Olin eilen niin väsynyt hiihdon jälkeen, ja nukuin viime yönä huonosti - nuohoojan takia piti nousta ylös ennen yhdeksää -, että päätin olla tänään itselleni armollinen ja vaikka laistaa koko hiihdon, jos siltä tuntuu. Tänäänkin pitää säästää virtaa illan näytelmäharjoituksiin. No, katsoin aamupäivällä romanttista leffaa (tuttuja New York -näkymiä ja ihania Italian maisemia, Kirjeitä Julialle), vein välillä tyttären töihin ja kävin kaupassa ja katsoin leffan loppuun. Kello oli kaksi, ja kun tuo 200 km oli viittä vaille valmis, niin päätin käydä ihan pienellä, rauhallisella hiihdolla, siis viiden kilometrin pyräyksellä.
Hiihdin tuonne liittymäladulle, ja kun siitä oli kyltin mukaan Raksilaan 2 km, niin päätin käydä sen mutkan sivakoimassa, ihan vaihtelun vuoksi. Latu meni Laanaojaa myötäillen sen ja Kainuuntien välissä,ja ioli hauska katsella niitä samoja maisemia, joita olen vuodet katsellut lukuisia kertoja pyörätieltä tai autosta, vähän toiselta kantilta. Latu oli hiukan omituinen: välillä oli kaksi uraa, sitten toinen loppui yhtäkkiä ja jatkui toisessa reunassa. Tuli sellainen olo, että latu on lähinnä luistelijoita varten.
Keli oli mainio ja talvipäivä kaunis. Hopeinen aurinko paistoi ohuen pilviverhon takaa. Tuossa reitin varrella oli paljon koivuja, joista pidin vaihteen vuoksi, kun Iinatin latu on enemmän havumetsäinen.
Ennen kuin käännyin kotiin päin, vastaan tuli maastopyöräilijä ladulla! Käyhän se niinkin.
Jos Ouluhallille tosiaan oli siitä risteyksestä kaksi kilometriä, niin tuli minulle reilusti se viisi kilometriä, kuusikin (koska hölkkäsin syksyllä risteykseen kotoa kymmenen minuuttia, mikä tekisi toista kilometriä), mutta koska tuo tasaluku on niin makea, niin lasketaan viisi. En viitsi joka sataa metriä laskea, joten jossain toisessa välissä voi jäädä vajaaksi. En vieläkään oikein tiedä tuon Ellinmaan lenkin pituutta. Olen sen nyt laskenut kilometriksi tai reiluksi, jos niin on ollut tarvis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti