Pieni mutka joella

Tein pienet nuoskalumityöt, huolsin kompostia, tein pihalle jäälyhdyn - ja totesin, ettei minusta ole jäätaiteilijaksi -, siivoilin, tein imurin puolivuotispuhdistuksen, ja kävin aurinkoisella joella hiihtämässä mutkan. En kääntynyt Saarelan pellolle, vaan jatkoin eteenpäin minuuteissa puolisen kilometriä. Siinä oli vain yhdet suksenjäljet, ei siis kovin hyvä luisto, mutta tuo käytetympi latuu luisti hyvin.

Aurinko paistaa, ja palatessa lumet olivat tulleet kuistin lasikatolta alas. Eli se tiesi lihaskuntoharjoitetta siihen hiihdon päälle.

292 km koossa.

11 km lisää tänään

Aurinko paistoi, keli oli nollassa, luisto suht hyvä. Kävin Iinatin radan lyhyemmän pätkän ja Ellinmaan. Piti vaan mennessä kävellä vähän pitemmäksi, kun on nyt tuo kaupungin puunkaatosouvi tuossa lähimetsässä. Moottorisaha soi ison puun juuressa, joten en uskaltanut mennä sinne alle.

287 kilometriä. Olen noin 50 km edellä viime vuoden vauhtia. Mietin, että jos ottaisi hiihtoloman tavoitteeksi kerätä 100 km, jos vaan sää on sopiva. Voisi tehdä vähän pitempiä lenkkejä. Perjantain tai alkuviikon tiputus tosin vöähän rajoittaa jaksamista, mutta loppuviikosta kyllä menee jo. Ja pikku lenkkejä voi tehdä kyllä heti tiputuksen jälkeenkin, kun ei pidä vauhtia.

Tänään hiihdettiin taas

Tuli pari välipäivää liikkumisiin. Perjantaina olin väsynyt, niin sallin itselleni lepopäivän, koska tiesin lauantaina olevan pitkän ja touhukkaan päivän: aamulla kauppaan, äidille kiukaan ostoon ja itselle myös, sitten ruoan laittoon ja Kemiin kuskaamaan itsemme ja pari rokkaria, teatteriin (Erkki Saarela, Mysteerio Buffo), sitten syömään ja Coronarockiin, siellä kuudesta yli yhdentoista, We See Dead People viimeisenä.

Tänään heräsin suht reippaana, ja yhden aikaan lähdettiin kiertämään Hiukkavaara-Kivikkokangas-Rannanperä-Haapalehto-latu. Oli upea keli, aurinko paistoi, aste tai pari pakkasta. Auto oli parkissa Haapalehdossa. Meni puolitoista tuntia.

14,2 kilometriä lisää eli 276 kilometriä on nyt kasassa.

Lapsuusmaisemissa

Olin käymässä äidin luona vanhassa kodissa ja lähdin kiertämään kylän ladun. Kävelin ensin naapurissa asuvan velipojan roskalaatikoiden taakse, josta meni tämä muutaman kymmenen metrin ura, Pekan tekemä, ladulle. heti tuli lapsuus mieleen: Tässä meni ennen vanha tie, jota juostiin ja pyöräiltiin kaiket kesät. Kerran tässä mäessä leikittiin Arjan kanssa sellaista, että juostiin mäki silmät kiinni alas. Päädyttiin tietysti raviin ja kaaduttiin kivikkoon. Mulla tuli iso reikä sukkahousuihin, Arjalle muistaakseni tuli reikä ihoonkin, niin että veri valui, ja mentiin itkien äidin luo. Yritin peitellä sukkahousujen reikää vetämällä hametta alaspäin, mutta eihän se oikein onnistunut.

Haukilammen rämettä. Joku mies tuli vastaan tuossa kohta, sanoi terve, mutten minä sitä tuntenut - ehkei sekään minua. Muutama sana vaihdettiin, kysyin, mistä latu kylän kohdalla menee. Se sanoi, ettei latu nyt menekään Haukilammen kankaalta, koska sinne oli kaatunut puita. Minua hiukan harmitti, koska olen siitä latuosuudesta nimenomaan tykännyt.

Nämä ovat niitä maisemia, jotka minulle ovat aina oikeimpia. Ei voi sanoa, että kotikylällä olisi mäkistä, mutta just tämä rämeen ja kankaan vaihtelu on mukavaa. Nousut ovat loivia mutteivät pitkiä, laskut samoin tai sitten on semmoista hauskaa kumpuista, paitsi nyt ei niin ollut, kun ei menty sinne Haukilammen kankaalle.

Tätä kuvaa ottaessa multa tippui huivi ladulle, mutta onneksi huomasin sen ihan muutaman metrin hiihdettyäni, niin ei tarvinnut palata pitkästi takaisin.

Möykkylää. Vasemmalla vanha Möykkylän talo, jossa ei ikinä minun muistini aikana ole kukaan enää asunut. Se on ollut aikanaan iso talo, ja minun isäni äiti on aikanaan tullut sinne karjakoksi Kainuusta. Sen oikealta näkyvä vaalea rakennus oli koulu, jossa minä opipn lukemaan eli kävin ekat kolme luokkaa. Se oli yksiopettajainen, kolmiluokkainen koulu, oppilaita minun aikanani enimmillään 12 ja vähimmillään 7, ja minun päästyäni kolmoselta se lakkautettiinkin. Nyt koulu on kylätalona.

Tämä Möykkylän vanha sauna oli niin kuvauksellinen, että oli pakko ottaa kuva. Oli jännä nähdä noita taloja pellon ja metsän puolelta, kun pentunakin olen enemmän niitä katsellut tieltä päin. kaikkia en tunnistanut, ja olihan sinne uusiakin taloja tullut.

Tuonne koululle on kotoa kaksi kilometriä, ja koska latu ei paljon kierrellyt, niin taisi se jäädä siihen neljään kilometriin. Oli minulla muka kello mukana ja lähtöaika merkattu, että voin arvioida pituuden, mutta pysähtelin ottamaan noita kuvia, niin ei siitä voinut mitään arvioida.

Eli sovitaan neljä = 262 km yhteensä.

Latukartta - nix!

Kävin eilen keskustassa melkeinpä ihan sen takia, että saan tuoreen latukartan. Nouwei, se sama neljä vuotta vanha kartta oli vain olemassa. Kyllä tehdään kaiken maailman tekomericitytunturirakenteita pitkin kaupunkia, mutta kun täällä olisi hyviä murtsikkamaastoja paitsi paikallisille niin miksei hiihtolomalaisturisteillekin, mutta kun niistä ei saa tietoa edes kaivamalla - saati että niitä mainostettaisiin. Aamuradiossa tuli lähetys Iinatin ladulta: siellä on arkena 1700 hiihtäjää (tai hiihtokierrosta), viikonloppuisin tuplamäärä. Voisi tasoittaa muillekin laduille, kun niistä olisi tietoa. Iinattiin moni tulee autolla, ja meiltä on melkein sama, meneekö tois puol jokke vai Kaukovainiolle, jos kerran autolla lähtee. Uusi latu, jossa on vähemmän hiihtäjiä, on muuten hauskempi kuin satoja kertaa nuohottu Iinatti.

Kävin myös hiihtämässä, joen kautta noin kilometrin päässä Kiekon majalta, eli semmoiset 11 km tuli lisää. Kiekon majan latu oli vasta ajettu: menosuuntaan olin eka hiihtäjä neitseellisellä ladulla. Palatessa tosin hoksasin, että hiihdetympi ura luistaa paremmin, ja ehkä siksi ihmiset olivat hiihtäneet vasenta latua.

Tänään on 20 astetta pakkasta ja minulla kamalasti muuta puuhaa, niin en ehtisikään. Lähden iltapäivällä äidin luo vahtimaan sen leikkauksen jälkeistä yötä, ja otan hiihtokamppeet mukaan. Jos huomenna pääsisi lapsuusmaisemiin suihkimaan.

En toissapäivänä muistanut mainita, että näin pienlentokoneen lähtevän joen jäältä. Se oli semmoinen vesitaso, voi onko se talvella sitten jäätaso tai lumitaso?

Eilen yksi mies antoi minulle tietä jokiladulla ja jäi sitten porisemaan. Puhuttiin siitä asuntovaunukahvilasta, joka ennen oli jäällä, ja se kojun pitäjähän myös ajoi ladun aina joelle, kun säännöstelyn takia ei kaupunki enää sitä tee. Mutta kahvilan pitäjä kuoli jokunen vuosi sitten, joten nyt joen varressa on vain taidekahvila, joka on noin 200 metrin päässä sivuun ladulta. Menen minä vielä siellä käymään, mutta eilen en vielä ehtinyt.

258 kilometriä plakkarissa, ainakin.

PS. Otin selvää tuosta uudesta Kivikkokangas-Rannanperä-ladusta, jonka itse nimesin Aalinkankaan laduksi. Se uusi osuus on kuulemma 9 km, joten yhteensä viime sunnuntain kierros oli 14,2 km. Netistä löytyi kartta, joten voin nyt paikallistaa ladun ja piirtää omaan karttaani. Tuo 258 km pitää siis kutinsa, kun en noita parinsadan pätkiä nyt erikseen laske. Välillä menee yli, välillä jää alle.
Nyt pakkasta on enää 10 astetta, mutta taidan silti pitää lepopäivän. Ehkä käyn kävelemässä.

Hiihtelenkö itärannikolla?

Kuuntelin hiihdellessä radiota ja säätiedotuksia: länsirannikolla ja etelässä tulee lunta, pohjoisessa pilvistä tai puolipilvistä poutaa, Lapissa voi pilvipeite rakoilla iltapäivällä. Oulussa on aurinko rävöttänyt siniseltä taivaalta aamusta asti, joten missä ollaan? Pohjoista ollaan, joo, kehien näkövinkkelistä, mutta Lappia ei missään nimessä; on loukkaus lappilaisia kohtaan väittää Oulua Lapiksi, vaikka sitä joskus ainakin virne suupielessä kehäteiden rajoittamilta kuuleekin. Oulu toisaalta on rannikolla ja idempänä kuin Helsinki, niin ollaanko me itärannikolla?

On tosiaan niin kaunis ilma, että piti lähteä ladulle. Menin joelle, jossa auringosta saa kaiken irti.

Sitten jatkoin joen yli Saarelaan. Kuvassa kaunis pertsalatu pellolla, taustalla Markkuun mökit. Taivaanranta meni vinoon näköjään, kun silmälasit huurussa pakkasessa kaivelin kännykkäkameraa taskusta ja räpläsin kuvaa. Yritin saada tähän toiseen suuntaan ottamani kuvan - jossa taivaanranta on suoremmassa -, muttei se onnistunut. Joten kun välillä hukkasin tämän luonnoksenkin, niin laitoin sen erikseen Saarelaa-otsikolla. Kuvat ovat kivoja, vaikkei jokainen olisikaan ihan suorassa.

Tein saman noin yhdeksän kilometrin keikan kuin viime viikolla jonain päivänä, oliko sunnuntai. Eilen tuli uutta lunta, ja kun nyt oli pakkasta kuitenkin se 8 - 9 astetta, niin nanot eivät ihan liukkaasti luistaneet. Mutta hiki tuli ja aurinko paistoi. Saarelan pellolta, mistä lähtee ajettu latu, oli vain yhdet pertsa- ja yhdet vapaat jäljet, joten sain hiihdellä ihan tuoreilla urilla.

Ehkä todellakin ollaan itärannikolla, ainakin tänään, sillä törmäsin epäoululaiseen ilmiöön: ihmiset tervehtivät ladulla, ja pari ihmistä pysähtyi vaihtamaan jokusen sanankin. Yleensä tähän tervehtimiseen törmää Lapissa, korkeintaan Rukalla muutamat sen tekevät.

Noin 247 kilometriä nyt.

Saarelaa

Aalinkankaan latu korkattu

Nimetään latu vaikka niin, vaikkei siellä semmoista paikkaa ollut tunnistettavissa, vain noita viittoja. Ajettiin Jussin kanssa autolla Hiukkavaaran parkkipaikalle ja lähdettiin Vaalatien suuntaista latua pitkin kohti Saarelaa. Siitä lie ollut 3-3,5 km Saarelan ladun risteykseen, sitten ehkä kilometrin verran tai reilu sinne kyltille, josta oli 9 km Haapalehtoon ja sieltä taas kilometri Hiukkavaaraan. Aikaa meni noin puolitosta tuntia. Lenkistä lie tullut siis 14-15 km. Keli ja latu olivat hyvät, niin että mentiin ihan suht hyvää vauhtia. Kun käyn keskustassa, haen tuoreen latukartan, niin saan siitä sitten tarkempaa tietoa. Nyt siis koossa 238 km ainakin.

Jaksoin!

Tänään on ollut hyvä päivä, joten lähdin ladullekin. Sunnuntaina näin tuolla tois puol jokke salaperäisen uuden ladun, joka lähti suorassa kulmassa Kiekonmajalle menevään latuun nähden. Koska tuossa lähimetsässä oli eilen metsätyöt käynnissä ja poluilla havuja ja pikkuoksia, niin päätin lähteä joelle ja jos jaksaisin, niin katsomaan, minne se uusi latu menee.
Niin hiihdin ja niin hyvin luisti, ei ottanut tuuli pahasti, oli pilvistä mutta vain nelisen astetta pakkasta, oikein oli hupaisa hiihdellä. Kun pääsin sille uudelle ladulle (jota en siis ollut sunnuntaina löytänyt meidän latukartasta), huomasin sen olevan valaistu. Tosi hyvä latu, vähän hiihtäjiä - kun Iinatti pakkaa olemaan ruuhkainen ja kulunut.
Hiihtelin metsäisellä ladulla. vasemmalla näkyi kaivinkoneita ja jotain alkavaa rakennusmyllerrystä - liekö ollut Hiukkavaaran asutusaluetta -, katselin kellosta ja arvioin hiihdettyä matkaa. Kun tuntui hyvin luistavan, niin päätin kokeilla saada kokoon sen pari kilometriä sitä latua, jotta saisin kaikkiaan 10 km. Lopulta huomasin vastaan tulevan kyltin:

Olin aivan ihmeissäni: mielestäni Haapalehto jäi kilometrin tai pari vasemmalle siitä Kiekonmajan ladun risteyksestä, ja Auranmajahan on aivan eri suunnalla... Melkein tuon kyltin kohdalla toisella puolella oli kyltti "Kivikkokangas 0,3 km", enkä siitä tai Aalikkokankaasta ole koskaan kuullutkaan.
Hiihdin tuosta vielä eteenpäin jonkin matkaa, että sain sen pari kilometriä täyteen, ja palasin sitten kotia kohti.
Kaikkiaan reissuun meni puolitoista tuntia, merkkaan siis sen 10 km.
Latukarttamme näkyi olevan vuodelta 2009, joten toki uusi latu on ehditty tehdä. Netti ei tiennyt Aalikkokankaasta Oulussa yhtään mitään. Kaupungin latureittiluettelossa toki oli Aalikkokankaan reitistö, oliko peräti oli 200 km latuja, muttei niistä ole karttoja, eikä Google sitä luetteloa löytänyt. (Siellä oli muuten Ellinmaan kierros merkattu 1 km:n pituiseksi, ja se kuulostaa realistiselta.) Nämähän täytyy löytää! Pitää hankkia heti uusi latukartta. Jos ei joella viitsi hiihtää (ja kun ei pysty), niin autolla voi mennä toiselle puolelle ja kiertää tuon Haapalehdon lenkin. Riitta, joka asuu Ala-Haapalehdossa, oli tuon ladun löytänyt myös ja sanoi kierroksen olevan kymmenisen kilometriä. Tai voi hyvänä viikonloppuna tilata kyydin Auranmajalle ja hiihtää sieltä reilut 20 kilometriä kotiin, tilata sauna matkan varrelta.
Jee, aina sitä oppii jotain uutta!

Ja nyt on koossa minulla 224 kilometriä.

Ihannekelit

Eilen ja tänään on ollut aivan upea sää, aivan ihannehiihtokeli. Mutta eilen oli niin kutvo-olo ja väsymys, etten jaksanut kuin vasta ihan illalla käydä tekemässä hienoiset lumityöt. Luin ja levähdin koko päivän. Tänäänkin vielä kiersi mahassa ja väsytti. Kävin aamupäivällä mutkan viemässä tyttären kaupungille ja samalla kaupassa, mutta sitten olin niin poikki, että piti mennä sänkyyn lukemaan ja päälle vielä unosille. Yhden jälkeen rupesin miettimään, jaksaisinko käydä mutkan hiihtämässä, kun oli niin nätti auringonpaistekin lopulta aamupäivän pilveilyn jälkeen. Niin lähdin vähän ennen kahta, hiihdin Iinatin ladulle ja takaisin ja Raksilaan päin pikku mutkan, niin että sain viisi kilometriä täyteen. Keli oli aivan mahtava, mutten olisi jaksanut enempää. Toipilas on toipilas, ei auta. Harmi vaan, kun nämä ihanat ilmat menevät nyt, kun niitä pyryjä ja pakkasiakin varmaan vielä riittää.

