tiistai 10. huhtikuuta 2012

Se oli siinä

Jussi on ollut tänään vielä kotona, joten teoriassa olisi ollut mahdollista vielä lähteä ladulle. Mutta töiden jälkeen pyöräilin kotiin vesisateessa. Kyllä taisivat Oulun hiihtokelit olla sitten tässä. Ei ole aikeita lähteä Lappiin jatkamaan kautta. Eikä harmita yhtään, sain ylitettyä maaliviivan ja itseni.

Mutta hilpeä hiihtäjä ei vaikene. Huomisesta lähtien treenaan reippaasti rumbitaa kevätnäytöstä varten. Se on 21.4., ja rumbitassa tulee vähintään yhtä hiki kuin hiihtäessä. Aion myös kokeilla, sujuisiko lenkkeily, koska tiedän, että sauvakävely tuntuu liian lällyltä hiihtämisen jälkeen. Mutta sekin on jees, ja kun pyörätiet putsataan, rupean rullaluistelemaan. Minulla on myös uimahallin kortissa vielä käyntikertoja, joita hupeni hydrobicissa ennen hiihtokautta. Kun on päässyt tähän kuntoon, ei voi luovuttaa.

Mutta tänään on lepopäivä. Olin sentään töissä pyörällä. Töllään telkkua, mässään jätskiä ja vatturahkaa, nappailen punavinkkua hyvässä seurassa, maailman parhaassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti