Columbia River

White Salmon, Washington, tunnin ajon päästä Portlandista itään.
Päivät ovat niin täysiä, ettei blogia ehdi juuri päivittää, varsinkin kun konetta pitää yleensä aina jonottaa. Kuvien lataaminen ensin koneelle ja sitten tänne on uuvuttavan hidasta, mutta ehkä jossain välissä jotain ehtii laittaa. Nytkin on käytössä juuri se kone, jossa ei ole minun ottamiani kuvia.
Me tultiin White Salmoniin, yhden ruokakaupan pikkukaupunkiin, perjantaina. Tie kulki Portlandin tältä puolelta lähtien Columbia-joen vartta pitkin. Taivaanranassa näkyvät välillä Mt. Hood, välillä Mt. Adams ja joku muukin lumihuippuinen vuori. Matkan varrella pysähdyimme katsomaan kovasti mainostettua Multhanoma Fallsia, joka on 189 metriä korkea putous kahtena portaana. Se oli minulle vähän pettymys, koska olin kuvitellut putouksen olevan isossa joessa, mutta se olikin tunturipuron kaltainen liru, joka tuli kyllä korkealta. Lähdettiin poikien kanssa patikoimaan putouksen yläpuolelle, mutta sieltä sitten kovan nousun jälkeen löytyi vain se puro, eikä itse putouksen lähelle enää päässyt. Tulipa taaperrettua tuo nousu ja toista mailia yhteen suuntaan, joten päivän liikuntasuoritus saatiin tilille. Muuten täällä patikoinnit ovatkin olleet enemmän autossa istumista.
Lauantaina siis lähdettiin ihan haikkaamaan, laitettiin lenkkaria jalkaan ja vesipulloja reppuun. Me mentiin luonnonpuistoon tutkimaan paria luolaa, joista toisessa oli joskus säilytetty juustoa, toisesta taas saatu jäätä. Tuonne juustoluolaan mentiin aika pitkällekin taskulamppujen kanssa, mutta jääluolassa en tarjennut kauan olla, kun jäästä ja kylmästä saa nauttia kotonakin. Oli siellä jokunen komea jäästalagmiitti eli luolan katosta roikkuva jääpuikko. Kolmas kohde oli vanhan intiaanireitin varrella olevat luonnolliset sillat: Laava oli ne muodostanut, kun laavavirta oli ensin jähmettynyt pinnasta, ja kun sen tekemä onkalo oli tyhjentynyt, osa tunnelin katosta oli romahtanut matalaksi kanjoniksi, mutta joissain kohti ehkä puunjuurien kannattamana se oli jäänyt syvänteen yli meneviksi kivisilloiksi. Todellakaan mistään patikoinnista ei ollut kyse, kun lähinnä käveltiin parkkipaikalta kohteelle ja takaisin.
Eilen vierailtiin Maryhillin museossa. Paikallinen pohatta ja öky Sammy Hill oli aikanaan ystävystynyt mm. Romanian kuningattaren Marian kanssa ja rahdannut tämän tavaroita museoon. Sen lisäksi siellä oli kokoelma sekä vanhaa (mm. Rodinin veistoksia) että uutta taidetta, intiaanien historiaa yms. Ihan mielenkiintoinen museo komealla paikalla Columbia-joen varrella. Muutaman mailin päähän ukkeli oli rakennuttanut Stonehenge-kopion eka maailmansodassa kaatuneiden muistoksi. Paikka oli täältä itään, ja maasto oli siellä karua ja kuivaa.
Palatessa pysähdyttiin katsomaan vanhoja kivipiirroksia, mutta sitä parasta ja suurinta (She Who Sees All) ei päästy näkemään, kun paikka oli suljettu. Voimalapadon alta oli pelastettu ja parkkipaikan lähelle rahdattu yksittäisiä pienempiä piirroksia, jotka nähtiin sen mitä kirkkaalta auringolta pystyttiin. Siinä puusta rakennetun kävelysillan alussa oli varoitus kalkkarokäärmeistä, jännittävää. palatessa nähtiin myös seeproja, kameleita, laamoja, antilooppeja ja biisoneita jonkun yksityisessä eläintarhassa, jonka liepeillä oli autotie, muttei lupaa nousta autosta.
Täällä on käyty mielenkiintoisia keskusteluista paitsi kulttuuriemme eroista ja suomalaisuudesta ja sukulaisuudesta myös uskonnoista. Isäntäväkemme ovat baha'ita. Olemme saaneet persialaisia ruokia, koska talon isäntä Souroush on lähtöisin Iranista, ja hänen äitinsä täällä toimii huushollerskana. Keittää mainiota persialaista teetä ja tiskaa ja passaa. Mummo puhuu huonosti englantia, ja vähän se säälittää, kun eivät lapsenlapsetkaan hänen kanssaan puhu hänen omaa kieltään.

Ennen tänne tuloa oltiin pari yötä Keizerissa, Salemin kylkiäiskaupungissa pikkuserkkuni Edenin ja hänen miehensä Willien luona. Sieltä käsin toki käytiin ihan nokko patikoinnilla Silver Fallsin luonnonpuistossa. Ei sekään pitkä kävely ollut, mutta mentiinpä kuitenkin kävelemällä katsomaan putouksia ja yhden isohkon putouksen taaakse. Se oli hieno paikka. Siellä on aikanaan kuvattu Viimeinen mohikaani, joten pitääpä jostain kaivaa se leffa ja katsoa sitten kotona.
Keizerissa kävimme mielenkiintoisia keskusteluita muun muassa mustien ja meksikaanien asemasta. Enpä olisi uskonut, että vielä on niin eriarvoista kohtelu, kun ei kuitenkaan olla ihan etelävaltioissa. Perheen inkkari-meksikolainen miniä oli esim. ollut itkevän lapsen kanssa päivystyksessä, ja järkiään kaikki olivat menneet vuorossa ohi. Samainen Chrystal oli ollut hammasleikkauksessa, ja jotenkin lääkäri oli unohtanut kirjoittaa kipulääkereseptin, kunnes suomalaisjuurinen pikkuserkkuni oli puuttunut asiaan ja käynyt sen vaatimassa. Myös Willie, Edenin Etelä-Lousianasta kotoisin oleva mustaihoinen mies kertoi, että jos lääkemääryksen hänkin haluaa, niin vaimo on otettava mukaan. Mustien asema on kuulemma vähän parantunut, kun Oregoniin on tullut enemmän meksikolaisia: nämä ovat nyt silmätikkuna ratsioissa.

Sää on ollut kaunis ja lämmin, viime päivinä jopa kuuma. Eilen tuuli kovasti. Nyt on pilvistä ja siis hiukan viileämpää, muttei se haittaa, kun ollaan menossa Portlandiin.

Otsikkoon pitää vielä viitata en verran, että tuo Columbia River on aivan mahtava. Hood Riverin kaupunki vastarannalla eli Oregonissa on mm. USAn suosituimpia windsurfing-kohteita. Tuo joki on niin iso ja mahtava ja uljas ja upea - ja sen rannat jylhät. Awesome.