Mutta. Eilen laskeskelin noita viime talven hiihtoja, kun olen ihmetellyt, että miten kerkesin saada 600 km täyteen. Enhän minä hiihtänyt kuin 502 km! Varmaan jokin näkömuistiharha tuo sata ylimääräistä kilometriä. Eli saman tien pudotan oman tavoitteeni tuohon 500:n ylittämiseen. Enkä siitäkään aio stressiä ottaa, kun näköjään nuo tiputukset vievät kerta kerralta enemmän toipumisaikaa.

Nyt siis 214 kilometriä täynnä, ja olen hyvinkin viime talven vauhdissa.

Uusia latuja

Torstai oli niin kiire päivä, etten ehtinyt hiihtämään: aamupäivällä pitkään nukuttuani vein tytön töihin ja kävin kaupassa, sitten iltapäivällä verikokeessa, neljältä pojan kanssa kirjaostoksilla, ja illalla piti ajaa Vihantiin sovittamaan tyttären vanhaintanssipukua. Olisi jossain välissä ollut tunti aikaa hiihtää, mutten kerta kaikkiaan jaksa ottaa sellaista minuuttiaikataulua nyt, kun oikeasati olen sairaslomalla ja toipilas tms.

Perjantaina oli tiputus, ja kävelin toki sairaalaan ja takaisin. Illalla kävin vielä ihan pienellä kävelyllä sen verran, että poikkesin jokirantaan katsomaan, olisiko sielä latu. Oli siellä reunassa sellainen perinteisellä hiihdetty mutta ihan kunnolliselta näyttävä ura. Jes, sehän pitäisi testata! Eilen en vielä jaksanut, kun olin koko päivän sen verran huonovointinen. Kun Jussi illalla ajoi Iinatin ladulle, lähdin kyytiin ja kävelin sieltä sen pari kilometriä kotiin, että toki sain päivittäisen hyötyliikunnan ja hiukan raitista ilmaa.

Mutta tänään päätin lähteä testaamaan jokiladun. Oulunsuun kirkon kellot joikuivat, kun yhden maissa lähdin. Latu oli ihan ookoo, välillä hiukan jäinen, mutta muuten oli nin hyvä keli ja sää, että oli mukava hiihdellä. Vihannin vaarojen kasvattina en pitkään aikaan ymmärtänyt joella hiihtämistä: tasaista, tasaista, tasaista, tuulista. Mutta jossain vaiheessa huomasin joen avaruuden viehätyksen, kevätauringon paisteen ja ihanat jokivarren maisemat. Harmi vaan, että tuo vedenpinnan nostaminen ja vaihtelu on tehnyt sen, että hiihtokausi jäällä on aika lyhyt, ja paras kevät menee jo heikoille ja vetisille jäille. Nyt, kun joella ollut kahvilamaja lopetti (pitäjä kuoli kai pari talvea sitten), niin ei sinne ole enää tehty kunnon latuakaan. Myös tuo bensankäryinen moottorikelkkaliikenne pilaa ulkoiluelämystä.

Merellä en ole muuten vieläkään koskaan hiihtänyt. Kerran yritettiin, mutta joku jäältä tuleva hiihtäjä sanoi jään olevan niin möykkelöinen, että lähdettiin jonnekin muualle.

