregoniin on tullut enemmän meksikolaisia: nämä ovat nyt silmätikkuna ratsioissa.
Sää on ollut kaunis ja lämmin, viime päivinä jopa kuuma. Eilen tuuli kovasti. Nyt on pilvistä ja siis hiukan viileämpää, muttei se haittaa, kun ollaan menossa Portlandiin.
Otsikkoon pitää vielä viitata en verran, että tuo Columbia River on aivan mahtava. Hood Riverin kaupunki vastarannalla eli Oregonissa on mm. USAn suosituimpia windsurfing-kohteita. Tuo joki on niin iso ja mahtava ja uljas ja upea - ja sen rannat jylhät. Awesome.
perjantai 8. kesäkuuta 2012
Kalispell katsottu
Lakeside ja Kalispell alkaa olla kaluttu. Sää on ollut niin vaihteleva, että se on asettanut rajoituksia lomailulle. Glacier Park jäi käymättä, koska sinne ei kannata mennä vesisateessa, ja ne pari aurinkoista päivää, jotka ovat olleet, oli varattu muulle ohjelmalle. Itse asiassa alkureissusta oli poutaa, mutta silloin tosiaan oli vielä muuta hommaa. Mutta mitäpä tuosta, kyllä maisemia, luonnonpuistoja ja patikkareittejä maailmassa riittää. Me ollaan kuitenkin lomalla, eikä ole tarkoitus käyttää sitä stressaamiseen.
Se täytyy myöntää, että maisemat täällä ovat upeat ja mielenkiintoiset. En lakkaa ihastelemasta Kalliovuoria, joille maanantaina vielä tuli hiukan lisää lunta, niin ne erottuvat itäistä taivasta vasten jylhänä rivinä. Tuo järvi on myös mahtava ja rannat, joissa riittää silmälle virikettä. Välillä on maisema kuin Kuusamossa – kuten eilen kun vietiin Heta telttailemaan Tally Laken rannalle -, mutta sitten taas nuo vuoret muistuttavat, että täällä liikutaan vähän suuremmissa korkeuseroissa. Tämä Flathead Valley on sitten ihan lattana laakso tässä välissä. Jotenkin hassua, miten vuoret alkavat yhtäkkiä ihan tasaisen aukean reunalta. On tuossa järven ympärillä korkeuseroja, tosiaan kuusamomaista maisemaa, ja Tally oli ihan semmoinen kanjonimainen, jylhä järvi. Tuli Julma-Ölkky mieleen.
Tänään käytiin kirjakaupassa ja Norm's Newsissä pikkulounaalla ja sitten taas yksissä graduation-juhlissa. Aika samaa kaavaa ovat noudattaneet, mutta toki talot, perheet, vieraat ja uoat ovat olleet erilaiset. Ihan jännä on ollut nähdä noita erilaisia koteja. Hetaa kaikilla tulee ikävä (enkä ihmettele), tänäänkin Brin porukat halusivat pitää sen itsellään.
Huomenna lähdetään ajelemaan kohti Seattlea. Matkaan mennee aikaa kymmenisen tuntia, riippuu vähän pysähdyksen määrästä ja pituudesta. Toki meillä on huomenna kolme kuskia, niin osa voi vaikka nukkua välillä. Spokaneen asti kuulemma on ihan kiva ajo ja Spokane nätti kaupunki, mutta sitten on piiiiiiiiiiitkä lättänä tie edessä, ennen kuin aletaan lähestyä länsirannikkoa. Idahon läpi siis körötellään ja saavutaan Washingtonin osavaltioon yöpymään. Sunnuntai on tarkoitus katsella Seattlea.
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Sataa ja myrskyää
Ei sää suosi nyt ulkoilmaelämää Lakesidessa. Sen verran kuntoiltiin aamulla, että tyhjennettiin Swensonien vene vedestä ja vedettiin ylemmäs rantaan. John oli jättänyt viestin, että Kelly vetäisi sitä ylemmäs. Minä sanoin, että me voidaan Aleksin kanssa se tehdä. Mutta sitten naapuri soitti ja sanoi veneen olevan veden vallassa, ja rantaan piti lähteä heti. Se näkyy naapurista paremmin, tänne on pensaita edessä. Tuntia aiemmin vene oli vielä ollut kuivilla, mutta nyt aallot löivät yli perän, niin että vene oli puolillaan vettä. Se siis piti saada ensin ylemmäs, että kannatti edes yrittää tyhjentää. Minä herätin Aleksi kolmanneksi, ja sitten venettä kiskottiin ja kiskottiin ylemmäs. Koko ajan satoi. Järvi on harmaa ja tyrskyinen. Eilisessä lehdessä varoitettiin tulvista: Flathead Riverin vesi oli jossain jo noussut melkein metrin verran eli kolme jalkaa.
Heta meni treffeille Kalispelliin, me tultiin Aleksin kanssa laiskottelemaan kotiin. Kelly ja John lähtivät lapsenlapsensa eskari-graduationiin Columbia Fallsiin.
Eilen tiistaina me ajettiin Bigforkiin, jossa on yksi katu tehty vanhan jenkkikaupungin näköiseksi. Oli siinä pari aitoa vanhaa rakennusta vielä tallessa Electric Avenuella - aikanaan ensimmäisellä sähköt saaneella kadulla. Nätti kaupunki, paljon kuppiloita ja turistiroinakauppoja. Käytiin lounaalla perinteisessä burgeripaikassa, ja yhdestä kaupasta ostin huckleberry-hunajaa ja -lemonadejauhetta. Käytiin myös ostamassa liput tämäniltaiseen musikaaliin 9 to 5. Palatessa ajettiin Kalispelliin ja käytiin kirjakaupassa: Heta oli voittanut myös sinne lahjakortin ja löysi sieltä kiinnostavan kirjan - ja niin löysi myös Aleksi. Minua paleli ja väsytti kovasti, joten me tultiin ajoissa kotiin.
Tuo huckleberry (liekö sukua Mark Twainin Finnille) on täkäläinen villi marja, mustikan tapainen mutta maukkaampi. Siitä on kaikenlaisia tuotteita täällä, mutta esimerkiksi Michiganissa se ei kuulemma kasva. Se on kyllä tuotteistettu hyvin. Minä olen maistanut sitä täytekakussa, jäätelössä ja sundaessa. Ostin tänään myös pikku purkin hilloa, itselle tuliaiseksi.
Maanantaina oli nätti ja jopa lämmin ilma. Aloitettiin päivä Kellyn kanssa käymällä reilun tunnin patikoinnilla tuossa vastarannan kukkuloilla, luterilaisen leirikeskuksen reiteillä. Täällähän ei mikään ole yhteiskunnan ylläpitämää ja ilmaista. Vastarannalta oli hyvät näkymät tänne päin ja järvelle. Kun Heta meni treffeille (se oli voittanut lauantain partyssa 50 taalaa ja kulutti sitä lounaaseen kavereidensa kanssa), me mentiin Aleksin kanssa patikoimaan Lone Pine Parkiin (maksettiin vain 5 taalaa parkkeeraamisesta). Sieltä ylhäältä oli hienot näkymät yli koko kaupungin ja laakson. Kävelimme alas kukkulalta ja sitten taas ylös, jossa kierrettiin jokin pikku näköalareitti. Taas yli tunti tuli trampattua.
Viikonloppuna oli niitä partyja, ja lauantaina lisäksi ajeltiin tuon järven ympäri ja opeteltiin tankkaamaan auto amerikkalaisittain. Eka paikassa ei kortti suostunut toimimaan, joten haettiin sitten toinen paikka, jossa pystyi maksamaan kassalle. Oli sekin monimutkaista: ensin piti käydä ilmottautumassa kassalle, sitten ei saatu bensaa tulemaan, haettiin apua - se bensapistoolin teline ei noussut itse ylös kuten meillä vaan piti itse nostaa, jolloin aine alkoi virrata - ja lopulta saatiin tankki täyteen. Tänään piti taas tankata, mutta nyt onnistui ihan nätisti korttiautomaatista. Nämä mäkiset maastot näköjään vievät paljon polttoainetta, kenties tuo automaattivaihteistokin.
Lauantai-iltana vein Hetan kaupunkiin niiden graduation-bileisiin - ja hain pois viideltä aamulla. Se tapahtuma oli valvottu, ja siellä oli ruokaa ja juomaa ja arpajaisia: pääpalkintoina auto ja 1500 dollaria. Heta oli voittanut myös kaksi jäätelökorttia, jotka tuhottiin eilen Bigforkissa. Oli hiukan kylmä, mutta jäätelö aina maistuu.
Sunnuntaina käytiin Kellyn ja Johnin kanssa vesillä, me Aleksin kanssa kajakeilla, he kanootilla. Tehtiin aika pitkä reissu tuossa ympäri lahtea. Laitan tänne taas kuvia Kalispellista ja Lakesiden maisemista, kun jaksan niitä ladata.
Heta meni treffeille Kalispelliin, me tultiin Aleksin kanssa laiskottelemaan kotiin. Kelly ja John lähtivät lapsenlapsensa eskari-graduationiin Columbia Fallsiin.
Eilen tiistaina me ajettiin Bigforkiin, jossa on yksi katu tehty vanhan jenkkikaupungin näköiseksi. Oli siinä pari aitoa vanhaa rakennusta vielä tallessa Electric Avenuella - aikanaan ensimmäisellä sähköt saaneella kadulla. Nätti kaupunki, paljon kuppiloita ja turistiroinakauppoja. Käytiin lounaalla perinteisessä burgeripaikassa, ja yhdestä kaupasta ostin huckleberry-hunajaa ja -lemonadejauhetta. Käytiin myös ostamassa liput tämäniltaiseen musikaaliin 9 to 5. Palatessa ajettiin Kalispelliin ja käytiin kirjakaupassa: Heta oli voittanut myös sinne lahjakortin ja löysi sieltä kiinnostavan kirjan - ja niin löysi myös Aleksi. Minua paleli ja väsytti kovasti, joten me tultiin ajoissa kotiin.
Tuo huckleberry (liekö sukua Mark Twainin Finnille) on täkäläinen villi marja, mustikan tapainen mutta maukkaampi. Siitä on kaikenlaisia tuotteita täällä, mutta esimerkiksi Michiganissa se ei kuulemma kasva. Se on kyllä tuotteistettu hyvin. Minä olen maistanut sitä täytekakussa, jäätelössä ja sundaessa. Ostin tänään myös pikku purkin hilloa, itselle tuliaiseksi.
Maanantaina oli nätti ja jopa lämmin ilma. Aloitettiin päivä Kellyn kanssa käymällä reilun tunnin patikoinnilla tuossa vastarannan kukkuloilla, luterilaisen leirikeskuksen reiteillä. Täällähän ei mikään ole yhteiskunnan ylläpitämää ja ilmaista. Vastarannalta oli hyvät näkymät tänne päin ja järvelle. Kun Heta meni treffeille (se oli voittanut lauantain partyssa 50 taalaa ja kulutti sitä lounaaseen kavereidensa kanssa), me mentiin Aleksin kanssa patikoimaan Lone Pine Parkiin (maksettiin vain 5 taalaa parkkeeraamisesta). Sieltä ylhäältä oli hienot näkymät yli koko kaupungin ja laakson. Kävelimme alas kukkulalta ja sitten taas ylös, jossa kierrettiin jokin pikku näköalareitti. Taas yli tunti tuli trampattua.
Viikonloppuna oli niitä partyja, ja lauantaina lisäksi ajeltiin tuon järven ympäri ja opeteltiin tankkaamaan auto amerikkalaisittain. Eka paikassa ei kortti suostunut toimimaan, joten haettiin sitten toinen paikka, jossa pystyi maksamaan kassalle. Oli sekin monimutkaista: ensin piti käydä ilmottautumassa kassalle, sitten ei saatu bensaa tulemaan, haettiin apua - se bensapistoolin teline ei noussut itse ylös kuten meillä vaan piti itse nostaa, jolloin aine alkoi virrata - ja lopulta saatiin tankki täyteen. Tänään piti taas tankata, mutta nyt onnistui ihan nätisti korttiautomaatista. Nämä mäkiset maastot näköjään vievät paljon polttoainetta, kenties tuo automaattivaihteistokin.
Lauantai-iltana vein Hetan kaupunkiin niiden graduation-bileisiin - ja hain pois viideltä aamulla. Se tapahtuma oli valvottu, ja siellä oli ruokaa ja juomaa ja arpajaisia: pääpalkintoina auto ja 1500 dollaria. Heta oli voittanut myös kaksi jäätelökorttia, jotka tuhottiin eilen Bigforkissa. Oli hiukan kylmä, mutta jäätelö aina maistuu.
Sunnuntaina käytiin Kellyn ja Johnin kanssa vesillä, me Aleksin kanssa kajakeilla, he kanootilla. Tehtiin aika pitkä reissu tuossa ympäri lahtea. Laitan tänne taas kuvia Kalispellista ja Lakesiden maisemista, kun jaksan niitä ladata.
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Flathead High School
Aito amerikkalainen koulu näyttää juuri siltä kuin elokuvissa: käytävät, lokerot, tunnilta toiselle kiirehtivät oppilaat. Tässä Hetan lokero, jonka sai numerokoodilla auki.
Kaveriporukka lattialounaalla. No, olihan koulussa ruokalakin, mutta nämä taiteilijat kokoontuivat omaan paikkaan hengailemaan ja syömään. Lounaaksi oli monenlaisia vaihtoehtoja hampurilaisista salaatteihin, ja hinta oli kohtuullinen. Taidettiin me kolme syödä kympillä, vaikka meiltä kahdelta tietysti meni vierashinta.
Kuvistyön viimeistelyä: jäljennös Rudolf Koivun kuvasta, liekö ollut Koivu ja tähti -satuun. Kuva piti saada valmiiksi, koska se laitettiin lopulta koulun kirjastoon. Äiskä ja isoveli vähän auttoivat ja siveltimien pesussa. Kuvaa väritettiin vielä toisena päivänä, vaikka koulu oli näiltä päättöluokkalaisilta jo loppunut ja kuvisluokassa oli ihan toisten tunti. Kelly kertoi myöhemmin, että opettaja Ms. Cuthrie on ihan huippuluokan kuvisope. Heta ei kiellä määritelmää. (Heta oli open mielestä spectaculous oppilas.)
Tyttäreni stagella, sillä hän kävi keväällä kahdella teatterikurssilla.
Näyttelemisen lisäksi Heta suunnitteli erään näytelmän puvustuksen ja teki tämän julisteen.
Graduation 1.6.2012. Vaihto-oppilaat kävivät tavallaan junior-luokan mutta silti graduoituivat senioreiden mukana eli saivat samanlaiset diplomit, päälle mustat hunttarat ja pahvihatut päähän.
Graduated!
Meidät oli kutsuttu lauantaina Hetan ystävän Briannan juhliin. Oranssi ja musta ovat Flathead High Schoolin tunnusvärit.
Ja kenen kuva oli seuraavan päivän paikallislehden kannessa? Koska kuvateksti ei näy, kerron, että siinä Heta Nikula halaa kaveriaan Jene Amundsenia. Toimittaja ei ollut hoksannut, että Heta on vaihto-oppilas; aksentti oli lopulta niin paikallinen, että kaveritkin olivat ihmetelleet, että miten sun perhe tulee Suomesta...
Sunnuntaina olimme Natalien juhlissa, ja tässä vuosikirjan ympärillä kuvia, diplomi yms.
Heta ja Brianna, friends forever! Teimme juhliin suomalaista pullaa (voilla leivottuna) ja se sai suuret kehut ja reseptipyynnön. Unohdimme Kellyn keltaisen muovikulhon Briannan luo, ja sitä on sitten saatu metsästää päiväkaudet: kun joku oli kotona Briannalla, kulho olikin Briannan autossa ja Brianna jossain menossa. Saatiin kulho lopulta kuitenkin takaisin, vaikka pari kertaa käytiin turhaan ohi kulkiessa mutka kyselemässä sitä.
Natalien bileissä. Natalie sai huippupaperit ja stipendit vaikka kuinka moneen collegeen. Aikoi mennä Montana State Universityyn Missoulaan opiskelemaan nurserya. Natalie oli valittu aiemmin myös Homecomin Queeniksi (Hetan halaama Jene oli King) ja näkyi esiintyneen monissa näytelmissä ja isoissa rooleissa. Natalie piti myös puheen graduationissa, ja se oli todella hyvä puhe.
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Flathead Lake korkattu
Äsken jäi päivitys kesken, kun tuli illallisen aika: kalatacoja tai olisin itse sanonut -burritoja, miten vaan.
On uhattu Aleksin kanssa, että uidaan tuossa keväänkylmässä järvessä, and so we did. Välissä käytiin kuumassa uimatynnyrissä, mutta toisen uinnin jälkeen ei kyllä tehnyt enää mieli mennä sinne.
Vesi järvessä oli varmaan jotain 15-asteista. Yritin uida itseni lämpimäksi, mutta ranteita ja niskaa alkoi palella, niin en sitten enää tohtinut. Eka kerran oli mahtava tunne, kun olin niljakkaita rantakiviä pitkin tasapainoillut uimasyvyyteen ja pulahdin uimaan, niin näin edessäni sateenkaaren lumihuippuisia Kalliovuoria vasten. Wau. Toisella kerralla myös sukelsin, kun Aleksi väitti, ettei päätä kastamaton uinti ole talviturkin heittämistä. Mutta toisella kerralla tuli nopeammin lämmin ja mukava olo. Nyt on sekin tehty, niin ei jää harmittamaan. Sisukkaat, rohkeat suomalaiset.