No, latu myötäili jokivartta, ja Saarelan kohdalla se poikkesi vanhan tavan mukaan pellolle ja joen toista puolta linjalla kulkevalle oikealle ladulle. Se latu vie Kiekon majalle (joka paloi monta monta vuotta sitten, mutta siellä me aloiteltiin aikuisiän hiihtoharrastustamme kolmen kilometrin ladulta) ja edelleen Sankivaaraan. Sitä latua oli kiva hiihtää, kun se oli hyväkuntoinen ja oli vähän hiihtäjiä. Hiihdin Valkiaisjärven tielle asti ja sitten palasin takaisin. Joella hiihdin tuonnimmaista  rantaa osan matkaa, mutta se latu oli jäisempi. Taidekahvilan kohdalta tulin sitten tälle puolelle. Pitäisi ottaa kolikoita mukaan ja käydä siellä taidekahvilassa ihan uteliaisuudesta ja kannatuksen takia, kun joku viitsii niitä kylttejä joelle laittaa ja ilmeisesti kahvejakin keittää - ja ehkä sieltä saa jotain sellaistakin, jota mitä juon. Ja taidetta on aina mukava katsella.

Minulla meni aikaa tunti ja kymmenen minuuttia. Olisin mieluusti ajan mukaan merkinnyt saldoon kymmenen kilometriä, mutta kun rupesin kartasta tarkastamaan,niin ei siitä tule kuin yhdeksän, ja siinäkin on puoli kilometriä suksien kanssa kävelyä.

Eli nyt on kasassa 209 km.

200 täynnä!

Olin eilen niin väsynyt hiihdon jälkeen, ja nukuin viime yönä huonosti - nuohoojan takia piti nousta ylös ennen yhdeksää -, että päätin olla tänään itselleni armollinen ja vaikka laistaa koko hiihdon, jos siltä tuntuu. Tänäänkin pitää säästää virtaa illan näytelmäharjoituksiin. No, katsoin aamupäivällä romanttista leffaa (tuttuja New York -näkymiä ja ihania Italian maisemia, Kirjeitä Julialle), vein välillä tyttären töihin ja kävin kaupassa ja katsoin leffan loppuun. Kello oli kaksi, ja kun tuo 200 km oli viittä vaille valmis, niin päätin käydä ihan pienellä, rauhallisella hiihdolla, siis viiden kilometrin pyräyksellä.
Hiihdin tuonne liittymäladulle, ja kun siitä oli kyltin mukaan Raksilaan 2 km, niin päätin käydä sen mutkan sivakoimassa, ihan vaihtelun vuoksi. Latu meni Laanaojaa myötäillen sen ja Kainuuntien välissä,ja ioli hauska katsella niitä samoja maisemia, joita olen vuodet katsellut lukuisia kertoja pyörätieltä tai autosta, vähän toiselta kantilta. Latu oli hiukan omituinen: välillä oli kaksi uraa, sitten toinen loppui yhtäkkiä ja jatkui toisessa reunassa. Tuli sellainen olo, että latu on lähinnä luistelijoita varten.
Keli oli mainio ja talvipäivä kaunis. Hopeinen aurinko paistoi ohuen pilviverhon takaa. Tuossa reitin varrella oli paljon koivuja, joista pidin vaihteen vuoksi, kun Iinatin latu on enemmän havumetsäinen.
Ennen kuin käännyin kotiin päin, vastaan tuli maastopyöräilijä ladulla! Käyhän se niinkin.
Jos Ouluhallille tosiaan oli siitä risteyksestä kaksi kilometriä, niin tuli minulle reilusti se viisi kilometriä, kuusikin (koska hölkkäsin syksyllä risteykseen kotoa kymmenen minuuttia, mikä tekisi toista kilometriä), mutta koska tuo tasaluku on niin makea, niin lasketaan viisi. En viitsi joka sataa metriä laskea, joten jossain toisessa välissä voi jäädä vajaaksi. En vieläkään oikein tiedä tuon Ellinmaan lenkin pituutta. Olen sen nyt laskenut kilometriksi tai reiluksi, jos niin on ollut tarvis.

Ja kymppi lisää

Ei tässä jouda viettämään sairaslomaa, kun on koko ajan muita aktiviteetteja. Aamupäivällä mentiin liukkaalle ajoradalle jarruttelemaan, haettiin palatessa pitsat, ja kun aurinko paistoi niin kauniisti muutaman asteen pakkasessa, oli hiihto koko ajan mielessä. Tytär piti viedä kapelle kolmen aikaan, joten hiukan pitsaa sulateltuani laitoin hiihtokamppeet päälle, pakkasin sukset ja sauvat autoon ja ajoin kaupungin kautta Iinatin ladulle.
Laitoin varsin kellon ranteeseen takin hihan päälle niin, että saatoin seurata kilometrivauhtia. Alkumatkasta meni 7 minuuttia, kun se on loivaa nousua ja meinasi hiukan lipsuskella, nelosen ja vitosen väli - joka on aina tuntunut muita kilometrejä lyhyemmältä ja onkin siten pientä myötälettä - meni kuudessa minuutissa. Ellinmaan reissuunkin meni se seitsemän, vaikka matkasta suuri osa on huikeaa laskua; nousut ovat sitten saksausta.
Koko reissuun meni tunti ja kaksi minuuttia. On parempi luisto kuin ennen vanhaan tai kunto parempi, sillä joskus ennen Ellinmaan keksimistä mulla meni tunti tuohon 8,8 kilometriin aika tarkkaan.
Kävin eilen marketeissa ja S-marketin yläkerran urheiluliikkeessä etsiskelemässä uutta hiihtopukua. Sittarissa oli yksi kivannäköinen, muttei se mahtunut päälle, tai siis nro 40:kin oli kittana, eikä edes päällä kovin hyvän mallinen. Sieltä urheiluliikkeestä en edes oikein löytänyt, tai pukuja en, ja ne pari takkia, joita vilkaisin, maksoivat jotain yli satasen. Se Citymarketin puku olisi ollut tarjouksessa vain 75 euroa. Sen olisin raskinut ostaakin, ja se oli hyvän punainen. En halua pinkkiä, valkoista, neonvihreää tai sellaista keskisinistä kuin Jussilla. Eivät ole mun värejä nuo muotivärit.

Siis tänään täynnä 195 km. Pakkasta on nyt 8,5 astetta, tuuli jonkin verran ladulla. Päivällä oli 5-6 astetta.

11 iloista kilometriä taas

Eli lasketaan yhteen edellisten kanssa = 185 km. Viisi astetta pakkasta, pilvipouta, viikonloppuna tuli uutta lunta, hyvä keli. Laiskottelin viikonlopun (siis lauantaina siivottiin, tehtiin lumitöitä, pyykättiin, kävin elokuvissa, käytiin kaupassa ja lopulta saunassa, sunnuntaina vain pyykkäsin ja leivoin sämpylöitä ja tein pari ruokaa perheelle ja sitten makasin sohvalla), joten tänään oli pieni paine lähteä ladulle. Olisin hiihtänyt pidemmänkin lenkin, mutta aamupäivää meni verikoe- ja lääkärireissulla sen verran pitkään, että kun lupasin viedä tyttären vanhojentanssiharjoituksiin, niin ei ollut enää aikaa pitkään hiihtoon. Jännä kun tottuu käymään tuollaisen kympin tai neljätoista kilometriä, niin joku vitonen on piis of kakku, ei tunnu edes kuntoilulta, vaikka saisi siitäkin ihan kunnon hien irti. Pölijä mikä pölijä.
Valkosoluarvot olivat alhaalla, joten tiputus siirtyi ehkäpä perjantaille. Eli nyt jaksaa viikolla hiihtää ja hommailla muutakin.

Raukea väsymys

Ennen kuin oli vaara tulla pimeä, lähdin sitten taas kuljettamaan suksiani pitkin latua. Kolmen aikaan, ajattelin, että neljältä alkaa tulla hämärä. Hiihdin Iinattiin, ilman takalenkkiä, että ehdin vielä illalla työväennäyttämölle, mutta kävin Ellinmaan mäet nousemassa ja laskemassa. Lisään saldoon 11 km. Jussi tuossa juuri kysyi, että joko tuli 175 km täyteen. Ei, vasta 174 km.
Seurasin paria luistelijaa taas, jotka heittivät oikeanpuoleista sauvaa reilusti. Kerran hiihtäessäni yksi pitkä sauva viuhahti melkein mun reiteen hiihtäjän ohittaessa, niin että kerkesin säikähtää. Vaarallinen harrastus tämä perinteisen lykkiminen.
Ja ehdin hyvin ennen pimeää, kun päivä on jo sen verran jatkunut. Eivät edes lasit huuruuntuneet, kun oli piilolinssit.
Mutta niin, nyt on ollut raukea, ihana, rento väsymys jäsenissä. Toivottavasti se tietää hyvää yöunta.