Ajeltiin tänään myös Whitefishiin ja Big Mountainille, jossa on talviurheilukeskus ja kesälläkin sellainen kelkkakouru kuin Rukalla sekä myös köysirata, mutta ne eivät vielä olleet auki. Emme löytäneet myöskään näköalapaikkaa, johon pysähtyä tsiikailemaan. Tien varrelta kyllä oli hienoja näkymiä Whitefish-järvelle.
On uhattu Aleksin kanssa, että uidaan tuossa keväänkylmässä järvessä, and so we did. Välissä käytiin kuumassa uimatynnyrissä, mutta toisen uinnin jälkeen ei kyllä tehnyt enää mieli mennä sinne.
Vesi järvessä oli varmaan jotain 15-asteista. Yritin uida itseni lämpimäksi, mutta ranteita ja niskaa alkoi palella, niin en sitten enää tohtinut. Eka kerran oli mahtava tunne, kun olin niljakkaita rantakiviä pitkin tasapainoillut uimasyvyyteen ja pulahdin uimaan, niin näin edessäni sateenkaaren lumihuippuisia Kalliovuoria vasten. Wau. Toisella kerralla myös sukelsin, kun Aleksi väitti, ettei päätä kastamaton uinti ole talviturkin heittämistä. Mutta toisella kerralla tuli nopeammin lämmin ja mukava olo. Nyt on sekin tehty, niin ei jää harmittamaan. Sisukkaat, rohkeat suomalaiset.
Ajeltiin tänään myös Whitefishiin ja Big Mountainille, jossa on talviurheilukeskus ja kesälläkin sellainen kelkkakouru kuin Rukalla sekä myös köysirata, mutta ne eivät vielä olleet auki. Emme löytäneet myöskään näköalapaikkaa, johon pysähtyä tsiikailemaan. Tien varrelta kyllä oli hienoja näkymiä Whitefish-järvelle.
Hiking in Montana
Tämä kuntoilublogio on taas kuntoilublogi! Kävin Hetan koordinaattorin kanssa aamulla toista tunnin patikoinnilla tuossa järven toisella reunalla. Mahtavat maisemat, hengästyttävät nousut. Päivällä käytiin Aleksin kanssa yhtä pitkäkestoinen lenkki Lone Pine Parkissa, jossa korkeuserot olivat vielä jylhemmät.
Eilen oltiin ainakin tunti melomassa tuossa järvellä. Tultiin tänne Lakesideen siis tiistaina, ja olen täällä käynyt kävelylläkin iltaisin.
Eilen oltiin ainakin tunti melomassa tuossa järvellä. Tultiin tänne Lakesideen siis tiistaina, ja olen täällä käynyt kävelylläkin iltaisin.
New York 28.6.12
High Line, vanha katutason yläpuolella kulkeva tavarajunarata, josta on tehty puistomainen kävelyrata istutuksineen, taideteoksineen, lököilypaikkoineen. Oli KUUMA!
Piipahdimme Columbia Universityn kampuksella katsomassa paikallista opiskelumeininkiä. Aleksi mietti jatko- tai vaihto-opiskelumahdollisuuksia...
Harlem, jonka lukuisista kirkoista olin sarjan kuvia, mutten niitä tänne laita. Ostin Harlem Marketista parit korvikset ja tinkasin hinnan kohtuulliseksi.
Spanish Harlem, meksikolainen ateria (kaktusburritoja) paikallisessa kuppilassa, jossa pääsimme myös vessaan!
Näkemisen arvoinen kirjakauppa Strand, joka oli Union Squaren kupeessa. Ei sieltä tosin löytänyt mitään, kun kirjat eivät olleet kovin loogisessa järjestyksessä.
Union Square
Iltapalaksi maissileipää Bryant Parkissa. Ei maistunut muuten, joten meni amerikkalaisittain roskiin. Arvaapa, mitä tuossa Snapple-pullossa oikeasti on!
lauantai 2. kesäkuuta 2012
New York 27.5.2012
Coney Island
WTC, Aleksi
China Town
Kesäkääryleitä ja Tsingtaoa vietnamilaisessa ravintolassa.
Lower East Side
Brooklyn Bridge
Brooklyn
Klassinen auringonlasku
Vapaudenpatsasta ei menty katsomaan tämän lähempää - ja kuvakin on zoomattu.
Kuvia: New York 26.5.2012
Aleksi ja Empire State Building. Bryant Park. Times Square. Central Park. Grand Central Terminal. Port Authority Terminal.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)